Kesäkausi ja sesonki 2024

Tiistai 27.8.2024 - Sirkku

Elokuun viimeinen viikko, 2024.

Tervehdys pitkästä aikaa täältä puutarhurin omasta kuplasta. Kevään ja kesän mukana tuli Tulppaani.jpg sekä puutarhurin, että maatilan emännän sesonkikausi kiireisenä päälle. Nyt, puintien ollessa loppusuoralla, on pieni hetki aikaa istua paikallaan ja kirjoittaa blogia.

Maailman tilanne on heijastellut myös viheralaan. Asiakkaita on ollut, mutta eroa viime vuosiin on silti nähtävissä. On ollut hiljaisempaa uusien asiakkaiden osalta. Kalenteriin siis mahtuu pihasuunnitteluasiakkaita, vink vink 😉. Luulen, että ihmiset varautuvat ja säästävät nyt pahan päivän varalle. Toivotaan, että pahin päivä ei kuitenkaan koskaan koita ja maailman, sekä Suomen talouden turbulenssi rauhoittuu ja voimme kaikki vain keskittyä elämään omaa arkeamme ja sitä myötä uskallamme enemmän tilata lähipalveluja myös pieniltä toimijoilta. Loppujen lopuksi, se on se, jolla Suomi pysyy pystyssä, omien lähiseudun yritysten palvelujen osto. Yleinen arvonlisäkannan muutos vaikuttaa myös Viherpalvelu Maununkarhun hintoihin alkaen 1.9.2024. Veroton hinnastomme pysyy samana, mutta verollinen hinta muuttuu vastaamaan uutta arvonlisäverokantaa.

Kasvukauteen 2024 on tähän mennessä kuulunut uusia ja vanhoja asiakkaita, ennestään Hankkijan_vierailu tuttuja pihapiirejä sekä uusia, tutustuttavia ja ihastuttavia pihoja. Olen saanut vierailla myös Hankkija Porvoon myymälässä muutamaan otteeseen ja tavata heidän asiakkaitaan. Ihan mahtavia ihmisiä niin myymälän henkilökunnassa kuin asiakkainakin! On vaihdettu kokemuksia ja olen saanut auttaa kasvivalinnoissa ja antaa hoitovinkkejä. Yhteistyömme Hankkija Porvoon kanssa jatkuu, ja tuleville vuosille on mietittynä jo paljon kivaa ja mielenkiintoista yhteistyötä. Näistä jutuista tulee tietoa myöhemmin, kannattaa ottaa Viherpalvelu Maununkarhun sivu seurantaan Facebookissa ja Hankkija Porvoon sivut Facebookista ja Instagramissa. Sain olla mukana Hankkija Porvoon ensimmäisessä puutarhaillassa luennoitsijana. Näillä työvuosilla ja työkokemuksella harvoin enää liikuttuu ja jää sanattomaksi asiakkaan palautteen saadessaan, mutta nyt on myönnettävä, että näin kävi. Kiitos vielä kerran luennolla olleelle rouvalle, joka tuli minua varta vasten tapaamaan myymälään myöhemmin kesällä ja kiitti luennosta. Näin ammattilaista aina ilahduttaa, kun on pystynyt antamaan kasvi- ja välinetietoa niin, että on ylittänyt asiakkaan odotukset. Yritän pitää tason yllä jatkossakin. Kun minut näkee myymälässä, saa tulla kysymään pihan ongelma-alueista, toiminnoista ja kasveista. Autan parhaani mukaan.

Monta vuotta olen tehnyt yhteistyötä myös Pornaisten kunnan kanssa. Yhteistyön laajuus Kesakukat.jpg vaihtelee vuosittain, mutta olen kyllä viihtynyt tässä työssä. Helpoimmin minun työpanokseni on varmasti ohikulkijalle nähtävissä Pornaisten kunnan kesäkukkien osalta. Tänä vuonna monen mielestä kasvivalinnat onnistuivat, koska palautetta kasveista on tullut valtavasti. Itse mietin viime syksynä, että onkohan tumman punaliilan, keltaisen ja oranssin yhdistelmä liian räväkkä, mutta ei se ollut yhtään! Jatkossa uskallan käyttää voimakkaita värejä enemmän. Tässä on nyt annettava kesäkukista erityiskiitos Puutarha Bergströmin (Sipoo, Paippinen) Mårten Bergströmille, joka on auttanut minua kasvivalinnoissa, ja jolta olen saanut Pornaisten kunnalle huipputaimet kesäkukista jo usean vuoden ajan! Toivottavasti meidänkin yhteistyömme jatkuu vielä pitkään!

Nyt on aika vielä nauttia kesän viimeisistä hetkistä ja kesäkukkien kukinnasta, pitäen mielessä kuitenkin lähestyvä syksy. Ajankohtaisia töitä mietittäessä nyt on hyvä hetki tehdä syyslannoitukset fosfori- kalium lannoitteilla puille, pensaille ja perennoille. Muista noudattaa pussin ohjetta ja varsinkin perennoille lannoitemäärä on todella pieni/m2. Syyslannoituksesta lisää seuraavassa blogitekstissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pihasuunnittelu, pihakonsultointi, puutarhakurssi, viherrakentaminen, viheralueiden hoitotyöt, kasvisuunnittelu, Hankkija porvoo, Puutarha Bergström, Pornaisten kunta, Pornainen, kesäkukat, puut, pensaat, perennat, syyslannoitus, syyslannos

Pihakasvien valintaa, kasvien kasvatustarve pihassa.

Torstai 26.1.2023 - Sirkku

Kasvien kasvatustarve pihassa, (samalla asiaa myös pihan turvallisuudesta): 

Ensimmäinen ajatus tuosta kasvien kasvatustarpeesta pihassa on varmastikin se, että mihin sitä nyt kasvia pihassa tarvitaan! Kasvamaan ja kukkimaan! Pihaa kiertäessäsi huomaat kuitenkin, että kasvin kasvatustarpeita ja käyttötarkoituksia kasville ja kokonaiselle istutusalueelle on useita. Vain painotusalueet kasvivalikoimassa ja sitä myötä niiden paikoissa ovat kiinni pihan omistajan mieltymyksistä. Suoranaista oikeaa ja väärää kasvivalintaa ja istutuspaikkaa ei ole, on vain paikkoja, jossa kasvi kasvaa paremmin kuin toisessa ja kasvilajikevalintoihin liittyvissä makukysymyksistä ei kannata kiistellä. Pihoissa liikkuessasi kuitenkin huomaat, että monet hyväksi havaitut teemat ja kasvit toistuvat pihasta toiseen, siitä syystä, että ne toimivat ja saavat pihan käyttäjän olon rennoksi ja kotoisaksi.

Erilaiset suojaistutukset. 

Pihojen suojaistutuksia ovat esimerkiksi näkösuoja-, pölysuoja-, melusuoja, tuulensuoja- ja muut suojaistutukset, joihin tärkeinpänä kuuluu pihan turvallisuus. Näillä kaikilla on oma osuutensa toimivassa pihassa.

Tuulensuojaistutuksissa halutaan estää liian kovan tuulen, kylmältä suunnalta puhaltavan tuulen tai rinteessä laskevan kylmän ilman (hallan) pääsy oleskelu- ja piha-alueelle. Toimivassa tuulensuojaistutuksessa on tuulta katkottava useassa erässä, päästäen aina osan tuulesta läpi. Tuulta ohjataan kerroksellisilla istutuksilla, istuttaen taimet useaan istutusriviin, limittäin toisiinsa nähden, joiden avulla kova tuuli ohjautuu tiiviistä ja korkeasta istutusaidasta, aidanteesta tai rakenteesta pois. Näin tuulen etenemisvauhti hidastuu ja silloin ei tule pahoja myrskyvaurioita, eikä kylmä ilma jää pyörteilemään liian lähelle esim. avomaata tai muita istutusalueita. Huom. Myös kylmän ilman poispääseminen tontilta on tärkeää, näin vähennetään halla- ja pakkasvaurioita. Tuulensuojaistutuksissa voidaan käyttää mm. kuusiaitaa, pensasaidannetta tai leikattua pensasaitaa ja metsää, jossa on eri-ikäisiä ja –kokoisia puita. Kaikkea tuulta ei kannata estää pihasta. Pieni tuuli jäähdyttää pihaa ja lisää pölytystä, lisäksi tuulettomaan pihaan löytävät kesällä myös hyttyset ja paarmat.

