Hyvää (puutarha)yrittäjän päivää!

Torstai 5.9.2024 - Sirkku

Hyvää yrittäjän päivää!

 

siirtonurmen_levitys

Sitä näin puutarhayrittäjänä törmää monesti siihen, että läheiset, tuttavat ja tuntemattomat ajattelevat puutarhurin viettävän työpäivänsä puuhastelemalla kasvien parissa. Tottakai, tämä on todellisuutta silloin tällöin, mutta kokonaisen päivän käyttäminen ko. toimintaan on harvinaista. Ainakin minun tapauksessani. Yrittäjän arki on suurelta osin täysin muuta. Viime- ja tämä viikko toimivat tästä hyvänä esimerkkinä.

 Listasin alle viimeisen kahden viikon työpäivien kulkua: 

  • Viheralueiden hoitotyöt: nurmikon leikkaus, siimaus, kitkentä, kastelu ja syyslannoitus. Sorttiasemalle kitkentäjätteiden vieminen. 
  • Työmaapalaverit 1 paikan päällä ja 3 etänä.
  • Sähköposteihin vastaaminen. 
  • Puunkaato ja sen raivaus. 
  • Pihaneuvonta puhelimitse sekä asiakkaalle, että urakoitsijalle. 
  • Pihakonsultointi. 
  • Pihaneuvonta myymälässä. 
  • Kasvitilaukset, haku ja istutukset. Viherrakentaminen. 
  • Laskutus ja kirjanpito. 
  • ALV muutokset ja siihen liittyvät työt. 
  • Mainoksen suunnittelu- ja julkaisu, some ja blogi. 
  • Markkinoinnin suunnittelua pidemmällä tähtäimellä ja siihen liittyvien tilausten tekoa. 
  • Toimiston tarvikkeiden tilausta. Toimiston ja varaston siivousta ja välineiden huoltoa. 
  • Yrittäjäsparraus toisten yrittäjien kanssa. 
  • Opiskelijan neuvominen yrittäjyysasioissa ja omien kokemusten jakaminen.

Listauksesta oikeastaan kaikki muut työt paitsi puunkaato ja yrittäjäsparraus/ opiskelijalle yrittäjyydestä kertominen, ovat ainakin pieniltä osiltaan tämän yrittäjän jokapäiväistä arkea. Tässä listauksessa ei ole kaikkia niitä töitä mitä minä yrittäjänä vuodessa teen, vain minun kahden viikon työrupeamani. Tähän kun lisätään vielä off- sesongin työt, sekä vastuut niin asiakkaiden pihoista, ympäristöstä ja siellä liikkuvista ihmisistä ja eläimistä, kuin työkavereista ja heidän työturvallisuudestaan, on yrittäjän työpäivä ja mieli melko täysi. Minullakin se on tarkoittanut kuusipäiväisiä työviikkoja ja pitkää päivää. Kuitenkin tätä jaksaa, kun tykkää työstään ja tapaa ihania asiakkaita ja kollegoja, joiden kanssa keskustella kasveista! Niitä harmittavia työhön liittyviä asioita on vähän ja nekin liittyy yleensä samoihin juttuihin, jotka harmittavat yksityishenkilönäkin. Eli verottaja ja sen byrokratia ja ohjeiden vaikeaselkoisuus, väärään aikaan tulevat vesisateet ja ukkoset ja liian helteinen keli, joka vie puutarhurista mehut 😊 .

