Ihanat kärhöt osa kolme, viinikärhö ja jalokärhö.

Torstai 24.4.2025 - Sirkku

Pitkään kukkivat viinikärhöt ja ihanat jalokärhöt.

 

Monesti, kun puhutaan kärhöistä, tämä on se lajikeryhmä, joka sanasta kärhö tulee mieleen. Jalokärhöt ovat niitä suurikukkaisia ja kylmänarkoja kärhököynnöksiä, jonka lajikkeita on satoja. Jalo- eli loistokärhöt on tehty risteyttämällä joitakin eteläisiä luonnonkärhölajeja keskenään. Jalokärhöt kuuluvat viticella sektioon, josta ne jaetaan edelleen neljään lajikeryhmään: Jackmannii-, lanuginosa-, patens- ja viticella lajikeryhmät löytyvät, mutta monet näistä on edelleen jalostettu niin moneen eri lajikeryhmään, että tarkkaa lajikeryhmää on vaikeaa enää lopulta sanoa.

 

Clematis viticella, viinikärhö (kuva ylhäällä Kati Muurikoski)

• Menestymisvyöhykkeet I-IV.
• Koko: 2–3 m (jopa 5 m, hyvällä kasvupaikalla) x 1 m.
• Kasvupaikka: aurinko-puolivarjo, tuore ja voimakasravinteinen.

 

Tarhaviinikärhö- lajikeryhmä: I-II(III), 2–3 m, A-PV, tuore ja voimakasravinteinen maaperä.

 

Kukinto on hieman nuokkuva ja kellomainen. Kukinta alkaa heinäkuun puolivälissä ja jatkuu myöhäiseen syksyyn. Kukkia köynnökseen kehittyy runsaasti. Kukinta on yleensä jokavuotista, vaikka versot paleltuisivatkin ja ne leikattaisiin maan tasalta poikki. Viinikärhön voi istuttaa kuivempaan kasvupaikkaan kuin jalokärhön. Lajikkeita ovat esim: Tarhaviinikärhö Mme Julia Correvon kukkii punaisin, suurin ja yksinkertaisin kukin. Viinikärhö Purpurea plena elegans- lajike kukkii tiheän kerrotuin, punaisin kukin.

 

Jalokärhö Jackmannii (kuva oma). 

• Kasvutapa, nimi ja kukinta-aika on taidettu periä 1800- luvun puolivälissä risteytetyltä, maailman kuuluisimmalta kärhön Jackmani- lajikkeelta?
• Kukkii uusilla, eli saman vuoden versoilla.
• Kukinta alkaa keskim. heinäkuun puolen välin jälkeen ja kukinta jatkuu pitkälle syksyyn, jopa talven tuloon saakka.
• Jackmannii-suvun kärhöt kasvavat n. 2–4 m korkeiksi ja ne tuntuvat vaativat hyvän tuennan, johon köynnös laitetaan ihmisen toimesta kiinni, ainakin kasvun alussa. Jos köynnöstä ei kiinnitetä tukeen kunnolla, se tuppaa löytymään maanpeitekasvina kukkapenkin pinnalta.
• Lajikkeita: ”john huxtable” valkokukkainen lajike. ”Ekstra” vaaleanliilansininen kukinto. ” Jackmannii” ja ”Jackmannii superba” ovat siniviolettikukkaisia lajikkeita.

 

Jalokärhö Lanuginosa. 

• Lanuginosa- ryhmän lajikkeet polveutuvat kiinalaisesta Clematis lanuginosa- kärhölajista.
• Näiden kärhöjen kukinta alkaa heinäkuun lopulla, koska kukat muodostuvat saman vuoden versoihin.
• Lajikkeita: ”Fujimusume” on patens x lanuginosa lajikeryhmän vaaleansinivioletti kukintainen lajike. ”Köningskind” on patens x lanuginosa lajikeryhmän siniviolettikukkainen lajike. ”Carnaby” on patens x lanuginosa lajikeryhmän vadelmanpunakukkainen lajike. ”Nelly moser” (kuvassa, kuva Marjut Turunen) on patens x lanuginosan vaaleanpunainen ja punaraitainen lajike.

 

Jalokärhö Patens.

• Kukkii edeltäjiä aikaisemmin, koska kärhö kukkii edellisen vuoden versoilla. Kukinta  alkaa keskimäärin juhannuksena.
• Palelluttaa monesti lumen päälle jäävät osansa, jolloin kasvi kasvattaa ensin uudet versot ja silloin kukinta alkaa heinäkuun loppupuolella.
• Patens kärhöt on jalostettu Japanilaisesta Clematis Patens- lajista.
• Lajikkeita on esim. ”Piilu” (kuvassa, kuva oma), joka on vaaleanpunakukkainen kärhö. ”Westerplatte” on punakukkainen kärhö.

 

Huomioitavaa jalokärhöä istutettaessa.

• Vaikka jalokärhöjen kylmänkestävyyttä onkin yritetty jalostaa paremmaksi, ovat ne melko kylmänarkoja. Mikäli talvenkestävyys mietityttää, kannattaa silloin valita Ruotsissa- tai Virossa jalostettu lajike, jotka kestävät kylmää paremmin. Taetta kestävyydestä ei ole siltikään ja meidän kylmät talvemme onkin otettava istutettaessa ja paikkaa valitessa huomioon. Myös jatkohoito on huolehdittava paremmin.
• Valitse taimi, joka on kehittänyt jo purkkiin vahvan juuriston ja tuolloin taimi olisi kasvanut purkissaan 3–4- vuotta. Vähän suurempi (ja kalliimpi) taimi kestää istutuksen jälkeen kasvupaikallaan paremmin. Tämä taimi myös yleensä kukkii jo istutuskesänä.
• Jalokärhöt vaativat aurinkoisen, lämpimän (eli hiekkapitoisen), runsasravinteisen, kalkitun ja salaojitetun kasvualustan. Talviaikana maassa jäätyvä vesi on nimenomaan se mikä koituu monen taimen kohtaloksi, huolehdi siis siitä, että vesi ei jää talveksi juuristoalueelle. Kärhö kannattaakin istuttaa loivaan kumpuun. Hiekkapitoinen kasvualusta on lämmin juuristolle ja se ehkäisee versotaudin syntyä.
• Kastelun on oltava tasaista, kärhöt eivät pidä kuivuudesta.
• Juuristo kannattaa kattaa maanpeiteperennoilla, jotka varjostavat taimen tyveä ja juuria.
• Juuristoa kannattaa suojata varsinkin ensimmäisten talvien aikana esim. paksulla ruukkusorakerroksella.
• Jalokärhöt istutetaan syvään niin, että juuripaakku tulee 15–20 cm:n maanpinnan alapuolelle. Näin alimmat silmut jäävät mullan sisään ja kasvavat versoiksi. Laita versojen ympärille hiekkaa ehkäisemään versojen lakastumistautia.
• Tee istutusleikkaus leikkaamalla versot poikki n.  30 cm:n korkeudelta, näin kärhö haarautuu hyvin ja keskittyy alkuun hyvän juuriston kasvatukseen, joka parantaa talvensietokykyä.
• Vaikka kasvi ei kukkisi ensimmäisen kesän aikana istutusleikkauksen vuoksi, paranee talvensietokyky, jolloin kasvi kukkii seuraavana vuonna.
• Suojaa taimi hyvin syysmärkyydeltä hiekkapitoisella kasvualustalla ja suojaamalla juuristo ja tarvittaessa pakkassuojaamalla myös versostoa.