Pölysuojaistutuksissa   suojattavan alueen tai toiminnon ympäristössä on yleensä voimakkaasti pölyävää pintamateriaalia, kuten hiekkatie tai lasten leikkipaikka, jossa on turva-alustana hiekkaa. Pölysuojana parhaiten toimii yhdistelmä keskikorkeista/ korkeista pensaista ja sekametsästä tai puista, joiden yhteisvaikutuksena olisi suuri lehtipinta-ala. Pölyä vähentää se, ettei suojaistutuksiin valitut kasvit levitä itse paljon siitepölyä. Tässä toimii esim. syreenit, orapihlajat, norjanangervot ja lehtipuut+ kuuset ja männyt.

Näkösuojaistutuksina toimivat kaikki edellä mainitut ja lisää näkösuojaa tuovat säleikköihin kasvatetut köynnökset. Esim. villiviinit, piippuköynnökset ja kärhöt. Näkösuojaa kaivataan pihoissa ennen muuta oleskelutiloihin, sisätiloihin ja naapurin suuntaan. Ei haluta, että omaan pihaan näkyy, eikä myöskään haluta nähdä itse naapurin keittiöön tai olohuoneeseen. Näkösuojien kanssa on kuitenkin huomioitava turvallisuus, josta pihan käyttöturvallisuus- kohdassa on kerrottu lisää.

Melusuojaistutuksia kaivataan yleisimmin jos lähistöllä on suuri tiealue, lentokenttä tai junarata. Toisinaan melusuojaa kaivataan myös taloyhtiöiden pihoilla, jossa äänet kaikuvat betonirakenteista ja piha-alueella tai sen läheisyydessä on leikki- tai pelipaikkoja. Melusuojaistutuksina toimivat lähinnä suuret puut ja pensaat, joiden lehdet imevät tai taittavat melua. Myös jotkin keskikorkeat pensaat voivat tulla kyseeseen. Paras melusuoja tulee ehkä kaikkien edellä mainittujen yhdistelmästä kerroksellisena istutuksena?

Valosuojaistutuksissa  suojataan pihan käyttäjää, materiaaleja tai toisia kasveja liialliselta auringonvalolta, UV- säteilyltä ja kuumuudelta. Tähän sopivat ensisijaisesti oikein sijoitellut puut, suuret pensaat ja köynnökset.

Pihan käyttöturvallisuus   on tärkein asia piharakentamisessa ja sinällään se on erittäin suuri kokonaisuus, johon tarvitaan yleensä rakennesuunnittelijaa ja RT- kortistoa, tai vähintäänkin nyt rakennusvalvonnan ohjeistuksia, asemakaavamääräyksiä, kaupungin/kunnan rakennusjärjestystä ja rakennustapaohjeita. Tämä on se kohta, jossa ei kannata säästää, vaan mieluiten, käyttäkää tässä ammattilaista. Osa suunnittelusta on myös luvanvaraista, jota ei ilman pätevyyttä saa suunnitella.

  • Huomioitavia asioita turvallisessa piharakentamisessa ovat: pihan pintojen kallistukset ja pintavesien kulku ja imeytys, portaiden nousut ja kallistukset, näkyvyys kevyeen liikenteeseen autolla ajettaessa,valaistus,välineturvallisuus esim. leikkialueella, riittävät lumisäiliötilat ja niiden sijoittelu piha-alueella yms. seikat.
  • Pihan käyttöturvallisuutta lisätään kasveilla ja mm. ohjaamalla niiden avulla kulkua. Kulkua voidaan ohjata vaarallisesta paikasta pois esim. istuttamalla kasveja, joiden läpi ei mielellään kävele, kuten istuttamalla jyrkän rinteen tai suuren pudotuksen yläosaan piikikästä juhannusruusua. Siitä ei tee mieli kulkea läpi, jolloin myös tippuminen saadaan estettyä. Toki muitakin rakenteita saatetaan tarvita. Laki vaatii kulkemisen estävää istutusta tai muuta rakennetta, josta ei pysty läpi kulkemaan mm. leikkialueiden (tm. paikan mistä lapsi leikkiessään tai pelatessaan voi juosta liikenteen sekaan) ja parkkipaikan tai tien väliin jos leikkialue sijaitsee em. suorassa läheisyydessä.
  • Lisähuomiona haluan tähän kohtaan sanoa, että ne kaavamääräyksissä olevat aitojen korkeudet johtuvat käyttöturvallisuudesta. Esimerkkinä tien vieressä kulkeva kasviaita omakotialueilla. Aidan maksimikorkeus on siellä syystäkin rajattu. Yleisin korkeus näillä aidoilla taitaa olla max. 120cm, matalin mikä minulle on tullut vastaan on 80cm. Vaadetun aidan korkeuden saat selvitettyä asemakaavamääräyksistä ja rakennusjärjestyksestä. Lähes koskaan sallittuja korkeuksia ei ole noudatettu pihaa hoidettaessa, vaan aita on korkeampi, jolloin pihasta autolla lähtiessä on vaikea huomata sitä pientä pyöräilijää, joka siellä aidan takana kulkee. Pihan asujien näkösuojalla ei taída silloin olla väliä, jos se pahin tapahtuu ja pieni ihminen jää auton alle? Tästä saattaa myös seurata sanktioita ja jopa tuomioita pihan omistajalle, vaikka hän ei onnettomuudessa muuten osallisena olisi ollutkaan, mikäli aitaa ei ole rakennettu ja hoidettu lain mukaan. Aidan+ muiden rakenteiden paikkojen on myös sijainniltaan oltava riittävän kaukana tiestä juuri näkyvyyden vuoksi.
Istutusalueen paikka. 
Suojaistutuksia mietittäessä, myös istutusten kerroksellisuus on suunnittelussa tärkeää, koska silmä kaipaa kolmiulotteisuutta puutarhaan. Kun istutat kasveja kerroksiin, saat tuotua aurinkoisempaan kasvupaikkaan myös varjon kasveja ja lisäät puutarhan monimuotoisuutta. Kerroksiin istuttaminen voi tarkoittaa kirjaimellisesti eri tasoihin istuttamista tai sitä, että valitaan kasveja, joiden latvukset tulevat eri kerroksiin, vaikka istutuspaikka on samassa tasossa.
Muita istutusalueen paikkaan vaikuttavia tekijöitä:

