Katettu maaperä vähentää puutarhurin työmäärää

Pohdintaa maaperän katteista.

 

Kuulutko sinä multapintojen kattajiin vai siihen kastiin, joiden mielestä taimivälien tulisi olla mulloksella? Vuosien varrella olen oppinut kysymään asiasta varovaisesti kautta rantain, pihakonsultointeja tehdessäni. Miksi näin? Sen vuoksi, koska moneen puutarhaan liittyvään asiaan liittyy ihmisillä tunnepitoisia muistoja, jotka vaikuttavat heidän toimintatapoihinsa omalla pihallaan. Istutuspenkkien multapinnan kattaminen on yksi niistä. Toinen tunnereaktioita herättävä asia on puuvartiset kasvit ja kasvivalinnat, sekä huonokuntoisten kasvien poistaminen lähiympäristöstä, mutta näistä asioista kirjoitellaan toisen kerran.

 

Maaperän pinnan kattamisella tarkoitetaan sitä, että laitetaanko taimiväleihin jotain estämään rikkakasvien pääsy mullokselle. Kattamisella yritetään siis vähentää puutarhaan liittyvää työmäärää ja sen fyysistä raskautta. Kitkeminen sinällään on äärimmäisen raskasta, fyysistä työtä. Siinä päivän aikana tulee tehtyä paljon kyykkyyn ylös liikeitä, oltua kumarassa ja polvillaan, vaikka käyttäisitkin varrellisia apuvälineitä. Allekirjoittanut sai hankittua itselleen kitkemisellä rasitusvamman jalkoihin reilu vuosi sitten. Lääkäri totesi, että ”vaikka et olekaan enää huippu-urheilija, niin rasitusvammoja sinulla on! Ja molemmissa jaloissa! Mitä olet tehnyt?” Minä siihen, että ihan vain kitkenyt. Ymmärrettävää siis, että kitkemisen vähentämiseksi haluaa kaikki apukeinot käyttöön mitä vain on saatavissa.

 

Kuorikate tai oksahake:

Yleisin ja edullisin katemateriaali on varmasti joko kuusenkuorikate tai männynkuorikate, jota tulee siis puuteollisuudesta sivuvirtana tai oksahaketuksen yhteydessä.

Plussat:

• Helposti saatavaa luonnonmateriaalia, joka on edullista.
• Uusiutuva luonnonvara, joka toimii lyhytaikaisena hiilivarastona.
• Tarjoaa talvehtimispaikkoja pörriäisille.
• Tasaa maaperän kosteutta kuivina kausina
• Varattava n. 7 cm:n kerros katemateriaalia koko alueelle levityksen yhteydessä. Kesän aikana kate tiivistyy n. 2 cm:n verran.
• Maatuessaan lisää maaperän multavuutta ja parantaa maaperän rakennetta. Lisää pieneliötoimintaa maaperässä.
• Saatavilla on myös värjättyjä katteita.

 

Miinukset:

• Kuorikate ja oksahake maatuu maaperässä ollessaan koko ajan. Maatuessaan se käyttää maaperästä typpeä, joka pitää muistaa kompensoida kevätlannoituksen yhteydessä, jotta kasveille jää riittävästi typpeä kasvukauden alkuun. Typen kulumista on vaikea ennustaa ja kevätlannoitus vaatiikin tarkkaa arviointia, jotta lannoitusmäärä saadaan kohdalleen ja ylilannoitusta ei tule.
• Toisinaan kasvualustan pinnasta voi kosteina kesinä tulla liiankin tiivis, jolloin hake tai kate homehtuu ja sitä joudutaan haraamaan ilmavammaksi, tai jopa vaihtamaan.
• Kostea katekerros saattaa houkuttaa etanoita ja kotiloita.
• Hake tehdään yleensä havupuusta, jonka pH on hapanta. Kalkitun maan kasveja saattaa joutua kalkitsemaan tymäkämmin.
• Maatuva hake tekee monesti maaperään sienirihmastoja, jolloin myös sienet tulevat pihaan aina jossain vaiheessa. Minusta tämä ei ole miinus, se on vain luonnon kiertokulkua, mutta esim. lapsi- tai eläinperheissä sienien pihapiirissä kasvaessa on varmasti oltava tarkkana.
• Miinuksiin lisään tässä myös sen, että toisinaan tumma kate saattaa hellesäillä lämmittää maaperän pintaa juurille liian kuumaksi. Tämä koskee kyllä myös kaikkia muitakin katteita, etenkin kivikatteita.
• Hentojuurisille, vuorille kasveille paksu katekerros voi olla myös liikaa ja ne eivät jaksa välttämättä puskea juuria katekerroksen läpi. Näiden kasvien ympärille on muistettava jättää ilmatilaa, missä juurenniska on näkyvissä ja katekerrokset ovat kauempana. Tällainen kasvi on esim. moni maanpeiteperenna ja pioni.

 

Kivikatteet:

Myös erilaisia kivimateriaaleja voidaan käyttää taimiväleissä katemateriaaleina. Kivi varaa itseensä lämpöä ja voi parantaa kylmänarkojen kasvien pärjäämistä kylmemmässä kasvupaikassa. Kivikatteita näkee varsinkin ulkomailla, ja itse yhdistän sen voimakkaasti esim. japanilaiseen puutarhaan. Näin ammattilaisen vinkkelistä katsottuna kivikate vaatii tiettyjä toimia pysyäkseen kauniina. Se myös saattaa vaatia ruiskutusta, höyrytystä tai vähintäänkin säännöllistä haraamista. Se vaatii yleensä myös tarkempaa alustarakentamista ja joskus jopa betonia tms. sitovaa elementtiä kivien joukkoon. Kivikatteen alle tarvitaan kangas, jonka päälle kate levitetään.

 

Yhteen aikaan istutusalueet rakennettiin niin, että mullan pintaan levitettiin katekangas (kudottua polypropeenia), johon tehtiin taimien kohdalle reiät ja kankaan pinnalle levitettiin muutaman sentin paksuinen kerros singeliä, seulanpääkiviä tai sepeliä. Tästä sanottiin, että se on helppohoitoinen. Näin varmasti olikin ainakin ensimmäisen kesän, syksyllä kuitenkin koivun norkot, tippuvat lehdet ja neulaset tippuivat kiviväleihin ja maatuivat sinne. Hetken päästä kivivälit kasvoivatkin rikkaa. Jos tätä maatuvaa massaa ei saa kiviväleistä pois esim. ruiskuttamalla, kitkemällä, höyryttämällä, polttamalla tai puhaltamalla, muodostuu sinne multaa, joka toimii kasvualustana mm. heinän ja muiden rikkaruohojen siemenille. Katekangas ei ole niin vahvaa kangasta, etteikö puiden ja heinien juuret siitä läpi kasvaisi. Hetken päästä edessä onkin se, että ne kankaat on poistettava kasvualustan pinnasta, koska rikat ovat kasvaneet siitä ja kivikerroksesta läpi. Tämä katekangas oli tuolloin muovikangasta, josta hajosi maaperään pieniä paloja. Siitä tuli siis mikromuovia. Nyt näitä katekankaita saa luonnonmateriaaleista valmistettuna (luonnonmateriaali ja biologisesti hajoava), mutta ne ovat lyhyempi-ikäisiä ja enemmän hetkelliseen käyttöön tarkoitettuja ja eivät ehkä toimi niin hyvin monivuotisen kivikatteen alle? Löytyy mm. Biomuovi (PLA tai tärkkelyspohjaiset muovit), joka on valmistettu mm. maissitärkkelyksestä. Paperi- ja kartonkikankaat valmistetaan kierrätyskuidusta tai selluloosasta. Hajotessaan maahan ne parantavat samalla maaperän humuspitoisuutta. Kookos- ja juuttikuidut, kestävät maaperässä maatumatta 1-3 vuotta, näitä käytetään varsinkin paljon rinteissä vähentämässä eroosiota istutuksen jälkeisinä vuosina, ennen kuin taimet ovat kasvaneet riittävän suuriksi. Villakatekankaat eli lampaanvillan kuidusta tehdyt kankaat toimivat myös etanakarkottimina ja maatuvat maaperään lannoittaen sitä. Etanoita tällä pystyy karkottamaan, mutta ikävä kyllä se saattaa houkutella muita tuholaisia, esim. meillä koira suorastaan rakastaa lampaanvillaa ja levittää ne kyllä tehokkaasti maaperän pinnasta muualle.