Halusin kirjoittaa yksin yrittäjyydestä ja sen oikeasta arjesta muutaman sanan, koska välillä tuntuu, ettei se normaali pienyrittäjän arki tule realistisena esim. mediassa esille? Totuus on, että yrittäjänä olet ns. joka paikan höylä. Kaikesta täytyy tietää, vaikka työn tekisikin joku muu. Sinä vastaat. Itse olen ollut sekä työntekijänä, että yrittäjänä ja ainakin minun kohdallani yrittäjäksi alkaminen avasi silmät. Vastuut on isot ja toisinaan ne tuntuvat hartioilla painavina. Minun on mainittava tässä vielä erikseen siitä, kuinka kivaa on, että ympäriltä löytyy toisia yhtä kahjoja yrittäjiä, joiden kanssa voi jakaa kokemuksia esimerkiksi nyt siitä verottajan byrokratiasta tai markkinoinnista ja sen vaikeudesta. On ihanaa, kun omana huonona päivänä saa kuulla kuinka joku toinen on onnistunut tavoitteissaan tai tehnyt hyvät kaupat. Yhdessä harmitellaan harmitukset pois, tai koetetaan jelppiä ostamalla tuotteita tai palveluita, jos toisella on hiljaisempi hetki. Saatammepa ohjata toiselle myös asiakkaita, jos tilanne niin vaatii ja se on asiakkaalle paras ratkaisu. Joskus kerrotaan myös niistä omista mokista mitä on sattunut ja niille nauretaan yhdessä.

Olen monesti ajatellut, että voisiko Suomi välttää sen synkimmän talouden skenaarion ostamalla ja käyttämällä enemmän lähellä tuotettuja tuotteita ja palveluja. Itse ainakin yritän jatkossa nostaa Suomessa tuotettujen palveluiden ja valmistettujen tuotteiden ostoprosenttiani ja laskea ulkomaisten osuutta. Aiotko sinä?

Ajankohtaiset työt ja niihin liittyvät lieveilmiöt.

Syyslannos.jpg

Nyt vielä hetkeksi puutarhurin arkipäivään ja sen vihertyöosuuteen. Sekä toukokuussa, että  näin elo- syyskuussa, puutarhurin työpäivään kuuluu se, että päivän aikana ihon pintaan tulee kevyt tomukerros. Ongelma on todellinen varsinkin nyt, kun on ollut kovin helteistä ja puutarhuri hikoilee. Kostea iho, aamukaste, pieni tuulenviri ja osittain pölymäinen lannoite on pettämätön yhdistelmä, jolla saat varmasti kulkea työpäivän jälkeisen kauppareissun rauhassa. Vieläkin hävettää vuosien takainen kauppareissu, jonka jäljiltä kauppaa varmasti jouduttiin tuulettamaan pitkän aikaa. Tuo kanankakka, kun tuoksuu aika voimakkaalle. Normaalistihan lannoitteet tosiaan laitetaan maahan, mutta osa lannoitteesta on aina muruna pussin pohjalla ja se muru/ pöly tarttuu mukavasti kaikkeen kosteaan pintaan. Kuten puutarhurin vaatteisiin, kenkiin ja iholle, varsinkin jos lannoitetta heittää huomaamattaan vastatuuleen. Ikävä kyllä, en ole huomannut lannoitekerroksella ihoa nuorentavaa vaikutusta, joten olenkin oppinut suojaamaan itseni vähän paremmin myös helteellä näitä töitä tehdessä.

Syksy on mitä parhainta istutusaikaa kaikille kasveille ja nyt kannattaakin kylvää nurmikot, jakaa liian suuriksi kasvaneet perennat ja istuttaa uudet pensaan tai puun taimet. Nyt istutettaessa niillä on vielä aikaa juurtua hetki ennen talven tuloa. Tämän hetken sää on todella kuivaa ja kuumaa, paljon helteisempää kuin syyskuussa keskimäärin, joten muista kastella kaikkia istuttamiasi kasveja huolella ja säännöllisesti. Uuden taimen kastelut tulee tehdä n. joka toinen päivä ja vähintään kahden viikon ajan istutuksesta. Helteellä kasveja on kasteltava pidempään. Kastelumäärä riippuu taimen koosta ja haihdutuspinnasta. Perennoja kastellaan 10-20 litraa/m2, pensaita 20-40 litraa/ etenemämetri/ m2, havut ja isot puut 40-80 litraa/ kasvi. Tämä vesimäärä perustuu minun omiin kokemuksiini toimivasta kastelumäärästä, viralliset ohjeistukset litramäärien osalta taitavat olla hieman pienemmät. Myös pohjamaa ja sateisuus vaikuttavat riittävään vesimäärään. Uskon kuitenkin, että ihmiset osaavat käyttää omaa harkintaa oikean vesimäärän suhteen kasvikohtaisesti sään mukaan. Ajatuksena on oltava se, että kastele mielummin vähän harvemmin ja koko juuristoalueen syvyydeltä, kuin että antaisit muutaman litran vettä joka päivä. Pieni vesimäärä joka päivä saa kasvin kasvattamaan juuret pintaa kohden, jolloin juuristo ei kehity normaaliksi ja kasvi kestää huonommin stressitiloja jatkossa, kuten esim. hellejaksoja.