  • Pihaa halutaan jakaa erilaisiin tiloihin ja ohjata kulkua, tämä on yleensä helpointa tehdä kasvien avulla. Tällöin puhutaan pihan tilanjaosta, toiminnoista ja kulkemisesta toimintoihin. Puutarhasuuntauksista varsinkin Englantilaisen puutarhasuuntauksen cottage garden- tyylissä pihan tilanjakoa tehdään paljon.
  • Pidämme yleensä yksityisyydestä ja kokonaiset piha-alueet tai sen eri tilat halutaan rajatuksi ulkoreunoilta. Rajaamiseen käytetään monesti kasveja tai mikäli siihen on käytetty rakennettua aitaa, kasveja halutaan pehmentämään rakennettua ympäristöä.
  • Jos yhteen pihan kohtaan kertyy jokaisella sateella vesilätäkkö, olisiko olemassa kasveja, jotka imisivät vedet pois ilman, että tarvitsisi teettää kallista kuivatusremonttia koko pihalle? Tähän voisi sijoittaa mm. kosteanpaikan koristekasvi-istutusalueen tai mesikasveja sisältävän ja pölyttäjiä suosivan istutusalueen, jolla saadaan helposti lisättyä pihan monimuotoisuutta varsinkin jos tuot sinne myös vähän lahoavaa puuainesta tai teet hyönteishotellin.
  • Omavaraisuus ja hyötyviljely on monelle pihan omistajalle tärkeää. Millä sadontuottoa saisi maksimoitua pienellä vaivalla ja houkuteltua pölyttäjiä pihapiirin kasveja pölyttämään? Tähän liittyy tuulen ja kylmän ilman kulkeminen piha-alueella, pihan valo- ja vesiolosuhteet ja olemassa olevat rakenteet. Hyötyviljelyn kannalta pihassa pitää käydä pieni tuulenviri, mutta pölyttäjät eivät jaksa lentää liian kovassa tuulessa. Istutuspaikka kannattaa valita sen mukaan, että kasveille paistaa aurinko suurimman osan päivästä ja ettei halla jää pyörteilemään hyötykasvien ympärille vaan kylmä ilma pääsee kasvin luota pois. Hyötykasvit tarvitsevat säännöllisesti kosteutta ja vähemmällä kastelulla selvitään, jos kastelussa hyödynnetään hulevesiä. Vesi ei saa kuitenkaan jäädä seisomaan kasvin juuristolle. Kasvihuoneen lähettyville ei kannata laittaa puuvartisia hyötykasveja, koska niistä kasvituholaiset pääsevät kasvihuoneeseen nopeammin kesän aikana. Kompostit kannattaa laittaa toiselle puolelle pihaa missä hyötykasveja kasvatetaan, täsmälleen samasta syystä. Komposti houkuttelee kasvituholaisia ja siellä on niiden lisääntymiseen optimiolot.
  • Suurin osa meistä puutarhallisista ihmisistä haluaa, että piha näyttää kauniilta ja siistiltä koko vuoden ajan mahdollisimman pienellä vaivalla. Pihan tulee olla siis helppohoitoinen, sisältää sopivasti kukintaa koko kesän ajaksi ja näyttää kauniilta myös talvella. Istutuksia ihaillaan niin ulkona piha-alueella ollessa, terassilta käsin tai sisältä ikkunasta. Istutuksen paikkaa valitessa kannattaa pyörähtää myös siellä missä eniten viettää aikaa kotona ollessaan. On se siis olohuone, makuuhuone, työhuone tai lasitettu terassi tai kesähuone ja katsoa ikkunasta ulos. Sinä teet sen lähimaiseman mitä sieltä ikkunasta näkyy.

Maisema_ikkunasta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Näkösuojaistutus, tuulensuojaistutus, pölysuojaistutus, melusuojaistutus, suojaistutus, koristekasvi-istutus, istutusalue, perennat, perenna, puut, pensaat, koristekasvit, sipulikukat, hyötykasvit kasvit, pensasaita, pensasaidanne, perennapenkki

Pihakasvien valintaa.

Torstai 1.12.2022 - Sirkku

Oikeat kasvit oikeaan paikkaan kasvamaan.  Valoa_varjoa_ja_mehikasveja

Siinä se onkin lause, joka näyttää niin helpolta toteuttaa, mutta käytännössä... no, itselleen kannattaa olla armollinen, eikä kannata kehittää morkkista, jos se ei ihan aina niin kohdilleen osu ja asian joutuu miettimään uudestaan. Kasvien valitseminen pihaan on laaja kokonaisuus pihasuunnittelussa ja ajattelinkin tehdä tästä blogikirjoitussarjan, johon liitän aina jatkokirjoituksia, jossa keskitytään yhteen osa-alueeseen kasvivalinnassa. Näitä jatkokirjoituksia pääset lukemaan "Lue lisää" linkistä. Lisäys: blogipohja ei annakkaan tehdä useita lisäsivuja. Yhden jatkosivun jälkeiset kirjoitukset tähän aihekokonaisuuteen tulevat omina blogiteksteinään.

Hutiostot ja teemat. 

Hutiostoja saataisiin vähennettyä etukäteen miettimällä kasvilajin valintaa ja sen käyttötarkoitusta pihassasi, istutuspaikan valo- ja vesiolosuhteita, istutuspaikan pohjamaa-ainesta ja sen pH:ta, pihasi sijaintia kartalla, sekä sen arvioimista kuinka paljon haluat käyttää kasvin hoitoon aikaa ja energiaa. Hutiostojen vähentyminen vähentää myös maapallon kuormittamista, koska kasvihävikki vähenee. Kasvien kasvatus vaatii paljon energiaa, ravinteita ja vettä ja siitä voi tulla myös valumia vesistöihin. Lisäksi vaikuttaahan se puutarhurin itsevarmuuteen ja kasvatusintoon myös jos kasvi menestyy ja kasvaa kohisten omassa istutuspaikassaan. Hyvät kasvatuskokemukset ruokkivat myös puutarhainnostusta ja saatat hurahtaa pihahommiin tosissaan.

Mitä puutarhateemoja on syytä miettiä kun valitset oikeita kasveja pihaasi? Pihan kasvit voi valita monella eri teemalla, eikä oikeastaan ole oikeata ja väärää tapaa tehdä pihan kasvi-istutusta. Voit esimerkiksi valita englantilaisen puutarhan cottage garden tyyliset rönsyilevät istutukset, harmonisen itämaisen puutarhan, Suomalaisen metsäpuutarhan, väriteemaisen puutarhan, pölyttäjäystävällisen puutarhan, sadepuutarhan, pelaamista ja leikkiä kestävän puutarhan tai voit sekoittaa näitä kaikkia aineksia omassa pihassasi ja rakentaa pihan eri osat eri teemoilla. Pakko ei ole myöskään käyttää mitään valmista teemaa, vaan voit valita kasvit juuri niin kuin sinun silmää miellyttää.

Ne seikat, jotka kasvien yhdistelemiseen keskenään ja kasvin menestymiseen pihassasi vaikuttavat, ovat muualla kuin ihmisen mieltymyksissä ja mielipiteissä. Näitä ovat:

  • Kasvin valovaatimukset. On olemassa varjoisan kasvupaikan kasveja, puolivarjon kasveja, aurinkoisen paikan kasveja ja valoneutraaleja kasveja.
  • Kasvin kasvualustavaatimukset. Onko kasvi kalkin suosija, jonka kasvualustan pH:n on oltava emäksinen? Kasvualustaneutraalikasvit taasen kasvavat sekä kalkitussa, että kalkitsemattomassa kasvualustassa. Kalkin karttajakasvit taas kasvavat happamassa ja kalkitsemattomassa kasvualustassa. Lisäksi osa kasveista pitää juuristoalueellaan olevasta savesta, toiset taasen vaativat ravinteikkaamman tai hiekkaisemman ja lämpimämmän kasvualustan. Myös ravinteiden tarvevaatimus vaihtelee, on voimakasravinteisen maan, keskiravinteisen maan ja niukkaravinteisen maan kasveja.
  • Kasvin veden tarve. On olemassa vesikasveja, kostean kasvupaikan kasveja, tuoreen kasvupaikan kasveja, kuivan paikan kasveja ja kalliokasveja.
  • Kasvin kasvatustarve pihassa. Oletko tekemässä suojaistutusta, hyötykasvi-istutusta, koristekasvi-istutusta vai näiden yhdistelmää? Kasvatustarpeen pohtiminen antaa sinulle vinkkejä siihen mihin kohtaan pihaa istutus kannattaa sijoittaa ja se jo määrittelee paljon sitä millaisia istutusalueen kasvien on oltava valo-, kasvualusta- ja vesivaatimuksiltaan. Vältä useita yksittäisiä istutuksia ja ryhmittele kasvit suurempiin istutuskokonaisuuksiin. Tämä helpottaa pihan hoitoa. Lisäksi kaupunki tai kunta saattaa asettaa vaatimuksia tontin kasvivalikoimalle tai esim. kasviaitojen koolle, jos kasviaidan kooksi sanotaan maksimissaan 120cm, on sille paikalle turha laittaa kasvia joka kasvaa 8m:n korkuiseksi, jollei haluta leikata aitaa säännöllisesti.
  • Pihasi sijainti kartalla. Puuvartisille kasveille on Suomeen luotu menestymisvyöhykekartta, jossa Suomi on jaettu kahdeksaan menestymisvyöhykkeeseen. Kun ensin selvität millä vyöhykkeellä pihasi sijaitsee ja tarkistat taimea ostaessasi taimilapusta ne roomalaisin numeroin kirjoitetut tiedot, saat jo vinkkejä siihen, tuleeko kyseinen taimi menestymään sinun pihassasi tai vaatiiko menestyminen erityistoimenpiteitä kuten kasvin talvettamista tai talvisuojausta. Menestymisvyöhykkeet kertovat siis sen, missä pohjoisimmillaan kyseisen kasvilajin ja sen lajikkeen tulisi menestyä myös kovana talvena jos se vain on istutettu ja hoidettu oikein. Perennojen menestymiseen ei ole tehty menestymisvyöhykekarttaa, koska lumi vaikuttaa näiden menestymiseen niin paljon. Menestymisvyöhykekartan löydät esim. osoitteesta www.suomalainentaimi.fi .
  • Arvioi hoidon tarve. Kuinka paljon haluat käyttää aikaa istutuksen hoitamiseen? Tykkäätkö kitkemisestä tai havujen malliin leikkaamisesta ja onko sinulla näihin töihin oikeat välineet? Hoitotyövapaata pihaa ei ole olemassakaan, ei edes silloin jos piha on asfaltilla. Mieti ja pohdi se kuinka paljon jaksat ja haluat käyttää kasvin hoitoon vuosittain aikaa ja ota hoidon tarve ja kasvin koko huomioon jo kasvivalintaa tehdessäsi. Toiset kasvit vain tarvitsevat enemmän huoltamista kuin toiset varsinkin jos esim. suureksi kasvavat kasvit on istutettu paikkaan jossa niillä ei ole tilaa tarpeeksi.
  • Kasvitoiveet ja teemat. Kun kaikki edelliset kohdat on mietitty, keskitytään tähän. oikein valitut ja rakennetut istutuspaikat mahdollistavat monien toivekasvien kasvatuksen ja sen, että saat nauttia vaikka siitä kaikkein komeimmin kukkivasta pionista terassilla istuessasi. Vuodesta toiseen.
Tässä on pohja, jolla lähdetään kasveja valitsemaan pihaan pihasuunnitelmaa tehdessä. Tämän kirjoituksen jatkosivuilla keskityn osa-alueisiin tarkemmin. Käythän myös lukemassa aiemmin kirjoitettuja blogikirjoituksia, esimerkiksi Helppohoitoinen piha, hulevedet hyötykäyttöön piha-alueella, pölyttäjiä pihaan ja pihasuunnittelua- kirjoitukset sivuavat myös kasvivalintoja ja antavat lisätietoja pihan kasvien valintaan.

valoa_ja_varjoa_muutettu_piha

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oikeat kasvit oikeaan paikkaan, havut, pensaat, perennat, aurinkoisen paikan kasvit, puolivarjon kasvit, varjoisen paikan kasvit, kasvupaikka, menestymisvyöhyke, kasvin menestyminen Suomessa

Hulevedet hyötykäyttöön piha-alueella.

Tiistai 5.4.2022 - Sirkku

Hulevedet hyötykäyttöön piha-alueella.

Varmasti monen ensimmäinen ajatus termistä hulevesi on: talon perustukset ja niiden kuivatuksen tärkeys, ettei tule hometaloa. 90-luvulla herättiin siihen, mitä 70-luvun talorakentaminen oli aiheuttanut. Taloissa oli matalat sokkelit ja sokkeleiden ympärillä vain harvoin salaojitusta ja huoneissa ylipäätään oli heikko ilmanvaihto. Savimaalla asuttaessa, se käytännössä tarkoitti, että talojen perustukset olivat homeessa ja ihmiset jatkuvasti antibioottikuurilla. Tultiin tulokseen, että talojen ympärystät on syytä rakentaa kuiviksi ja ohjata vesi sokkelista pois. Siihen tietenkin tarvittiin salaojitusta.

Kun talojen ympärystät oli kuivatettu, siirrettiin katseet pihapiiriin. Kylläpä olisi mukava, kun tuo pihatie ei joka talvena routisi, samalla saatettiin pihoihin rakentaa enemmän myös muita kiinteitä rakenteita kuten grilli- ja oleskelumajoja, kasvihuoneita, pihasaunoja, muureja ja kiveyksiä, joiden pohjat tuli myös kuivattaa, ettei routa liikuttele. Lopputuloksena oli se, että pihoja alettiin kauttaaltaan tehokuivattaa. Toki savimaalle rakennettaessa routimaton pohja raskaalle rakenteelle onkin tarpeen, mutta onneksi nykyään kuivatuksessa käytetään enemmän pohdintaa vaihtoehdoista. Muurien alle on nykyäänkin syytä laittaa salaojat varsinkin, jos muurin taakse tulee routivaa maamassaa, mutta voiko salaojitusta käyttää hyödyksi pihan kastelussa, kun se ostovesi on niin pirun kallista? Ilman sitä salaojaa muuri voi kaatua heti ensimmäisen talven jälkeen. Se vesi mikä muurin alle kulkevaan salaojaan tulee, on jo ravinnepitoista ja pehmeää, voisiko sitä kerätä johonkin, ennen kuin se ohjataan pihasta eteenpäin? Nykyään on myös herätty siihen, että veden liian nopea liikkuminen pihasta pois aiheuttaa ongelmia maailmanlaajuisesti ja ihan yksittäisellekin ihmiselle liika pihan kuivattaminen vähintään suurentaa kasvien kasteluvesilaskua ja lannoitelaskua, jos rutikuivaksi kuivatetussa pihassa haluaa jotain kasvattaa. Enenevässä määrin minunkin asiakkaani haluavat hyödyntää pihan hulevedet kierrättämällä samaa vettä pihassa useaan kertaan.