Kuvien lähde mainittu kuvan yhteydessä. Kuvia ei ole lupa lainata tai kopioida. 

Tekstin pohjatiedon lähteenä on käytetty Ella Rädyn ja Taimistoviljelijät ry:n kotipihan köynnökset julkaisua.

Ihanat kärhöt osa 2

Perjantai 11.4.2025 - Sirkku

Ihanat kärhöt, osa 2.

Aikainen kevät ja lämpimän sään tuomat aikataulupaineet ovat pitäneet puutarhurin tiiviisti ulkotöissä ja puunleikkauksissa kiinni. Tältä päivältä kuitenkin peruuntui työturvallisuuskorttikoulutus, joten vihdoin on hetki aikaa keskittyä tälle ”blogiharrastukselle” ja kirjoittaa hetki kärhöistä. Viime tekstissä käytiin läpi alppikärhöt ja tarha-alppikärhöt, tänään aiheena ovat kello- ja tiukukärhöt, sekä keltakärhöt ja lumikärhöt.

Kello- ja tiukukärhöt kuuluvat Viorna-sukuun ja ne ovat yleensä matalakasvuisia ja helppohoitoisia kärhölajikkeita, joilla on pienet, tiukumaiset kukinnot. Kukinta-aika niillä on loppukesästä, kukinta voi kestää heinäkuulta jopa lokakuulle. Kellokärhöt ovat perennamaisia ja niiden juuristo ei ole kovin herkkä pakkaselle, ne voikin istuttaa samaan syvyyteen, missä ne ovat taimipurkissa kasvaneet. Tiukukärhön juuristo ei kestä hyvin routaantuvaa maata ja sen juuriston ympärille kannattaakin laittaa hiekkapitoisempaa (=lämpimämpää) multaa ja taimi kannattaa istuttaa vähintään n.  15 cm:n syvyyteen, jolla varmistetaan juuriston pärjääminen paremmin myös niinä kylminä ja lumettomina talvina.

Molemmat lajikkeet leikataan syksyisin yleensä alas, eli n. 10–15 cm:n tapille, koska nämä kasvit kukkivat saman vuoden versoilla. Tällä myös vähennetään pakkasvaurioita, mitä lumen päälle jääviin oksan osiin herkästi tulee. Kuihtuneita versoja voi poistaa myös aikaisin keväällä, kunhan huolehtii, ettei tule vahingossa leikanneeksi myös uutta kasvua pois.

Clematis integrifolia kellokärhö.

• Menestymisvyöhykkeet: I-VIII.
• Koko: 1 m x 1 m.
• A-PV kasvupaikka.
• Tuore ja keskiravinteinen maaperä.
• Ruohovartinen kasvi, eli perenna.
• Kukkii pitkään ja sitä on jalostettu ja risteytetty paljon. Jotkin risteytyksistä ovat korkeampia lajikkeita, jotka kasvavat jopa 2 m:n korkeuteen saakka. Kukintojen väri vaihtelee risteytyksen ja lajikkeen mukaan. Peruslajike on liilansininen, jossa keskustassa kerman värisiä heteitä.
• Lehdet ovat soikeat ja ehytlaitaiset ja muistuttavat kevätkaihonkukan lehtiä.

Clematis x diversifolia tiukukärhö. 

• Menestymisvyöhykkeet: I-V.
• Koko: 1,5–2,5 m x 1 m.
• A-PV kasvupaikka.
• Tuore ja voimakasravinteinen maaperä.
• Tiukukärhö on kellokärhön ja viinikärhön risteymä. Diversifolia- lajikeryhmään kuuluvat myös isokukkaisten jalokärhöjen risteymät kuten ”Aljonuska”, joka kukkii roosana, vaaleansinikukintaiset ”Arabella” ja ”Juuli”, ”Durantii” lajikkeella on isot ja siniset kukinnot. Arabellan kukintoa voisi kuvata vähän kuin isoksi sinivuokon kukinnoksi. Pienet ja siniset kukinnot ovat niin ”Eriostemonilla” kuin ”Hendersoniilla”. ”Hakuree” lajike menestyy vyöhykkeille IV saakka ja sen kukinnot ovat kellomaiset ja kukintojen väri vaihtelee laventelista valkoiseen.

 

Keltakärhöt.

Halutessasi pihaan aurinkoisen väriläiskän kannattaa köynnöksistä harkita keltäkärhön hankkimista. Keltakärhöt kuuluvat Meclatis-sektioon ja ne menestyvät aina Oulun korkeudelle saakka. Keltakärhöt kukkivat keskikesästä syksyyn ja menestyvät aurinkoisilla ja jopa kuivilla paikoilla. Näitä voi siis istuttaa esim. etelään viettävään kalliorinteeseen vaikkapa maanpeittokasviksi, kunhan multatila on vain riittävän suuri ja oikeanlainen. kukat ovat pienehköjä, mutta niitä on yhdessä kasvissa paljon ja se kestää niin pitkään, kunnes kylmät ilmat tulevat. Keltakärhöt ovat voimakaskasvuisia ja ne viihtyvät lämpimillä kasvupaikoilla, läpäisevässä ja tuoreen hiekkapitoisessa kasvualustassa, jossa on huolehdittu ravinteiden riittävästä saatavuudesta esim. lisäämällä säännöllisesti kasvualustan sekaan eloperäistä ainesta. Keltakärhöt ovat ohutjuurisia ja ne istutetaan edelliseen kasvusyvyyteensä. Vanhat versot leikataan tarvittaessa alas kevättalvella, tuolloin kasvi kasvattaa uudet oksat juuristostaan. Leikatut versot poistetaan mullan pinnan tasalta. Vanhaa kasvustoa voi halutessaan jättää ns. kasvituiksi uusille versoille.

Clematis tangutica kiinankeltakärhö. 

 

• I-V, 3–5 x 2 m, A-PV, Kuiva-tuore kasvupaikka, voimakasravinteinen, kalkkipitoinen ja humuspitoinen maaperä.
• Kukkii runsaimmin Etelä-Suomessa kesä-heinäkuussa, mutta pienen tauon jälkeen kukinta jatkuu vaimeampana aina syksyyn saakka.
• Kukinnon väri voi vaihdella oranssista keltaiseen.
• Kasvia tarvitsee kuivillakin paikoilla kastella vain erittäin pitkinä poutajaksoina. Tältä osin se on siis helppohoitoinen.
• Lähtee keväisin hitaasti kasvuun, joten ei kannata säikähtää, jos uusia oksia ei näy heti toukokuun alussa.