 

Syyskuun puutarhatöitä:

  • Syyslannoitus, tee heti, jos et ole vielä elokuussa sitä tehnyt. 
  • Perennojen jakaminen ja uudelleen istutus. 
  • Pensaiden ja puiden istutus, nurmikon kylvö. 
  • Perennojen kukkavanojen leikkaus tarvittaessa, jätä lehtiosa vielä paikalleen, jolloin kasvi saa vetäytyä rauhassa talvilepoon. Lämpöjen jatkuessa kasvi saattaa vielä tehdä kukkia, kun kukkavanat poistetaan. 
  • Hanki syksyistutuksia varten kukkasipuleita, jotka laitetaan maahan loka- marraskuussa. 
  • Kompostin möyhiminen ilmavaksi ja tämän vuoden lehtikompostin valmisteleminen syksyn lehtiä varten. 
  • Monivuotisten kukkaniittykasvien kylvö.
  • Sadonkorjuu.
Kesan_ajan_juurtuneet_taimet.jpgViereisessä kuvassa näet lämpimän kesän vaikutukset keväällä rakennettuun istutusalueeseen. Kasvit ovat kovassa kasvussa ja vaikka kukinta onkin mennyt ohi, on istutusalueessa vielä paljon katseltavaa.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syyslannoitus, puutarha, puutarhan ajankohtaiset työt, puutarhan syystyöt, istuttaminen, syyskylvöt, yrittäjän arki, puutarhamyymälä

Kasvukausi muuttaa eri ajankohtaan.

Keskiviikko 12.10.2022 - Sirkku

Syksyistutus_2022Joko olet päässyt haravointihommiin? 

Kysyi tuttavani tänään puhelimessa. No en ole päässyt ja totta puhuakseni yritän haravaa viimeiseen asti lehtien poistossa muutenkin vältellä ja tehdä lehtien kasaamiset lehtipuhaltimella, mutta ymmärsin kysymyksen pointin. Nyt on kolmas syksy peräkkäin kun tuntuu, että Etelä-Suomessa lehdet ovat kiinni puissa kuin tauti. Eli eivät tule alas millään. Alkuperäisen työkalenterin mukaan minun piti olla tänään tekemässä jo lehtipuhalluksia, mutta työ oli pakko siirtää, koska työtä on turha mennä tekemään jos suurin osa puista on vielä täynnä lehtiä ja jopa omassa pihassani, missä syksy tulee yleensä aikaisemmin, esim. syreenit ovat enemmän vihreitä kuin keltaisia. Minusta on jo useamman vuoden ajan tuntunut, että kasvukausi siirtyy hiljalleen eteenpäin. Tämä tunne sai minut kaivamaan vanhat työkalenterini esiin ja tarkistamaan onko kasvukausi oikeasti siirtynyt eteenpäin vai onko tunne pelkkää muistin aiheuttamaa harhaa. Vertailin ajankohtia erään hoitopihani näkökulmasta, ihanaa kun on asiakkaita, jotka ovat pysyneet yritykseni mukana ihan alusta asti.