Hulevedellä tarkoitetaan kaikkea pihaan sateina, kasteluna ja lumien sulamisvesinä tulevaa vettä.  Kuten aiemmin mainitsin, pitkään oli vallalla se ajatus, että pihat pyrittiin kuivattamaan nopeassa tahdissa rutikuiviksi, koska pelättiin talojen kosteusvaurioita. Siitä seurasi se, että vesi alkoi liikkua pihan pinnasta ojiin liian nopeasti, irrottaen pihojen istutusalueilta sinne levitettyjä ravinteita ja varsinkin typpeä ja fosforia. Kun myös ojia perattiin tehokkaasti, ei typpi ja fosfori ehtinyt imeytyä maahan ojissakaan, vaan päätyi suurempiin vesistöihin ja Suomenlahteen rehevöittäen niitä. Minua on monesti häirinnyt se mediassa todettu asia, että maatilat ovat niitä kenen syytä rehevöityminen on. Toki, maatilojen neliömäärät ja sitä kautta lannoitemäärät/ koko viljelyala ovat suuret ja varsinkin entisaikaan lannoitteita ja muitakin aineita on sinne levitetty ajatuksella ”mitä enemmän, sen paremmin kasvaa”. En vähättele tätä menneisyyden ravinnetaakkaa mitä maanviljely on aiheuttanut, mutta haluaisin todeta, ettei tilanne viljelyssä ole enää tämä. Maatalous on nykyään Suomessa ja EU:ssa niin tarkasti säänneltyä ja valvottua. Lannoitteet (ja ne muut aineet) maksavat niin paljon, ettei kenelläkään ole ylilannoittamiseen enää varaa, lisäksi sanktiot virheistä ovat suuret. Monesti unohdetaan, että Suomalaisen lempiasumismuoto on omakotitalo, kaupunki- tai esikaupunkialueella ja mieluiten vesistön rannassa. Kun tähän yhtälöön yhdistetään liian nopeasti liikkuva hulevesi ja mututuntumalla tehty pihalannoitus (kuinka moni teistä on lukenut lannoitepussin ohjeet ja noudattanut niitä?), tulee pihan yksittäisestä istutusalueneliöstä moninkertainen lannoitehuuhtouma lähiojaan. Yhden omakotitalon hulevesistä tuleva ravinnehuuhtouma on toki maailman mittakaavassa pieni, mutta mitä jos sillä yksittäistä omakotitaloa ympäröivällä asuinalueella sama tapahtuu muissakin pihoissa ja joka kevät ja tämä taasen toistuu asuinalueesta toiseen? Mikäli salaojat puretaan avo-ojiin (jota ei saisi taajama-alueilla tehdä) ja avo-ojat laskevat kokoojaojiin, jotka kuljettavat vedet jokien kautta läheiseen järveen tai mereen, kertyy ravinnehuuhtoumaa paljon. Onneksi sitä nykyään pyritään vähentämään rakentamalla suurien vesistöjen ja laskuojien/jokien väliin kosteikkoalueita, joiden työ on suodattaa vettä puhtaammaksi ennen kuin se päätyy vesistöön.

Millä ravinnehuuhtoumaa saadaan estettyä yksittäisillä pihoilla?

  • Yksi parhaista keinoista sitoa ravinteet piha-alueelle, on estää veden liian nopea liikkuminen maaperässä.

Perusajatus: Toki perustukset on edelleen pidettävä kuivina ja routimattomina ja muurit suorina myös talven jälkeen, mutta miksi muun pihan tarvitsisi olla kuiva?

Hulevedet voidaan ohjata maanpinnan kallistusten avulla istutusalueille ja istuttaa sinne kasveja, jotka imevät itseensä paljon vettä ja sen mukana tulevia ravinteita. Nämä kasvit ovat yleensä myös ns. mesikasveja, joista pölyttäjät saavat mettä. Näitä ovat mm. pajut, vadelmat, mesiangervot, rantakukka, kullero, töyhtöangervo, nauhukset, irikset (kurjenmiekka), kurjenpolvet, lemmikit ja kuunliljat muutaman mainitakseni. Ne toimivat myös siis yleispölyttäjinä piha-alueilla ja hyödyttävät myös satokasveja. Luonnossa lehtomaiset alueet ovat metsien ojituksien myötä vähentyneet ja moni ns. lehdon kasvi onkin nykyään harvinainen. Näitä pihojen kosteikkoalueille istuttaessa saisimme suojeltua monia harvinaiseksi käyneitä kasveja kuten tervaleppää.

  • Mikäli pihassasi kasvaa suurempi puu, ohjaa hulevedet sen juuristoalueelle. Suuri puu vetää kuumana kesäpäivänä maasta vettä runsaasti, sitoo kasvaessaan ilmakehästä hiilidioksidia ja vapauttaa ilmaan puhdasta happea. Hyvinvoiva puu tuo pihaan varjoa ja leppoisia oleskelupaikkoja myös kuumana kesäpäivänä. Istuttamalla puun saat tehtyä myös ilmastoteon. Yksittäinen puukin toimii hiilinieluna. Hyvin vettä sitovia puita ovat mm. salavat, lepät, koivut, tammet, pihlajat, saarnet, tuijat ja kuuset.
  • Osa kiveyksistä voidaan rakentaa vettäläpäiseviksi hulevesikiveyksiksi, jotka imeyttävät aina osan vedestä maaperään ja ohjaavat hulevesiviemäröinteihin vain ylijäämäveden. Näiden kivien välit voidaan myös istuttaa esim. nurmikolle, joka vaatii kasvaakseen paljon typpeä ja sitoo näin ollen veden mukana kulkevia ravinteita tehokkaasti.
  • Kun hulevedet on ensin kuljetettu hulevesikiveykseltä istutusalueelle, ohjataan ylijäämävesi imeytysalueelle ja siitä hulevesiviemäriin. Mikäli mahdollista, rakenna hulevesiviemärin kokoojakaivo niin, että sen poistoputki on vähän korkeammalla. Tällöin kaivon pohjalle jää vesitila, johon voit kuivalla kaudella laittaa uppopumpun, jolla kierrättää salaojissa olevaa vettä useaan kertaan piha-alueella ja käyttää näin samaa vettä hyödyksi kastelussa useaan kertaan. Tämä vesitila on kuitenkin muistettava käydä tyhjentämässä talvea vasten, ettei kaivossa oleva vesi jäädy.
  • Myös istutusalueiden alla kulkevia salaojia voi käyttää samaan tapaan hyödyksi alueiden kastelussa. Toinen keino on se, että pitkän hellejakson ja kuivan kauden lähestyessä, kokoojakaivon poistoputken päähän laitetaan poistoputken sulkeva läppä, jolloin istutusalueella kasvava kasvi voi vetää omalla juuri-imupaineellaan salaojassa olevan veden juuristoalueelleen. Tällöin salaoja ja kokoojakaivo toimivat kuten altakasteluruukun vesitila. Poistoputken päässä oleva läppä täytyy muistaa poistaa sadekauden alettua ja viimeistään ainakin syksyllä, jolloin on luontaisesti kosteampaa ja esim. ne muurin perustukset täytyy saada talven ajaksi kuiviksi.

Huom! Talon salaojiin (ränni- ja kattovedet ja sokkelin kuivatus) ei saa mennä tekemään muutoksia ja niihin ei saa ohjata pihan kuivatusvesiä! Selvitä siis LVI-ammattilaiselta ennen muutostöiden tekoa mikä salaoja on kyseessä ja voiko sitä käyttää hyödyksi kastelussa. Hulevesiä ja lumia ei saa ohjata ja varastoida toisen tontille vaan niiden säilytys ja maahan imeytys on tapahduttava oman tontin puolella.

Hulevesiä hyödyntävä esimerkki-istutus:

 Puuvartisten kasvien menestymisvyöhyke: II-III.

  • Pohjamaa: savi, uusi istutusalusta hiekansekainen lannoitettu ja kalkittu multa. Istutusalueen syvyys 60-80cm, pohjalle ei ole laitettu kankaita, joten juuret pääsevät kasvamaan pohjamaahan.
  • Istutusalueella on puolivarjoinen kasvupaikka. Istutusalueen koko n. 12 x 4m.

 Kasvilista:

Puut ja pensaat:                                                     

Thuja occidentalis ´smaragd´ timanttituija 1kpl.

Alnus glutinosa ´Sakari´ pilaritervaleppä 1kpl.

Philadelphus lemonei pikkujasmike 2kpl.     

Syringa x josiflexa ´Veera´ Kaarisyreeni Veera 1kpl.

Ribes nigrum vartettu mustaherukka 1kpl.  

Ribes rubrum vartettu punaherukka 1 kpl    

Cornus alba ´gouchaultii´ keltakirjokanukka 3kpl.

Dasiphora fruticosa ´abbotswood´ pensashanhikki 3kpl.

Picea abies ´echiniformis´ siilikuusi 1kpl.       

                         

Perennat:

                        

Aruncus dioicus isotöyhtöangervo 12kpl.

Lythrum salicaria rantakukka 14kpl

Eupatorium purpureum purppurapunalatva 16kpl.

Iris pseudacorus keltakurjenmiekka 20kpl.

Trollius europaeus (niitty)kullero 18kpl.