 

Viime vuosina kivivälien aiheuttamaan ongelmaan on yritetty löytää myös ratkaisuja. Singelille, sepelille tai kivituhkalle ei aiemmin oikeastaan ole ollut mitään muuta ratkaisua kuin mekaaninen työ. Eli rikat on pitänyt saada sieltä säännöllisesti pois, joko kitkemällä/ haraamalla, ruiskuttamalla, toholla polttamalla tai höyryttämällä. Seulanpääkiveykset on voinut asentaa maakosteaan betoniin, joka on vähentänyt rikkojen tuloa, mutta ajan saatossa sekin rapautuu. Nykyään sora- ja kivipinnoille on saatavissa sideainetta tai epoksihartsia, jolla kiviä saadaan stabiloitua ja maaperän pinta saadaan pidettyä kauniina. Tätä kuitenkin käytetään lähinnä kulkukäytävillä ja terassien vierustoilla, ei niinkään kasviväleissä.

 

Maan kattaminen maanpeitekasveilla.

Varmasti luonnon kannalta paras ratkaisu on kattaa  maaperän pinta luonnonmukaisesti kasvipeitteiseksi. Tällä saadaan sidottua hiiltä maaperään, hyödytetään luonnon monimuotoisuutta ja oikeilla kasvivalinnoilla myös parannetaan pölyttäjien elinolosuhteita. Kasvit myös hidastavat hulevesien kulkua ja sitovat niiden mukana kulkevia epäpuhtauksia ja liikoja ravinteita maaperään.

Plussat:

• Kukintaa ja pölyttäjille pölytettäviä kukkia koko kesäkaudeksi, kunhan kasvivalinnat tehdään huolellisesti.
• Eroosio vähenee, kasvit sitovat juuristoillaan maaperän pinnan paikalleen.
• Riittävän tiuhasti istutetut kasvit vähentävät rikkaruohojen esiintymistä.
• Hulevedet ja niiden mukana tulevat ravinteet sitoutuvat tontille ja maaperään.
• Perennat pitävät miedosta, vain muutaman vuoden välein annetusta lannoituksesta. Liian vahva maaperä haittaa niiden talvehtimista.

 

Miinukset:

• Istutusta seuraavat vuodet taimivälejä joutuu kitkemään.
• Perennoja on jaettava säännöllisesti.
• Perennapenkki työllistää keväisin ja syksyisin kun vanhoja kasvustoja siivotaan ja uutta multaa levitetään taimmille.
• Kavien yhdistelyssä vaaditaan kasvituntemusta. Mitä kasveja voit yhdistää samoihin istutusalueisiin? Oikea kasvi oikealle kasvupaikalle.
• Liian tiuha kasvusto houkuttaa tiettyjä tuholaisia, kuten esim. kotiloita ja etanoita.

 

Katteena järviruokorouhe.