Ei ollut harhaa ainakaan minun työtilannettani katsoessa. Yritykseni alkuaikoina, vuosina 2009-2010 ensimmäisiin nurmikonleikkauksiin päästiin reilusti ennen äitienpäivää ja lehtipuhallukset ja haravoinnit aloitettiin syyskuun viimeisellä viikolla. Viime vuonna nurmikon leikkaukset alkoivat toukokuun viimeisellä/ kesäkuun ensimmäisellä viikolla, tänä vuonna kesäkuun ensimmäisellä/ toisella viikolla. Lehtipuhallukset aloitettiin 2021 lokakuun toiseksi viimeisellä viikolla ja nyt näyttää, että tämän työn aloitus menee samoihin aikoihin. Myös puiden ja pensaiden leikkauksessa muutoksen huomaa. 10 vuotta sitten omenapuut sai leikattua helposti maaliskuun aikana, tänä keväänä lumen vuoksi ei ollut mitään asiaa omenapuiden luokse ennen huhtikuun toista viikkoa. Havujen syysleikkaukset oli tehtynä 2009 marraskuun toisella viikolla, nyt mennään varmasti reilusti joulukuun puolelle kuten viime vuonnakin mentiin. Toki vuosissa on aina eroja, mutta kyllä näin suuressa kasvukauden siirtymässä taitaa olla kyse muustakin.

Mikä siirtymää aiheuttaa? 

Yksi syy kasvukauden muuttumiseen syksyn osalta, voi olla väärään aikaan tehty liiallinen typpilannoitus. Mutta mikäli lannoitusvirhe on jonain vuonna tapahtunut, sitä tuskin tulee seuraavana vuonna enää toistettua, vai mitä? Typpeä monivuotisille kasveille annetaan vain heinäkuun alkuun saakka ja silloinkin kasvikohtaisen ohjeistuksen mukaisesti ja elokuun loppuun mennessä annetaan jo syyslannokset. Kesäkukat saavat pienen määrän typpeä koko kasvukauden ajan kasteluveden mukana.

Ikävä kyllä suurin syypää kasvukauden siirtymiselle taitaa olla ilmaston yleinen lämpeneminen. Tämä vaikuttaa kasvukauden molemmissa päissä. Keväisin töihin ei tahdota lumimassojen tai vesisateista johtuvan maan pehmeyden vuoksi päästä ajallaan kun taas syksyllä kasvit eivät älyä valmistautua talveen, koska ilma on lämmin ja sateinen. Syynä tähän ovat sulat ja lämpimät vesialueet ja meret, jotka päästävät ilmaan vesihöyryä, joka joko sataa vesisateena maahan (sateiset ja harmaat syksyt) tai törmätessään kylmään ilmamassaan, muuttuvat lumisateiksi, joita ainakin viime talvena tuli ihan kiitettävästi tässä Uudenmaan alueella. Runsaalla sademäärällä on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta ongelmana on se, että meidän perinteiset puutarha- ja metsäkasvimme eivät ole tottuneet näihin olosuhteisiin ja väkisinkin joudumme muokkaamaan kasvivalintojamme tulevaisuudessa niin puutarhoissa, pelloilla kuin metsissäkin.

Syksyn ja talven sademäärien lisääntymisen hyvät ja huonot puolet: 

Hyvät:

  • Kaksi viimeistä kesää ovat olleet kuivia ja kuumia. Ilman sateista syksyä moni kasvi olisi näiden kesien vuoksi kuollut talven aikana. Liika kuumuus ja kuivuus ovat molemmat kasville stressin aiheita. Sateisilla syksyillä vesivajetta on saatu paikattua, jotta kasvi kestää paremmin pakkasen, maan jäätymisen ja talvihaihduttamisen.
  • Lumi suojaa arkoja kasveja ja niiden juuristoja, sekä vähentää ikivihreiden maanpeitekasvien talviruskettumista.
  • Kuivien kesien jäljiltä vesistöt, pohjavedet ja vedet kaivoissa ovat alhaalla jopa meillä Suomessa. Tällöin on hyvä, että maaperä saa täytettyä vesivarantoja. Huom. Tämä onnistuu vain jos veden liian nopeaa kulkua pois pihapiiristä on pyritty estämään tekemällä imeytysalueita ja niihin hulevesi-istutusalueita ja valitsemalla kasveja, jotka imevät itseensä vettä pihapiiristä.