Ligularia dentata ´desdemoda´ kallionauhus 16kpl.

Hemerocallis hybrida ´Royal fire´ päivänlilja 12kpl.

Hosta aureomarginata keltareunakuunlilja 32kpl

Galium odoratum tuoksumatara 40kpl.

Kostean_paikan_istutusalue.jpg

2 kommenttia . Avainsanat: Hulevesi, hulevedet, kostean paikan istutusalue, kasvivalinnat, puut, pensaat, perennat, lehtomainen kasvupaikka

Pölyttäjiä pihaan.

Perjantai 30.4.2021 - Sirkku

Omenapuun_latvuksen_lomastaHei!

Kevät tuntuu junnaavan tänä vuonna paikoillaan ja ulkona on vallinnut perinteinen vappu- tai juhannussää, räntää ja vettä siis tiedossa. Puutarha-alan ammattilaiselle viileä kevät on antanut aikaa hoitaa kaikki lumikinoksen alta paljastuneet pensasvauriot ilman, että päivä on venynyt ympäripyöreäksi, mutta pikkuhiljaa olisi kiva päästä siirtämään katsetta puutarhan kesätöihin kevättöiden sijasta. Tomaatin taimet alkavat olla sen korkuisia, että mieluusti veisin ne jo kasvihuoneeseen, mutta vielä en ole muuttoa uskaltanut tehdä. Pakkasöitä on ollut täällä etelä-Suomessakin koko viime viikon, joten muuttoa kannattaa vielä odotella, vaikka kasvihuoneessa olisikin lämmitys. Hedelmäpuut ovat lähes talvitilassa ja uskon, että vaatii vähintään viikon lämpimän ilman jakson, ennen kuin kasvu- ja kukinta lähtee käyntiin.

Vedin menneenä talvena useampia puutarhakursseja ja lähes kaikissa kursseissa minulle tuli kysymyksiä sadon lisäämisestä omalla piha-alueella ja siitä voisiko pölyttäjiä jotenkin houkutella satokasvien luokse ja samalla toimia omalla pihallaan niin, että tulisi suojelleeksi hyönteisiä. Pölyttäjien luontainen elintila on kaventunut luonnon niittyjen ja niissä kasvavien kasvien vähennyttyä ja rakennetun ympäristön lisäännyttyä. Ojan- ja teiden pientaria niitetään kesäisin ja samalla vähenevät ne kostean paikan kasvit, joista pölyttäjät saisivat runsaimmin mettä myös kuivina kesinä. Kevään hitaasti edetessä onkin ehkä hyvää aikaa miettiä hetki pölyttäjiä? Viime blogikirjoituksessani keskityin pölyttäjien hyvinvointiin lahopuun lisäämisen näkökannalta, nyt on ehkä syytä miettiä muita kasvivalintoja ja pihan hoitotapoja millä pölyttäjien elinolosuhteita voitaisiin lisätä yksityispihoissa.

Pihan istutusalueiden monimuotoistuminen lisää pölyttäjien hyvinvointia:

Hotelli_pihatimpuri_hyonteishotelli.png

Kuva oikealla: www.pihatimpuri.fi , hyönteishotelli.

Pölyttäjien hyvinvointi piha-alueella on useamman osatekijän summa. Tässä muutama esimerkki, millä jokainen meistä pystyy auttamaan pölyttäjiä omalla piha-alueellaan:

  • Huolehdi, ettei hulevedet liiku pihassasi liian nopeasti, vaan imeytä sade- ja sulamisvedet piha-alueelle tekemällä pihaasi kostean kasvupaikan istutusalue johon hulevedet ohjataan pintakallistuksilla. Vedet imeytetään ensisijaisesti tälle alueelle ja vasta ylijäämävesi ohjataan joko hulevesiviemäreihin tai ojiin. Tällä vähennetään hukkalannoitusta eli kontrolloidaan typpi- ja fosforivalumia ja vähennetään näin ollen myös vesistöjen rehevöitymistä. Meistä jokainen voi vesistöjen hyvinvointiin ja sitä kautta ilmastonmuutokseen tällä tavoin vaikuttaa. Aina sen muutoksen ei tarvitse lähteä isosta toimijasta kuten maatilasta.
  • Huolehdi, että pölyttäjille riittää ruokaa koko kasvukauden ajaksi. Alkaen kevättalvesta ja jatkuen ensimmäisiin syyspakkasiin. Istuta kasveja, jotka tuottavat mettä ja antavat pölyttäjille sopivasti lepopaikkoja ja suojaa. Pölyttäjiä houkuttelevat myös kasvien voimakkaat värit ja kukintojen tuoksut. Kasvivalinnoilla on siis merkitystä.
  • Pölyttäjät pitävät boheemimmasta puutarhanhoidosta. Ole siis luvan kanssa hieman laiska puutarhuri ja jätä piha-alueelle paikkoja, joita et siivoa ja hoida niin usein. Tällä saat pihastasi myös helppohoitoisemman. Puiden alla ei tarvitse olla nurmikkoa (eikä puut siitä nurmikosta juuristollaan myöskään pidä), vaan kylvä sinne niittykasveja tai istuta perennoja.
  • Kaikki kasvit hyötyvät ristipölytyksestä, mieti kasvien paikkoja ja sitä mitä kautta tuuli useimmin käy pihaasi. Satokasveja ja pölyttäjien houkutuskasveja kannattaa laittaa sekaisin ja tehdä tärkeimmästä pölytysalueesta kohtuullisesti tuulensuojainen paikka, jotta pölyttäjät jaksavat pölyttää mahdollisimman monta kukkaa yhdellä lentokerralla.
  • Voit myös tuoda pihaasi pölyttäjille lepopaikkoja eli ns hyönteishotelleja. Näitä voit ostaa valmiina kaupasta tai nikkaroida itse mieleisesi. Hyönteishotelli kannattaa kiinnittää kiinteään rakenteeseen kuten esim. autotallin varjoisalle seinustalle kiinni. Muista vain jättää hotellin ja seinän väliin ilmarako. Elävään puuhun hotellin voi laittaa vain jos se roikkuu oksasta, mikään puu ei kestä runkoon naulattua hyönteishotellia. Mikäli kiinnität hyönteishotellin runkoon kiinni muulla tavoin, muista tarkastaa kiinnitykset säännöllisesti, etteivät ne vahingoita puun runkoa millään tavalla.
  • Tuo pihaan pistiäisten pesän tekoon tarvitsemaa lahopuuta ja jätä kaadettujen puiden ja pensaiden kantoja piha-alueelle. Esim. kaadetun koivun kannosta saa hyönteisille keväällä mahlabaarin jossa levähtää.
  • Pölytystä voi myös lisätä tuomalla piha-alueelle esim. mehiläispesän. Huomioithan kuitenkin että mehiläinen suojelee pesäänsä aloittamalla pölytyksen muutaman sadan metrin päähän pesästään. Pölytystehokin tuolloin menee sinne. Lisätietoja mehiläistarhauksesta saat Suomen Mehiläistarhaajien Liitosta www.mehilaishoitajat.fi. 
  • Vältä hyönteisruiskutustoimia. Ruiskuta tuholaisia vain pitkän harkinnan jälkeen ja kaikkia varo-ohjeita noudattaen. Muista että kasvi pystyy taistelemaan itse tuholaisia vastaan mikäli lannoitus ja vesitalous on kohdillaan, maaperän pH on kasvin kasvulle sopiva, istutusalue ja kasvin oksisto on riittävän ilmava ja leikkaus- sekä muut hoitotoimenpiteen on tehty oikea-aikaisesti, oikealla tekniikalla ja säännöllisesti.