Clematis tangutica-ryhmä tarhakeltakärhöt.

• Keltakukkaisten kärhöjen risteymiä, joilla on isot kukinnot, kutsutaan tarhakeltäkärhöiksi. Niitä viljellään enemmän, koska niiden kukinnot ovat suurempia ja kukkimisaika on pidempi.
• ”Aureolinilla” on tummankeltaiset kukinnot, ”Helioksella” taas suuret kukinnot. Yleisimpiä ja helpommin saatavilla olevia lajikkeita ovat varmasti ”Golden tiara” (”Kugotia”?), jonka kukinnot ovat vaaleankeltaiset ja nuokkuvat, sekä ”Golden harvest”. ”Bill MacKenziellä” on kirkkaankeltaiset kukinnot, joiden kehälehdet kääntyvät voimakkaasti sivulle, jolloin tummat heteet on helppo erottaa. ”My Angel” lajikkeen kukintojen verholehtien ulkopuoli ja heteet ovat punertavia ja verholehtien sisus on vaalenkeltainen.

Lumikärhöt.

Lumikärhöt kuuluvat Flammula- sektioon. Lumikärhöt ovat kestäviä köynnöksiä, jotka kukkivat runsaasti, usein pienillä kukilla ja niitä voi istuttaa aurinkoisille ja puolivarjoisille kasvupaikoille. Kukinta ajoittuu keskikesään. Nämä köynnökset ovat yhtä terveitä kuin alppikärhöt, mutta alppikärhöihin verrattuna ne kukkivat n. kuukautta myöhemmin. Pidentääksesi kärhöistutuksesi kukinta-aikaa, kannattaakin harkita molempien taimien istuttamista niin, että oksistot saavat mennä lomittain. Tällöin kukintaa on aina toukokuusta keskikesään ja hyvinä kesinä vielä toiset kukinnat elokuulla. Lumikärhöt istutetaan perennojen tapaan samaan syvyyteen kuin ne taimipurkissa ovat olleet. Talven jälkeen kasvustosta poistetaan paleltuneet osat. Lumikärhöt menestyvät Etelä-Suomessa myös köynnöstuissa, pohjoisempana tai etelän kymillä kasvupaikoilla, ne voi istuttaa maanpeitekasveiksi, jolloin ne saavat lumesta suojaa. Lumettomina talvina, kovalla ja pitkällä pakkasjaksolla, juuristoa ja oksistoa voi suojata paksun ruukkusorakerroksen, havujen ja pakkaspeiton avulla. 

Clematis ”Paul Farges” (Summer snow) lumikärhö.

• I-IV, 3–7 m x 2 m, A-PV, Tuore, runsasravinteinen ja humuspitoinen kasvualusta.
• Kiinanlumikärhön ja saksankärhön risteymä.
• Kukkii runsaasti juhannuksesta lokakuulle.

 Clematis mandshurica mantsuriankärhö 

• I-VI, 1–3 m x 1 m, A-PV, kuiva, tuore ja keskiravinteinen kasvualusta.
• Mantsuriankärhö tekee paljon pieniä, tähtimäisiä, valkoisia kukkia ja se on menestynyt maanpeitekasvina kalliosella kasvupaikalla jopa Tornion korkeudella.
• Lajike viihtyy myös kuivassa maaperässä, joten sen voi istuttaa myös etelärinteisiin.

 

Taustatietojen lähteenä on käytetty Viheraueiden puut ja pensaat kirjaa, 6. painos, kirjoittanut Ella Räty ja julkaissut Taimistoviljelijät ry. Lisäksi lajiketietoa on haettu www.hankkija.fi kasvikorteista.

Ihanat kärhöt, osa 1.

Torstai 27.3.2025 - Sirkku

Alppikärhö, siperiankärhö ja kruunukärhö.

Silloin kun pihaan halutaan helppoa kukkivaa köynnöstä, päädytään yleensä johonkin  kärhöjen sukuun kuuluvaan köynnökseen. Varsinkin englantilaisessa puutarhasuuntauksessa kärhöjä käytetään paljon, niissä kun riittää kukintaa monessa eri värissä ja koossa. Kärhöjä käytetään niin pergoloissa, köynnösporteissa kuin maanpeitekasvinakin ja yleisesti ne ovat melko helppohoitoisia, kunhan ne vain istutetaan oikealle kasvupaikalle menestymisvyöhykkeet huomioiden. itse pidän kärhöjä helppoina kasvatettavina, mutta toisinaan törmään niitä koskeviin epäluuloihin. Monet tuntuvat ajattelevan, että noin kauniin kukkijan on pakko olla työläs hoitaa. Tähän sanoisin, että mikä tahansa kasvi on työläs, jos se istutetaan sille sopimattomaan paikkaan. Kärhö on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, jos haluat pihaasi kukkivan köynnöksen. Pohjoisempana asuessasi, joudut ehkä kuitenkin valitsemaan lajikkeen asuinpaikan eikä mieltymyksen mukaan.

Kärhöt kiipeävät tukeensa yleensä ohuen lehtiruotinsa avulla, mutta osa kasveista kiinnittyy tukeen kärhien avulla, mistä kasvi on saanut myös nimensä. Kärhöjen lehdet ovat parilehdykkäiset ja kukat koostuvat terälehtien sijaan värikkäistä kehälehdistä ja kukan keskellä olevista, terälehtiä muistuttavista heteistä. Siemenkodat ovat pitkät ja höyhenmäiset. Moni kärhölaji ei menesty Suomen olosuhteissa, mutta lajikkeita on jalostettu niin paljon, että meillekin on löytynyt todella monta kestävää lajikekantaa. Kestävimpiä ovat varmasti pienikukkaiset Astrage-sektion lajit, eli siperian- ja alppikärhöt, jotka menestyvät myös Pohjois-Suomessa talvehdittuaan lumipeitteen alla.

Kärhölajeja on niin runsaasti, että käsittelen niitä useammassa blogikirjoituksessa. Keskitytään tässä kirjoituksessa niihin meillä kestävimpiin kärhölajeihin, eli alppikärhöön, siperiankärhöön ja kruunukärhöön.

Clematis alpina, alppikärhöt I-V(VI), 3-4m x 1m, Tuore, keskiravinteinen ja  humuspitoinen maaperä.

• Kellomaiset, siniliilat kukat avautuvat jo toukokuussa, kasvi saattaa kukkia toisen kerran syksyllä. Kasvi kukkii edellisen vuoden versoilla.
• Kovana talvena kasvi saattaa palelluttaa kaikki lumen päälle jäävät oksansa ja kasvattaa juuristossa uudet oksat vanhojen tilalle. Siitä sanotaankin, että se kasvaa perennoivasti, eli vain juuristo selviää talvesta. Tämän vuoksi kasvi selviää hyvin myös Pohjois-Suomessa.
• Kasvin voi istuttaa puolivarjosta- varjoon. Varjoisammalla kasvupaikalla kukinta voi kerralla olla vähäisempää, mutta se kestää yleensä hieman pidempään.
• Taimi voidaan istuttaa vanhaan istutussyvyyteensä. Paahteisilla paikoilla sen juuristolle kannattaa istuttaa matalaa maanpeitekasvia.
• Keväällä kasvista leikataan vain kuolleet ja vaurioituneet oksat. Risuiseksi ja alaosastaan harvaksi tullut kärhö voidaan leikata kukinnan jälkeen, poistamalla huonot oksat maanrajasta. Kukintaa ei menetetä seuraavana vuonna kokonaan, jos kaikkia vanhoja oksia ei poisteta kerralla vaan leikkausta tehdään usean vuoden aikana.