Huonot:

  • Sateiset ja lämpimät syksyt lisäävät home- ja lahottajasienten leviämistä ja antavat sellaisillekin sienille pidemmän kasvuajan Suomen olosuhteissa, jotka eivät meillä muuten talvella viihdy. 
  • Sateiset ja lämpimät syksyt lisäävät myös kasvitautien, kasvivirusten ja tuholaisten leviämistä ja saattavat mahdollistaa myös niiden talvehtimista meidän olosuhteissa. Meille siis saattaa levitä kasvitauteja tai tuholaisia, joihin meidän kasvimme eivät ole tottuneet. Näitä voisi olla esim. päärynöillä ja omenoilla esiintyvä tulipolte, jota ei tällä hetkellä Suomesta löydy, mutta jota löytyy jo esim. Virosta. Levitessään Suomeen tämä tauti voi tuhota laajalta alueelta omena-, päärynä ja marjaviljelmiä ja aiheuttaa myös suuria taloudellisia tappioita. Niin yksityisille kuin yrittäjille.
  • Mikäli talvi pysyy niin lämpimänä, ettei lumimassaa tule kasvien ja juurten päälle yhtään, on kylmänarat kasvit yleensä mennyttä talven jälkeen. Uudellamaalla meni pari talvea sitten suuria ja vanhoja perenna- sekä alppiruusualueita juuri tämän syyn vuoksi. Pitkään paikallaan kasvaneet kasvit eivät kestäneetkään Suomen talvea ilman lunta. Tämän syyn vuoksi nykyään kasvi- ja taimimyymälöistä ei saa kasvuunlähtötakuuta talven yli. Meistä kukaan ei voi luvata selviääkö jokin meillä tuttu lajike talven yli uudessa kasvupaikassa jos talviolosuhteet muuttuvat radikaalisti ja lunta ei tule.
  • Sulasta merestä nouseva vesihöyry muuttuu kylmään ilmamassaan törmätessään lumisateiksi. Viime talvena näistä saatiin jo useita maistiaisia ja Etelä-Suomessakin oli todella paksu ja painava lumipeite. Varsinkin jos lumi on märkää, tulee suuriinkin puihin helposti lumivaurioita, joille alttiita kasveja tuntuvat olevan varsinkin pilarikatajat ja tuijat. Lumivauriopuiden leikkausta oli todella moni asiakas tänä keväänä vailla ja moneen pihaan oli kasveihin tullut niin pahoja vaurioita, että puut oli kaadettava kokonaan. Tykkylunta kannattaisi aina tietysti käydä karistelemassa kasvien päältä, mutta varsinkin kaupunkialueilla ongelmana on myös lumen läjityspaikkojen vähyys. Viime talvena lunta tuli niin paljon, ettei se tahtonut mahtua minnekään. Sitä oli siis pakkokin lastata osittain kasvien ja aitojen päälle. 
  • Lumimassan alla lämpötila on nollan tuntumassa, varsinkin jos lumi on ns. puuterilunta eli pakkaslunta. Tämä lumi on pehmeää ja mahdollistaa sen ettei maa jäädy eli routaannu. Tämä taasen mahdollistaa jyrsijöiden kuten myyrien, kontiaisten ja rottien lisääntymisen ja liikkumisen lumimassan alla, turvassa petoeläimiltä ja linnuilta.

Miten kasvukauden siirtyminen vaikuttaa puutarhatyökalenteriin? 