Pölyttäjiä houkuttelevia kasveja:

Keväällä kukkivat:

Tarhakylmankukka_sininen
  • Pajut (tärkein kevättalvella kukkiva), leppä, vaahtera, hedelmäpuut, orapihlaja, isotuomipihlaja, hevoskastanja, aronia, pähkinäpensas ja marjapensaat. 
  • Leskenlehti, voikukka, mansikka, mustikka, vuokot, metsätähti, kevättähti, lumikellot, helmihyasintit (helmililja), krookus, kevättaskuruoho ja narsissi.
  • Mätäsleimut, rönsyleimut ja tarhakylmänkukat. 

Kesällä kukkivat: 

  • Lehmus, vadelma, karhunvatukka, puolukka, juolukka, ruusut, hanhikit, humala, jasmike, hunajamarja, köynnöshortensia ja köynnöskuusama.
  • Maitohorsma, ajuruoho (timjami), mäkimeirami, laukat, unikot, salvia, valkomesikkä, tähkälaventeli, tädykkeet, apilat, koiranputket ja muut putkikasvUnikotit, mesiangervo, perhoangervo, huiskuangervo, virnat, kurjenpolvet, ampiaisyrtit, voikukat, kellokukat, päivänkakkarat, kärsämöt ja liljat.
  • Herneet, pavut, hunajakukka ja iisopit. 

Syksyllä kukkivat: 

  • Kehäkukat, auringonkukat, yrtit kuten sitruunamelissa, minttu ja basilika, malvat, malvikit, reseda ja siniviuhka.
  • Pensasangervot, ruusut, hortensiat ja kanervat.
  • Tarhasalkoruusu, rantakukka, ohdakkeet, kultapiisku, punatähkä, punahattu, punalatva, asterit, nauhukset, syysmaksaruohot, syysmaitiainen ja kultapallo.

Minun pihassani: 

Omassa pihassani on luontainen kosteikko alue, jossa notkon pohjalla kosteus tulee osittain valumavesinä, kahteen suuntaan tulevista jyrkistä rinteistä. Todennäköisesti alueella on myös lähteitä, josta nousee pohjavettä ylös. Tänne alueelle tuli myös myrskytuhoja vanhaan puustoon, joka vaikutti veden liikkumiseen. Vesi seisoo tuolla myös kuivana kesänä ja sinne onkin istutettu ensihätään hopeasalavia ja verivaahteroita valmiiksi hieman isompina kasveina, jotka viihtyvät tuolla harjuun istutettuna ja alkavat sitoa vettä ja ravinteita luonnostaan itseensä. Myöhemmin istutimme myös koivuja ja metsäkuusia. Tavoitteena olisi saada alueelle monimuotoinen ja eri-ikäisistä puista koostuva pihametsä, jonka juuristolle voisi kylvää metsäkukkaniityn. Monia metsäpohjan niittykukkia sieltä jo löytyykin, mutta suuntaan blogin kirjoituksen jälkeen www.niittysiemen.fi sivustolle etsimään mieleistäni niittykukkaseosta. Haluan alueelle varsinkin maitohorsmaa, lemmikkiä ja muita pölyttäjiä houkuttavia mesi- sekä lehdon kasveja, joita alueella ei tällä hetkellä löydy vanhan, kaatuneen havukasvuston vuoksi. Havut toki tuovat piha-alueelle suojaa ja ovat ikivihreitä, mutta niistä tippuvat neulaset myös happamoittavat maaperää. Onneksi kuitenkin perinteiset Suomen metsäkasvit kestävät happaman maaperän, eikä pihametsän maaperän pH:ta tarvitse lähteä muuttamaan. Lisääntynyt valo auttaa näiden kasvuun lähdössä.

Kuvat: Viherpalvelu Maununkarhu ja pihatimpuri.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pölyttäjät, kasvivalinnat, hyönteishotellit, perennat, pihasuunnittelu, puutarhanhoito

Pihasuunnittelua

Torstai 18.2.2021 - Sirkku

Pihasuunnittelu

Pihasuunnittelun kiemuroita. 

Minkälainen on toimiva piha?

Toimivassa pihassa sisääntulo on tehty niin selkeäksi, että vieraallekin tulee ensisilmäyksellä selville se, mikä on julkista aluetta, eli missä pihassa säännöllisesti työskentelevät henkilöt saavat liikkua ( kuten esim. jätehuollon työntekijät). Missä osassa pihaa saa liikkua satunnaisesti myös muut kuin tontilla asuvat henkilöt? Tämä koskee lähinnä asuinrakennuksen sisääntuloa ja parkkitilaa, tämäkin tila on erotuttava vierailijalle helposti. Ensisilmäyksellä on myös selvittävä mikä osa pihasta on yksityistä jonne ei ole ulkopuolisilla asiaa ilman tontin omistajan kutsua. Kaikki tämä olisi käytävä pihaan tullessa selville. Pihan sisääntulon jako toteutetaan käyttämällä kulkemisen ohjaukseen rakenteita, kasveja, valaistusta ja erilaisia käytävä- ja pintamateriaaleja.

Toimivassa pihassa pihan tärkeät toiminnot kuten parkkitilat, pihavarastot, polttopuut, pyykinkuivaus- ja tomutustelineet sekä muut tarvittavat toiminnot on suunniteltu niin, että niissä ja niihin on helppo kulkea, niiden sijainti tontilla on kaavamääräysten ja rakennustapaohjeiden mukaisia, kulkukäytävät on tehty materiaaleista joilla voi liikkua mihin vuodenaikaan tahansa ilman että pinta liettyy. Käytävät on suunniteltu riittävän leveiksi ja niiden käyttöturvallisuus ja helppohoitoisuus on mietitty myös talviaikana.

Tontin hulevesistä huolehditaan ja sade- sekä lumensulamisvesien kulkua viivytetään ja ne pyritään aina ensisijaisesti imeyttämään omalle tontille ja käyttämään niitä apuna viheralueiden kastelussa. Vasta tämän jälkeen ylijäämävesi voi ohjautua sadevesiviemäreihin tai muuhun hulevesijärjestelmiin jotka kaava tonttialueelle määrää. Tarvittaessa kuivina kausina sadevesiviemäreissä olevaa vettä käytetään myös pihan kasteluun pumppuja asentamalla ja kierrättämällä hulevettä piha-alueella useaan kertaan. Hulevesisuunnittelulla vältetään veden liian nopeaa liikkumista ja siitä aiheutuvia lannoitevalumia vesistöihin ja vähennetään kastelutarvetta ja näin ollen lasketaan pihan hoitokuluja.

Toimivassa pihassa rakenteet on valittu maalajille sopiviksi ja ne on perustettu oikein. Ne kestävät myös routimisen. Pihan pengerrys on tehty turvallisesti ja muureissa on huomioitu myös niiden takana kasvavien kasvien juuriston talven kestävyys. Lumitöiden tekoakin pihasuunnittelussa mietitään, suunnittelijalla on oltava tieto millä lumitöitä tullaan tekemään ja kuinka paljon pihaan on varattava lumisäiliötilaa. Lunta koskee samat säädökset kuin hulevesiä. Toisen tontin puolelle ei kumpiakaan saa kuljettaa, myös pieneltä pihalta on siis löydyttävä niille tilaa.

Toimivassa pihassa tontille on valittu oikeat kasvit oikeaan paikkaan, piha ja sen istutukset on suunniteltu jo lähtökohtaisesti helppohoitoiseksi ja helposti perheen elämäntilanteen mukaan muokattavaksi. Lapsiperhe tarvitsee pihaa erilaisiin käyttötarkoituksiin kuin esim. aikuiset ihmiset. Pihan kalleimpien rakenteiden on oltava toimivia nyt ja niiden on kestettävä aikaa. Pihaa voi stailata ja päivittää mm. kasvien osalta vaikka vuosittain jos asukas näin haluaa, mutta suunnittelijana en usko, että kiveyksien väriä ja muotoa ollaan valmiita muuttamaan muutaman vuoden välein, siksi ne on mietittävä kerralla toimiviksi. Pihasuunnitelman yhteydessä myös tontin olemassa olevien kasvien kunto tarkastetaan, merkitää pihasuunnitelmaan ja tarvittaessa huonokuntoiset tai pihan rakennuksessa vaurioituvat suurikokoiset kasvit poistetaan tai niiden kanssa toimitaan kaupungin/ kunnan ohjeistusten mukaisesti (suojellut puut huomioidaan suunnitelmassa). Kasvien valinnassa on myös huomioitu asukkaiden kasvi- ja puutarhasuuntaustoiveet mikäli ne menestyvät ja toimivat kyseisellä kasvupaikalla.