Clematis alpina subsp. sibirica siperiankärhö I-VI 3-4m x 1m, Tuore, runsasravinteinen ja humuspitoinen maaperä.

• Meidän ainoa luonnonvarainen kärhölajimme, joka kukkii valkoisilla, yksinkertaisilla ja kellomaisilla kukilla. Puolivarjon ja varjon kasvi.
• Voi kasvaa myös perennoivasti.

Clematis macropetala kruunukärhö I-V(VI) 3-4m x 1m, keskiravinteinen ja  humuspitoinen maaperä.

• Ulkonäöltään kruunukärhöt muistuttavat alppikärhöjä, mutta kukinto on suurempi ja avoimempi, ja sen keskiosasta erottuu runsaasti terälehtiä muistuttavia heteitä.
• Kruunukärhön kukintojen värit ovat siniliila, valkoinen ja liilanpunainen, joten värivalikoimaa on runsaammin.
• Yksi kestävimmistä kruunukärhöistä on sinikukintainen ”Georg”, joka menestyy Pohjois-Suomessa saakka.

Clematis alpina- lajikeryhmä tarha-alppikärhöt.

• Astrage-sektion kärhöjä on risteytetty runsaasti ja kaikki ne kuuluvat                 tarha-alppikärhöihin.
• Kukinnot voivat olla yksinkertaisia tai kerrannaisia, kukkia löytyy eri väreissä aina sini-, liila-, roosa- ja valkokukkaisiin lajikkeisiin. Esim. ”alpina plena” ja ”white swan” lajikkeet ovat upeita, valkoisia tarha-alppikärhöjä, ”Columbine” sinikukkainen ja ”Ruby” vaalean roosa.

 

Tämän blogikirjoituksen taustatietoaineistona on käytetty Puutarhaliiton ja Taimistoviljelijöiden julkaisemaa ja Ella Rädyn kirjoittamaa kotipihan köynnökset- julkaisua.

Blogikirjoituksen kuvat: Alppikärhö- kuva Kati Muurikoski. Muut kuvat Viherpalvelu Maununkarhu. Kuvia ei saa kopioida eikä lainata.

 

 

Köynnöksiä aurinkoiselle kasvupaikalle

Torstai 27.2.2025 - Sirkku

Köynnöksillä varjoa pihaan.

Oletteko huomanneet, että asemakaava-alueiden pihojen koko on pienentynyt valtavasti  esim. 1990 luvusta? Tämä on näkyvillä varsinkin suurissa kaupungeissa ja varsinkin Uudenmaan alueella ja pääkaupunkiseudulla. Tavallinen omakotitalotontti uudisrakentamisessa voi olla niin pieni, ettei sinne talon, auto- ja jätekatoksen, parkkitilan ja terassin jälkeen käytännössä mahdu kuin postimerkin kokoinen piha-alue. Tämä pieni piha on perheen elämänvaiheen mukaan sitten joko leikki- tai pelitilana, oleskelupaikkana tai harrastekäytössä, joskus pihasta voi löytyä sauna, joskus vesielementti. Pihan omistajien elämäntilanne ja harrastukset saa ja pitää näkyä pihan toiminnoissa ja hankinnoissa, käyttöä vartenhan se piha on. Kuitenkin pihan entistä pienempi koko tarkoittaa sitä, että tilaa varjostavalle kasvillisuudelle ei ole entiseen malliin.

Pieni piha- ongelmaan on jo reagoitu kasvituotannossa jalostamalla normaaleista puulajikkeista matalampia ja kapeampia lajikkeita. Suurien puiden puute on kuitenkin jo nyt näkyvissä ihmisten arjessa. Asunnot ovat muuttuneet kuumemmiksi ja koteihin tarvitaan viilennystä. Suuret puut ovat aiemmin imeneet suurimman osan pihan hulevesistä, nyt vedet liikkuvat enenevässä määrin ojitukseen, jolloin hulevesien myötä pihasta kulkeutuvat myös ravinteet ja epäpuhtaudet. Liian nopea veden liikkuminen taas lisää vesieroosiota rinnemaastoissa. Ongelma on todellinen ja tähän on viheralalla pyritty löytämään ratkaisuja.

Yksi ratkaisuista voisi olla köynnöstukien rakentaminen. Köynnösritilikköjen, taloon, sekä käyttötarkoitukseen nähden oikein sijoittaminen ja siihen paahdetta kestävän, varjostavan köynnöksen istutus.

Aurinkoisen ja puolivarjoisan kasvupaikan köynnökset. 

Kuten edellisessä blogitekstissä varjoisan kasvupaikan köynnöksistä mainitsin, kasvualustan laadulla ja juuritilan koolla voidaan pelata silloin, jos puolivarjoisan kasvupaikan kasvin haluaa istuttaa suoraan paahteeseen. Tarkoitan tällä sitä, että kasvualustatilasta tehdään hieman suurempi ja kasvualustatuotteeksi (multa) valitaan paremmin vettä pidättävä seos. Se voi olla esim. savea tai biohiiltä sisältävä kasvualusta, joka sitoo vettä ja ravinteita itseensä tiukemmin kuin sorapitoisempi kasvualusta tekee. Tämä ei kuitenkaan toimi kaikkien kasvien kanssa, mutta harvoinpa kasvi koko päivän on suorassa auringonpaisteessa edes eteläseinustalla. Varjostavia kasveja tai rakenteita kyllä yleensä löytyy osaksi aikaa päivää.

Aurinkoisen ja puolivarjoisan kasvupaikan köynnöksiä on niin paljon, että jaan tämän tekstiosion useampaan blogitekstiin. Tänään keskitytään yleisimpiin pihoissa nähtäviin ns. muihin köynnöksiin. Ensiviikolla aiheena ovat viiniköynnökset. Seuraavalla köynnösruusut. Sitten keskitymme kärhöihin. Ikävä kyllä tämän viikon köynnöksistä ei itseltä oikein löytynyt kuvia, joita laittaa näkyviin.

Lonica, köynnöskuusamat.

• Valotarpeeltaan valoneutraaleja kasveja, eli kasvavat aurinkoisesta kasvupaikasta varjoisalle kasvupaikalle. Aurinkoisessa kasvupaikassa kukinta voi olla kerralla näyttävämpi ja runsaampi, mutta se kestää lyhyemmän aikaa. Varjoisassa kasvupaikassa kukinta voi olla kerralla vähän hillitympi, mutta se kestää pidempään.