  • Talvityöt, kuten havujen talvisuojien paikoilleen laitto (tammikuu), lumityöt, lumen pudistelu kasvien päältä ja kasaaminen arkojen kasvien juuristojen päälle pysyvät käytännössä ennallaan. Lumettomina talvina arkojen kasvien juuristoja saattaa joutua suojaamaan normaalia enemmän esim. paksulla ruukkusorakerroksella, havuilla ja pakkaspeitoilla, jotka on viritetty kasvin ympärille laitetun pensastuen päälle ja ympärille. Ilmarako pakkaspeiton ja kasvin välillä on siis syytä muistaa.
  • Mikäli lunta on paljon, hedelmäpuiden, pensaiden ja havuaitojen leikkaus saattaa siirtyä maaliskuulta reilusti huhtikuun puolelle ja tämä lyhentää leikkauksen teon aikaikkunaa. Leikkaukset kun on tehtävä silloin kun kasvi on vielä lepotilassa eli silmut eivät ole lähteneet turpoamaan.
  • Kevään ja kesän siirtyminen eteenpäin myöhästyttää kevätkylvöjä ja kesäkasvien ulos vientiä, jotka taasen vaikuttavat käytettäviin lajikkeisiin. On käytettävä kasveja ja niiden lajikkeita, joilla on lyhyempi kasvukausitarve ja jotka tarvitsevat vähemmän lämpösummaa sekä punaista valoa tehdäkseen satonsa valmiiksi. Punaista valoa on meillä Suomessa luontaisesti paljon, mutta sen määrä syksyllä vähenee nopeasti ja silloin ilmassa on enemmän sinistä valoa.
  • Entisaikaan sanottiin, että talvivastat ( tai vihdat) kannatti tehdä juhannuksena, koska silloin koivu on parhaimmassa kasvussaan. Kevään siirtyessä paras kasvukin siirtyy. Kasvien kesäleikkaukset, eli valoleikkaukset tehdään tässä parhaan kasvun vaiheessa. Aikaisemmin näitä leikkauksia aloiteltiin juhannuksena, nyt niiden leikkausten teko on siirtynyt eteenpäin ja ne pyritään tekemään heinä-elokuun vaihteessa, viimeistään elokuun loppuun mennessä. Siirto on tarpeen senkin vuoksi, ettei kasvi kuivuisi liikaa leikkauksen jälkeen. Kuumat ja kuivat kesät lisäävät kasvin stressiä joka tapauksessa, siihen ei kaivata enää leikkauksesta tulevaa stressiä. Odotetaan siis, että olisi hieman enemmän luontaista kosteutta maassa tarjolla.
  • Lehtipuiden ja pensaiden kohdalla, olen itse pyrkinyt juuri sateisten syksyjen suuremman tautiriskin vuoksi, mahdollisuuksien mukaan, lopettamaan syksyleikkaukset kokonaan. Eli, pyrin tekemään ne rajut rakenne- ja hoitoleikkaukset keväällä tai kesällä. Toki aina näitä leikkauksia ei voi syksyllä välttää (kumivuoto- ja mahlavuotopuut), mutta ainakin suurimman osan voi siirtää keväälle tai kesälle.
  • Syksytöiden kuten sadonkorjuun, lehtien poiston, kynnön tai maan muokkauksen aikatauluista on hirveän vaikeaa sanoa etukäteen. Esim. minä en ole vieläkään nostanut perunoita maasta pois (kuiva kesä, epäilen ettei siellä mitään korjattavaa olekaan) ja tosiaan lehdet eivät tule puusta ollenkaan tänä vuonna. Tai siltä ainakin tuntuu.
  • Kasvihuoneen pesu odottaa vielä varmasti pitkän aikaa, koska sato ei ole vielä läheskään valmista. Paljon olisi tomaatteja tulossa, mutta epäilen niiden jäävän vihreiksi. Tosin täällä syynä on todennäköisesti kasvihuoneen uusi multa, joka taisi olla melko typpipitoista.

Näillä mietteillä täällä mennään syksyä eteenpäin. Toivottavasti jo sinäkin pääset kohta "haravointihommia" tekemään!

Puutarhurin_syksy

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kasvukausi, puutarhatyöt, ilmaston lämpeneminen, ilmastonmuutos, puutarhan syystyöt, haravointi, lehtipuhallus, kompostointi, ajankohtaista puutarhassa