Toimivassa pihassa on myös valaistus joka ohjaa kulkua, toimii tarvittaessa katseen vangitsijana ja /tai näkösuojana. Toimivassa pihassa on myös riittävästi ulkopistorasioita pihan huoltotoimenpiteitä varten ja riittävästi vesipisteitä eri puolilla pihaa.

Toimiva piha on myös asukkailleen sopivan suojainen. Liika näkyvyys, tuuli, melu ja pöly on ohjattu pois oikeilla istutuksilla ja rakenteilla. Rakenteissa kuten esim. pergoloissa, terasseissa, altaissa ja puutarharakennuksissa huomioidaan kaupungin ja kunnan rakennusjärjestys, kaavamääräykset ja lupakäytännöt.

Mistä osista pihasuunnitelman hinta koostuu? 

- Pohjatietojen kuten pohjamaaselvityksen, karttakuvien, korkotietojen, rakennusjärjestyksen, kaavamääräysten ja muiden pohjatietojen hankinnasta. Nämä tiedot voi toimittaa suunnittelijalle myös tilaaja, mutta siinä tapauksessa jos tilaaja ei kykene niitä toimittamaan esim. peruskorjauskohteen olemassa olevien karttatietojen iän vuoksi, suunnittelija arvioi onko esim. korkojen ja muun pihan mittauksen uusimiselle tarvetta.

- Tarvittaessa olemassa olevien puuvartisten kasvien kuntokartoituksesta.

- Piha- ja istutussuunnittelusta. LVI-, sähkö- ja rakennesuunnittelu on luvanvaraista toimintaa ja näitä varten saatetaan tarvita erilliset suunnitelmansa ko. alojen ammattilaisilta. Pihasuunnittelussa näihin osa-alueisiin otetaan kantaa yleensä yleisellä tasolla. Kuten edeltä käy ilmi pihasuunnittelu on todella paljon muutakin kuin pelkästään kasvien suunnittelua, siksi pihasuunnittelun hinta vaihtelee kohteen, tarvittavien rakenteiden ja muiden huomioitavien asioiden mukaan. Suunnittelija arvioi suunnitelman hintaa miettiessään kohteen suunnitteluun kuluvat työtuntinsa, yleensä suunnitelman hinta nousee mitä enemmän kiveyksiä ja rakenteita pihaan suunnitellaan. Kasveja pihaan suunnittelee nopeasti, rakenteet ja kiveykset vaativat huomattavasti enemmän työtä suunniteltaessa siksi niiden suunnittelu on kalliimpaa. Myös leikkialueet ja pelastustiet vaativat suunnittelijalta paljon työaikaa ja niiden suunnittelu on silloin myös hitaampaa.

- Pihasuunnitelmaan liittyvistä kirjallisista materiaaleista.

- Pihasuunnitelman tekoon liittyvistä suunnittelukokouksista ja niihin kuluvista työajoista.

- Suunnitelman toimitus, sähköinen pihasuunnitelma ja tarvittavat printit.

Mitä suunnittelija miettii suunnitelmaa piirtäessään? 

- Rakennusjärjestystä, rakennustapaohjeita ja muita kaavamääräyksiä. Tiedossa olevia tulevia lakimuutoksia esim. taloyhtiöt ja sähköautojen latauspisteet.

- Helppohoitoisuutta. Tämä pitää sisällään toiminnot ja niille kulkemisen, lumisäilöt, hulevedet, kasvit, kasvi-istutusten paikat ja kasvien hoito.

- Pihan turvallisuutta. Pelastustyöt, pihavalaistus, kallistukset, portaat, luiskat, pudotukset ja niihin tarvittavat kaiteet ja pintamateriaalit sekä pihan aitarakenteet ja niiden läpinäkyvyys ja korkeus.

- Pihan rakentamisen aikataulua ja toteutetaanko koko piha kerralla. Rakentamisen budjettia. Tähän kohtaan liittyy myös perheen ja tilaajan elämäntilanne.

- Valittujen tuotteiden hinta-laatu suhteita. Valittujen tuotteiden kestävyyttä Suomen olosuhteissa ja tarvittaessa huollon ja varaosien saamista.

- Perheen elämäntilannetta, toiveita ja harrastuksia. Tarvittaessa myös tämän hetken puutarhamuotia kasvien ja helposti muokattavien rakenteiden osalta. Pihasisustusta.

Noudattaako pihasuunnittelija aina tilaajan toivetta? 

- Pihasuunnittelijan on aina muistettava ettei hän tee suunnitelmaa itselleen vaan tilaajalle, joten muutamia poikkeuksia lukuunottamatta pihasuunnittelija yleensä noudattaa tilaajan toivetta.

- Pihasuunnittelija voi suositella kasveja, toimintoja, rakenteita ja tuotteita pihaan, mutta pääsääntöisesti asiakas ratkaisee onko ne hänen pihaansa sopivia. Pihasuunnittelijalla onkin oltava hyvät perusteet asiakkaan toiveista poikkeaviin ratkaisuihin. Itse näkisin että ainoa syy tällaiseen olisi esim. toivotun kasvin menestymättömyys Suomen olosuhteissa tai että esim. maaperä tai valo-olosuhteet ovat ko kasville tai rakenteelle niin hankalat että rakentaminen ja pihan hoito tulisi olemaan poikkeuksellisen kallista. Tällaisissa tapauksissa pihasuunnittelijan kokemus pihan rakentamisesta ja kasvien hoidosta tulee tärkeäksi osaksi suunnittelua. Tilaajalla ei aina ole käsitystä siitä mitä esim. television puutarhaohjelmassa nähdyt piharakenteen hinta on ollut ja voiko sitä käyttää Suomessa ja ko maaperällä.

- Taloyhtiöiden pihoja suunniteltaessa voi toisistaan poikkeavia toiveita olla hyvinkin voimakkaasti ilmaistuina paljonkin ja silloin pihasuunnittelija voi pyytä taloyhtiön hallitukselta ja isännöitsijältä ns. linjanvedon eli enemmistöpäätöksen tiettyihin pihasuunnittelukohtiin joka koskee yhteisiä piha-alueita ja yhteisiä rakenteita kuten esim. aitoja. Näissä suunnitelmissa saattaa ikävä kyllä tulla tilanteita joissa yksittäisen osakkaan toiveita ei voida huomioida jos ne ovat enemmistöpäätöksen vastaisia.

Kuinka paljon rakennettu omakotitalopiha maksaa? 

- Etelä-Suomessa, missä rakennamme monen metrin paksuisen savipatjan päälle rakennetun pihan hinta vaihtelee n.15-20% tontin ja rakennuksen hinnasta. Hintaan vaikuttavat halutut rakenteet ja kasvit. Pelkät kasvit+ niiden istutusalueet ja uusittavat nurmikot ovat edullisempia kuin rakenteet, terassit, kiveykset ja piharakennusten pohjatyöt. Savimaalla joudumme perustamaan (tuomaan kiviainesta rakenteiden alle) ja se on kallista.

- Moreenipohjamaalla piharakentaminen on edullisempaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pihasuunnittelu, istutussuunnittelu, piharakentaminen, pihan helppohoitoisuus, viherrakentaminen, pihavalot, puutarha, piha, puutarhatuotteet, terassi, kiveys, puut, pensaat, perennat