Lonicera dioica kevätköynnöskuusama.

• Menestymisvyöhyke I-V(VI).
• Kasvin koko 2–4 m x 1 m.
• Kasvualustatarve: kuiva- tuore ja keskiravinteinen. Vaatii Suomessa syvämultaisen kasvualustatilan, kotimaassaan menestyy hyvin myös kivikkorinteissä, joten kasvualusta saa olla hiekkapitoinen.
• Kukkii keskikesällä keltapunaisin kukin.

Lonicera periclymenum ruotsinköynnöskuusama

• Menestymisvyöhykkeet I-III.
• Kasvin koko: 2–4 m x 1 m.
• Kasvualustatarve: tuore ja keskiravinteinen kasvualusta.
• Kukkii punavalkoisin kukin heinäkuussa.
• Voidaan kokeilla myös maanpeittoköynnöksenä pohjoisemmilla ja lumisemmilla alueilla. Lumettomina talvina kasvin oksisto on kuitenkin suojattava.

Lonicera caprifolium tuoksuköynnöskuusama.

• Menestymisvyöhykkeet I-III. Maanpeitekasvina lumisilla alueilla, kasvi voi menestyä jopa V- vyöhykkeellä saakka.
• Kasvin koko: 2–4 m x 1 m.
• Kasvualustatarve: Tuore ja voimakasravinteinen.
• Kukkii valkoisin kukin kesäkuun puolesta välistä alkaen. Kukat tuoksuvat miedosti. Avaa silmut keväisin melko aikaisin ja silloin halla saattaa iskeä uuteen kasvuun. Mikäli lunta on, sitä kannattaa keväisin kasata kasvin juurelle, ettei silmut aukeaisi liian aikaisin.

Lisäksi Suomessa myydään myös Lonicera x tellmanniana kultaköynnöskuusamaa ja lonicera x brownii tuliköynnöskuusamaa. Kultaköynnöskuusama, jonka menestymisvyöhyke on (I), joka kukkii keltaoranssina heinäkuun alkupuolella. Tämä köynnös on syytä suojata ihan etelärannikollakin, tai sitten se on kasvatettava ruukussa ja tuessa, joka voidaan siirtää talveksi sisätiloihin talvetukseen. tuliköynnöskuusaman menestymisvyöhykkeet ovat I-II ja se kukkii keski-kesästä syyskuulle oranssein kukin. Tämän olen saanut menestymään III vyöhykkeellä, erittäin lämpimällä kasvupaikalla, usean vuoden ajan, vasta lumettomat talvet olivat sille tuhoisia.

Actinidia kolomikta kiinanlaikkuköynnös. 

• Menestymisvyöhykkeet: I-III (IV).
• Valotarve: Menestyy auringosta varjoon.
• Kasvin koko: 3–5 m x 2 m.
• Kasvualustatarve: Tuore ja voimakasravinteinen.
• Mahlavuotokasvi, jota ei leikata keväisin. Leikkuuaika keskikesä- elokuu tai syksy, jolloin kasvi on mennyt lepotilaan.
• Kukkii kesäkuussa valkoisin pikkukukin, jotka tuoksuvat voimakkaasti kielolle. Kukat jäävät kuitenkin lehtimassan alle. Köynnöksen kauneusarvo tulee kesällä valko- puna- vihreästä lehdistöstä.
• Kasvi on sukua kiiville. Sitä kutsutaankin minikiiviksi. Se vaatii yleensä satoa tuottaakseen hede- ja emikasvit. ´Annikki´- lajike ei tarvitse vierelleen pölyttäjäkasvia tuottaakseen satoa. Sato on syötävää.
• Kasvi ei tartu itse tukeen kiinni, vaan versot on kiinnitettävä erikseen. Kasvia voidaan kasvattaa myös maanpeittoköynnöksenä, jolloin se kasvullaan hidastaa hulevesien kulkua ja vähentää vesieroosiota.
• Kuvassa kiinanlaikkuköynnös ja villiviini syysvärissään.

Schisandra chinensis balsamiköynnös.

• Menestymisvyöhykkeet: I-V (VI).
• Valotarve: Menestyy auringosta varjoon.
• Kasvualustatarve: Kuiva- Tuore ja voimakasravinteinen.
• Tunnetaan myös nimellä sitruunaköynnös.
• Menestyy avomaalla ilman talvisuojausta jopa Oulun korkeudella saakka. Tekee kohtalaisesti juuriversoja. Rentoversoinen ja se on sidottava kehikkoon. Kasvi lähtee kasvuun aikaisin keväällä ja tuleentuu aikaisin syksyllä.
• Kukkii mitättömin, keltaisin kukin kesäkuussa. Kukintaa ei oikeastaan huomaa. tekee satoa, mikäli hede- ja emiyksilöt ovat lähekkäin. Sato vitamiinipitoinen ja maistuu sitruunalle ja pihkalle.
• Syysväri näyttävän keltaoranssi.

Tekstin taustatietojen lähde: Kotipihan köynnökset, Ella Räty, Taimistoviljelijät ry. Viheralueiden puut ja pensaat, 6 painos, Ella Räty, taimistoviljelijät ry. Suomalainen taimi.fi. Kuvat omia. Kuvia ei saa lainata tai kopioida ilman asianmukaista lupaa.

Köynnöksiä varjoisalle kasvupaikalle

Torstai 20.2.2025 - Sirkku

Varjoisan ja puolivarjoisan kasvupaikan köynnökset.

Tätä tekstiä kirjoittaessani, harmistun taas kerran siitä, että minulla on liian vähän kasvikuvia. Tai ehkä niin päin, että olen kyllä kuvannut, mutta moni kuva on 16 puutarhurivuoden varrella hukkunut. Toisinaan vanhan puhelimen tai muistitikun syövereihin, toisinaan kuvat ovat olleet jossain ajat sitten käytöstä poistetussa tabletissa tai tietokoneessa. Vuoden alussa tein kuvainventaarion tietokoneelleni ja vaikka hukassa olleita kuvia löytyi, osa jäi myös pysyvästi kateisiin ja näin kävi myös monen varjon köynnöskasvikuvan kanssa. Kasvikuvien ottoa on siis jatkettava ja kirjoitettava tämä blogiteksti niitä kuvia käyttämällä mitä tallesta löytyi.

Kasvin valonsietokykyyn vaikuttaa pelkän valon lisäksi myös maaperä ja maaperää muokkaamalla kasvupaikoilla pystyy tiettyjen kasvien kohdalla hieman pelaamaan. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka kasvi olisi normaalissa kasvualustassa varjon kasvi, syvemmällä multatilalla ja riittävästi vettä ja ravinteita pidättävällä kasvualustalla moni varjon kasvi saadaan menestymään aurinkoisemmassakin paikassa, kunhan sitä ei laiteta suoraan paahteeseen ja taitetaan se kaikkein kuumin päivän valo kasvista pois. Suurin osa kasveista kestää puolivarjoisen kasvupaikan, on kasvin oikea valotarve mikä tahansa. Lisäksi on myös köynnöksiä, jotka ovat ns. valoneutraaleja kasveja, eli ne voi istuttaa auringosta varjoon. On vain huolehdittava, että kasvualusta on kasvupaikkaan nähden oikeanlainen.