 

Otan nyt vielä tähän katteisiin liittyvään postaukseen meillä Pornaisten kunnassa kesäkaudella 2026 testissä olleen Inno-Onni Järviruokorouheen ( kuva otettu syyskasvien istutusvaiheessa). Olin jo monena vuonna tuskaillut sen asian kanssa, että kasvualustat tuntuivat olevan täysin kuluneita yhden kesäkasvukauden jäljiltä ja monesti oli tilanne, että syksykasvien tullessa istutukseen, jouduin uusimaan yli puolet kasvualustasta. Keskustelimme tästä ongelmasta Inno-Onnin Annikan kanssa ja päädyimmekin ottamaan testiin niin puutarhalampaanvillatuotteet, kuin sitten myös järviruokorouheen katemateriaaliksi.

 

Järviruokorouhe tuli testiin yhteen kesäkukkaruukkuun ja lisäksi vielä liikenneympyrän suurimpaan ruukkuun, johon tuli istutettavaksi vuorimänty. Koska vuorimännyn on tarkoitus kasvaa ruukussa vuosia, koen että varsinkin täällä on tärkeää satsata kasvualustaan jo heti istutusvaiheessa. Kasvualusta rakennettiin huolellisesti, juuristo eristettiin eristelevyillä myös sivusuunnassa, pohjalle tuli lampaanvillakerros ja kasvualustan sekaan sekoitettiin myös kosteutta tasaavaa ainesosaa. Pinnalle tuli paksu kerros järviruokorouhetta.

 

Minulle yllätyksenä tuli, että järviruokon pH on neutraali eli 7. Kesäkukillehan tämä on monesti optimaalinen pH, mutta vuorimännyn kohdalla tämä aiheutti päänvaivaa. Havukasvit kun yleensä pitävät happamasta maaperästä. Otin tämän huomioon multaa valitessani. Ruukun yläosan mullaksi tulikin havu-rhodomulta, alaosaan laitoin tavallista puutarhamultaa.

 

Kesäkukat olivat valtavia taimia ja siihen ruukkuun taimiväleihin mahtui hyvin vähän järviruokoa, vuorimännyn alle sitä tuli paksu kerros. Kesäkukkien kohdalla olisi varmasti ollut viisainta jättää ruoko pois. Nyt kasvualustan pinta pysyi vähän liiankin kosteana, varsinkin kun kesä oli todella kostea. Tässä ruukussa olleet taimet kärsivät monipuolisesti erilaisista tuholaisista. Oli kirvoja, kotiloita ja kaaliperhosen toukkia. Tässä toki ruukun sijoittelu ja taimivalinnat vaikuttavat. Nyt ruukussa kasvoi köynnöskrassi, josta tuli kesän aikana valtava. Se ulotti kasvunsa aina nurmikkopinnalle saakka, jonka vuoksi tuholaiset pääsivät ruukkuun saakka. Syksyllä tästä ruukusta järviruoko oli käytännössä maatunut pois. Kuitenkin kasvualusta oli paljon parempirakenteista kuin edellisinä vuosina. Järviruoko oli siis hoitanut hommansa.

 

Vuorimännyllä ei ollut tuholaisongelmaa. Järviruoko oli painunut kasaan, mutta syksyn tullen sitä oli vielä runsaasti ruukussa jäljellä. Kosteus pysyi ruukussa tasaisena ja nyt kun kirjoitan tätä lokakuun lopulla, en ole enää käynyt tässä kuussa ruukkua kastelemassa. Jännityksellä odotetaan miten kasvi selviää talvesta.

 

Summa summarum järviruokon osalta: Testi on nyt puolivälissä, lopullinen arvio järviruokon toimivuudesta meidän ongelman ratkaisijana saadaan syyskasvien poiston yhteydessä toukokuussa. koen kuitenkin, että vuorimännylle se oli hyvä katemateriaali, vaikka pH olikin liian korkea. Kesäkukilta jätän sen todennäköisesti ensi kesänä pois ja tasaan kosteusolosuhteita vain puutarhalampaanvillalla. Syksykasveille saatan kuitenkin järviruokoa laittaa. Katemateriaalina se on kaunista ja uskon sen kestävän kauniina myös talven ajan.