Alla muutamia mielummin varjoisan kuin aurinkoisen kasvupaikan köynnöksiä:

Hydrangea anomala subsp. petiolaris Köynnöshortensia. 

• Menestymisvyöhykkeet: I-III.
• Puolivarjon ja varjon kasvupaikka. Voimakasravinteinen ja hapan maaperä.
• Yksittäisen kasvin koko: 5–10 m x 2 m, istutusväli kahdella taimella siis 4 m.
• Köynnöshortensia istutetaan yleensä pH: ltaan happamaan turvemultaseokseen ja sen voi laittaa kiipeämään paksun männyn runkoa vasten. Puun tyvelle istutettaessa köynnös istutetaan puun pohjoispuolelle.
• Nuori kasvi on herkin auringonvalolle, vanha kasvi kestää valoa paremmin, koska sen juuret ovat kasvaneet syvälle ja juuristo on suuri.
• Köynnöshortensia tekee laajoja valkoisia kukintoja, jonka sisällä on pieniä, tähtimäisiä pikkukukkia, jotka eivät tuoksu.
• Oksisto on paksu ja kasvi tarttuu kiipimäjuurillaan tiukasti tukeensa kiinni. Jopa niin tiukasti, että suoraan rakenteen seinään sitä ei kannata laittaa kiinni. Köynnös irti lähtiessään vetää seinästä maalit ja rappaukset irti ja saattaa myös aiheuttaa rakenteelle haittaa. Se kannattaakin laittaa kasvamaan paikkaan, jossa se ei saa vahinkoa aikaiseksi.
• Köynnöshortensiaan ei yleensä iske härmä eikä tuholaiset, toisinaan vain jauhiaisia olen siinä nähnyt.
• Kasvi kasvaa luonnonvaraisena Japanissa ja Etelä-Koreassa.
• Suomessa sitä voi kasvattaa eteläisimmässä osassa Suomea köynnöstuissa, pergoloissa, puun runkoon tukeutuen, aitarakenteissa tai vaikkapa kallion alle istuttaen, jolloin kasvi saa vallata kallion kasvupaikakseen. Kolmosvyöhykettä pohjoisempana kasvia voi kasvattaa ainoastaan maanpeitekasvina, jolloin satava lumi toimii eristekerroksena.
• Vanhaksi kasvaneen köynnöksen oksisto on paksu ja puutunut. Lisäksi kasvi tarraa tukeen tiukasti, ennen istutusta onkin syytä miettiä se tarvitseeko köynnöstukea huoltaa vuosien varrella. Kasvia voi olla vaikea saada tuesta irti esim. tuen maalaamista tai muuta huoltoa varten.
• Köynnöshortensiaa leikataan mahdollisimman vähän. Leikkausajankohdat ovat: maalis- huhtikuu, kasvin ollessa lepotilassa. Keskikesä juhannus- elokuu. Syksy loka-marraskuu kasvin mentyä lepotilaan. Kuolleita ja vaurioituneita oksia voi poistaa milloin vain.

Hedera helix muratti. 

• Menestymisvyöhyke (I). Kasvatetaan meillä joko kesäkukkana tai talvetettavana   monivuotisena kasvina ruukussa.
• Puolivarjon ja varjon kasvupaikka. Voimakasravinteinen ja tuore maaperä.
• Muratti on ainavihanta köynnös, joka talvetuksen onnistuessa voi tulla 2–4 m x 1 m kokoiseksi köynnökseksi. Yleisimmin kasvia kasvatetaan yksivuotisena köynnöstävänä kasvina kesäkukkien joukossa, jolloin kasvin koko ei ole näin suuri ja silloin taimia voi olla yhdessä ruukussa useampia, muutoin istutusväli on 1/m.
• Kasvi on kotoisin Keski- ja Etelä-Euroopan sekä Aasian lauhkeasta ilmastosta ja se ei siksi pärjää Suomen olosuhteissa ilman talvetusta ja suojausta. ´Baltica´- lajike, eli vironmuratti saattaa talvehtia meillä I- vyöhykkeen lämpimillä kasvupaikoilla, hyvin talvisuojattuna. Varsinkin nuori taimi on kuitenkin hyvin kylmänarka ja tällekin lajikkeelle ensimmäisten kasvuvuosien talvetus sisätilassa on suositeltavaa.
• Muratti kukkii erittäin harvoin ja kukkiessaan se on useiden kymmenien vuosien ikäinen.

Aristolochia macrophylla lännenpiippuköynnös.

• Menestymisvyöhykkeet: I-IV(V).
• Puolivarjon tai varjon kasvupaikka. Voimakasravinteinen ja tuore maaperä.
• Kasvaa ensimmäisinä vuosina melko hitaasti, mutta juurruttuaan muodostaa erittäin tiheän kasvuston ja sen lähelle ei kannata istuttaa muita kasveja, koska niille ei valo riitä.
• Sillä on suuret, jopa 30 cm:n kokoiset sydämen malliset lehdet. Kukinta on melko pientä lehtiin verrattuna ja kasvi tekee pieniä, lähes huomaamattomia hedelmiä.

Clematis sibirica siperiankärhö.

• Menestymisvyöhykkeet: I-VI.
• Puolivarjon kasvupaikka. Voimakasravinteinen, humuspitoinen ja tuore maaperä.
• Kasvin koko: 3–4 m x 1 m.
• Suomessa luonnonvaraisena kasvava kärhölaji. Luonnonvarainen kasvikanta on rauhoitettu ja siksi taimina myytävät ovatkin yleensä ulkomaan tuonteja.
• Valkokukkainen, yksittäisen kukan koko n. 4–7 cm. Kukkii edellisen vuoden versoilla. Pääkukinta-aika on alkukesä, mutta saattaa innostua kukkimaan uudestaan elokuussa.
• Risuiseksi kasvanutta vanhaa versostoa voidaan uudistaa typistämällä versot lähes maanrajasta kukinnan jälkeen.

Clematis alpina (tarha)alppikärhö. 

• Menestymisvyöhykkeet: I-V (VI). 
• Puolivarjon kasvupaikka. Keskiravinteinen, humuspitoinen ja tuore maaperä.
• Kasvin koko 3–4 m x 1 m.
• Alppikärhön kukat ovat siniset ja kellomaiset ja sen heteet ovat valkoiset.
• Alppikärhön siementaimiin kuuluvat sinikukkainen ´Pamela Jackman´, liilanpunainen ´Ruby´ ja roosakukkainen ´Willy´, monet muut alppikärhöinä myytävät kasvit ovat kruunukärhöjä.
• Clematis alpina plena on tarha-alppikärhön Ruotsissa jalostettu lajike, joka on voimakaskasvuinen ja kerrotun valkokukintainen. Sen kasvupaikkatoive on vaatimaton ja se kukkii pitkään. kukinta alkaa touko-kesäkuussa ja jatkuu läpi koko kesän.
• Kovina talvina alppikärhö saattaa palelluttaa kaikki lumen päälle jäävät oksansa ja kasvattaa uuden oksiston juuristostaan. Tästä sanotaankin, että alppikärhö kasvaa perennoivasti.
• Kuvassa Alpina plena.

Clematis macropetala kruunukärhö.

• Menestymisvyöhykkeet: I-V (VI).
• Puolivarjoinen kasvupaikka. Keskiravinteinen, humuspitoinen ja tuore maaperä.
• Kasvin koko: 3–4 m x 1 m. Keskiravinteinen, humuspitoinen ja tuore maaperä.
• Kukinnon värejä löytyy liilanpunaisesta, valkoiseen ja siniseen. Kukinto muistuttaa alppikärhöä, mutta kukinto on suurempi ja avoimempi ja sen keskellä on runsaasti valkoisia heteitä, jotka muistuttavat terälehtiä.

Taustatietojen lähde:

Kotipihan köynnökset julkaisu, Taimistoviljelijät ry, Ella Räty.

Viheralueiden puut ja pensaat, 6. painos. Taimistoviljelijät ry, Ella Räty.

Murattikuva: Marjut Turunen. Muut kuvat Viherpalvelu Maununkarhu. Kuvia ei saa lainata eikä kopioida.

Köynnöksiä leikkaamaan

Torstai 13.2.2025 - Sirkku

Köynnösten hoito, leikkaukset.

Ennen blogitekstin aloitusta: Isot kiitokset ystäville, joilta olen saanut köynnösten kuvia, joita saan blogitekstissä lainata. Ruusukuva: Tapio Hietaniemi, Aitoviiniköynnös ja jalokärhö: Marjut Turunen. Loput kuvat ovat omia. Huom. kuvia ei saa lainata eikä kopioida blogistani eteenpäin.

Taustamateriaalin lähde: Taimistoviljelijät ry, Ella Räty kotipihan köynnökset sekä Viheralueiden puut ja pensaat- kirja, 6. painos.

Köynnöstä valitessasi, ja sille oikeaa kasvupaikkaa miettiessäsi, olet joutunut pohtimaan seuraavia asioita.

 

• Mikä on tämän kasvin kasvutarkoitus juuri minun pihassani? Onko se koristekasvi,  suojakasvi, satokasvi vai onko sillä jokin muu käyttö sinun pihassasi, kuten esim. olla hulevesien ja maa-aineksen sitoja. 
• Sen jälkeen olet miettinyt kasvupaikan valo-, vesi- ja ravinneolosuhteita ja sitä mille kasvilajille ja lajikkeelle ne sopivat parhaiten ja täytyykö näitä ehkä kenties muuttaa, jos haluat jonkin tietyn kasvin kasvamaan valitsemallesi paikalle. 
• Onko kasville ja sen juuristolle riittävän iso tila tuolla kasvupaikalla? Esim. multatilaa on vaikea suurentaa, jos alla on kallio. 
• Mitkä ovat ympäröivät kasvit ja voivatko ne vaikuttaa kasvin menestymiseen valitsemallasi paikalla? Esim. havut happamoittavat maaperää tiputtamiensa neulasten avulla ja suuret lehtipuut vievät maaperästä ravinteita ja vettä.

 

Näiden mietintöjen jälkeen olet päässyt pohtimaan mikä kasvi valitsemassasi kasvupaikassa kasvaisi (puuvartisten kasvien menestymisvyöhykkeet), mistä ko. kasvin lajikkeista pidät ja mikä niistä menestyisi pihassasi mahdollisimman vähäisellä hoidolla. Jälkimmäinen huomio saattaa tuntua kummalliselta ajatukselta, mutta se perustuu ammattilaisen kokemukseen. Kertaakaan, asiakkaiden pihoissa käydessäni, ei kukaan ole pyytänyt mahdollisimman vaikeasti hoidettavaa pihaa! Joka ainoan kerran se pyyntö jossain vaiheessa tulee, että haluamme mahdollisimman helppohoitoisen pihan. Tätä periaatetta kannattaa siis noudattaa. Mieti kasvin kasvupaikka ja sitä ympäröivät rakenteet jo ennen istutushetkeä sellaisiksi, ettei alueen hoitaminen ala myöhemmin ärsyttämään ja että varsinkin köynnös ei aiheuta kiinteille rakenteille ongelmia ja sitä kautta mahdollisia terveyshaittoja ihmisille.

 

Näiden pohdintojen jälkeen olet valinnut kasvin ja sen lajikkeen, olet muokannut maaperän sille sopivaksi, rakentanut tuennat ja olet istuttanut taimen. Köynnöksille sopiva istutusväli riippuu köynnöksen tulevasta kasvutavasta ja koosta. Yksivuotisia köynnöksiä voit suureen ruukkuun laittaa keskimäärin 1-3 kpl, kasvihuonekurkuille sopiva istutusväli on 2/m, perennoivasti kasvavia köynnöksiä n. 1-2/m kun taas puuvartisilla köynnöksillä taimiväli vaihtelee kasvin kasvatustavan mukaan. Esim. kärhöjä voi istuttaa 1/m, kun taas köynnöshortensian ja viiniköynnöksen laittaisin paljon harvempaan. Kyseiset kasvit kasvavat paikallaan kauan, jolloin yksittäisestä kasvista tulee suuri. Tuolloin istutustiheys voi olla esim. 1-3 m tai jopa harvempi.

 

Leikkaukset.

 

Ruohovartisia köynnöksiä ei juurikaan tarvitse leikata. Vain kuolleet versot poistetaan joko  myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä ennen uuden kasvukauden alkua. Muut leikkaukset rajoittuvat lähinnä kasvuston tarvittaessa tehtävään siistimiseen. Muistathan, että monet yksivuotiset köynnökset toimivat myös leikkokukkina esim. kimpuissa!

 

Yleisohjeena voidaan pitää ihan kaikille puuvartisille kasveille sitä, että leikkaa mieluiten vuosittain vähän kuin harvoin ja kerralla paljon. Liian kova leikkaaminen heikentää aina talvenkestävyyttä. Voimakkaampi leikkaus tehdään vain, jos se on kasvin kunnon vuoksi välttämätöntä. Laitan tähän ohjeet niitä köynnöksiä koskien, joiden leikkauksesta minulla tulee kaikista useimmin kysymyksiä.

 

Istutusleikkaus.

 

Monivuotisen puuvartisen köynnöksen istutuksen yhteydessä on jo kiinnitettävä huomiota taimen haaroittumiseen. Mikäli taimi on huonosti haaroittunut, tehdään sille istutusleikkaus istutuksen yhteydessä. Keväällä istutettavalle taimelle tämä voidaan tehdä istutushetkellä, syksyllä istutettujen taimien annetaan juurtua talven ajan ja istutusleikkaus tehdään vasta seuraavana keväänä. Istutusleikkauksessa köynnöksen oksat leikataan muutaman lehtisilmun yläpuolelta poikki, n. 25 cm- 30 cm:n korkeudelta. Tämä saa kasvin haaroittumaan ja kasvamaan tuuheammaksi. Viiniköynnöstä ei leikata keväisin, se on mahlavuotokasvi. Ainoastaan kuolleet, paleltuneet tai muutoin vaurioituneet versot poistetaan. Sille istutusleikkauskin on siis tehtävä niin, että sillä on lehtimassa päällä.

 

Hoitoleikkaukset.

 

Hoitoleikkausten tarve ja ajankohta riippuvat kasvilajista. Yleensä köynnöksiä ei ole tarpeen muutoin leikata, niistä lähinnä poistetaan kuolleita ja vaurioituneita oksia pois tai toisinaan liian tiheää kasvustoa harvennetaan ja päästetään auringonvalo ja ilma kiertämään kasvin sisäosiin saakka.

 

Vanhaksi kasvanut ja ränsistynyt kasvusto voidaan nuorentaa leikkauksen avulla. Kasvusto nuorentuu myös harventamalla, mutta joskus rajumpi leikkaus voi olla tarpeen. Tällöin kasvusto leikataan poikki n. 30-40 cm:n korkeudelta. Köynnöstä nuorentaessa kannattaa varautua kukinnan menettämiseen kuluvalta ja mahdollisesti myös seuraavalta kesältä. Monet köynnöksistä kukkivat edellisen vuoden versoilla, ja jos leikkaat versoja runsaasti, tulet poistaneeksi kukkivat versonosat ja silmut pois. Kukinta palaa kyllä myöhempinä vuosina, kunhan kasvi on saanut kasvatettua uusia versoja harvennettujen tilalle.

 

Runsasta ja säännöllisempää leikkausta kaipaavia köynnöksiä ovat lähinnä viiniköynnökset, jalokärhöt ja köynnösruusut.

 

Viiniköynnöksen leikkaus.

 

• Huom! Mahlavuotokasvi, ei leikata koskaan keväällä, vaan leikkaus tehdään joko  keskellä kesää kasvin ollessa täydessä lehtimassassa tai syksyllä kasvin mentyä lepotilaan. Keväisin poistetaan vain kuolleet, vaurioituneet tai paleltuneet versot. 
• Viiniköynnöksen leikkaustapoja on varmasti yhtä paljon, kun on viinitilojakin ja kaikki tilat ovat varmasti sitä mieltä, että heidän leikkaustapansa on se ainoa ja oikea. Keski-Euroopassa on tapana, että viiniköynnökset leikataan T:n tai J: n muotoon, tällöin runko on 50–80 cm:n korkuinen ja siitä lähtee joko yksi tai useampi haara leikkaustavan mukaan. Tuolloin uudet versot kasvavat 50–120 cm:n korkeudella ja rypäleetkin roikkuvat tuesta ilmassa. Tämä leikkaustapa vähentää talvisuojaustarvetta, jos on lunta. Keväällä kasvuun lähteviä silmuja tulisi olla n. 15–30 kpl, riippuen viiniköynnöksen lajikkeesta ja kasvien istutustiheydestä. 
• Suomessa leikkaustavan on otettava huomioon talviolosuhteet ja keväthallojen yleisyys. Täällä viiniköynnöstä saatetaankin kasvattaa ns. pensasmaisena kantoversokasvatuksena. Silloin taimen runko on 10–30 cm. Syksyllä näin lyhyeksi leikattu verso on helppo suojata ankaranakin talvena laskemalla versot maahan ja peittämällä versosto ja runko pakkaspeitolla. Versot lähtevät kannosta kasvuun ja syksyllä kantoon jätetyistä 2.5 silmun oksista löytyy keväällä 10–20 silmua, joista sato saadaan. 
• Leikkauksen tavoitteena on kasvattaa köynnös, jossa on 2–3 vahvaa päärankaa, josta kasvaa satoa tuottavat versot. Istutuksen jälkeisenä syksynä versoja lyhennetään niin, että niihin jää max 4 silmua jäljelle. Leikkauskohta on n.  1 cm viimeisen jäljelle jäävän silmun yläpuolelta. kun silmun ja leikkauskohdan väliin jää vähän tilaa, ei ylin silmu kuivu. 
• Keskikesällä poistetaan versoista ylimääräiset rypäletertut. Viiniköynnös jaksaa tehdä valmiiksi 2 viinirypäleterttua versoa kohden, ylimääräiset poistetaan ja jätetään vain suurimmat kasvamaan. Ylemmän tertun yläpuolelle versoon jätetään 1–2 lehteä, jonka jälkeen verso katkaistaan. Tällöin kasvi keskittyy valmistamaan valmiiksi sillä jo olevat rypäleet. 
• Kesällä poistetaan myös varkaat, joita kasvi kehittää varsinkin leikkauksen jälkeen. Vain alimmat lehdet jätetään paikoilleen. 
• Elokuussa ja alkusyksystä sadon ympäriltä voidaan poistaa niitä varjostavia versoja ja lehtiä, jotta sato ehtisi kypsyä valmiiksi. 
• Versoston varsinainen leikkaus tehdään syksyllä, kun kasvi on tuleentunut. Silloin satoa tuottaneita versoja lyhennetään niin, että niihin jää vain 1–2 silmua, hedelmättömiin versoihin saa jäädä 4–6 silmua.

 

Köynnösruusun leikkaus.

Köynnösruusun leikkaus ja leikkausajankohta riippuu siitä mihin aikaan vuodesta kasvi  kukkii. Jako menee karkeasti arvioituna noin juhannuksesta. Mikäli ruusun kukinta-aika on ennen sitä, kukkii ruusu edellisen vuoden versoilla ja silloin kevätleikkaus vähentää kesän kukintaa. Nämä ruusut kannattaakin leikata vasta kukinnan jälkeen heinä-elokuussa. Kevätleikkausta pyritään tuolloin välttämään ja keväisin maalis-huhtikuussa, kasvista leikataan vain kuolleita ja vaurioituneita oksia. Ruusu kasvina ei sinällään kaihda kevätleikkausta. Se on sille ajallisesti ihan hyvä leikkausaika, mutta silloin kasvi ei vain kuki, vaan keskittyy uusien oksien kasvattamiseen. Lajikkeista esim. ´Pohjantähti´, ´Flammentanz´ ja ´Baltimore Belle´ kukkivat edellisen vuoden versoilla.

Loppukesästä kukkivia ruusuja taas voidaan leikata myös keväällä kasvin ollessa lepotilassa, ja kovimpien pakkasjaksojen jo mentyä ohi. Lepotilainen kasvi on sellainen, jonka silmut ovat vielä pienet, tuolloin nestekierto ei ole vielä ehtinyt alkaa. Jos silmut ovat jo pullistuneet, kannattaa leikkaus suosiolla siirtää keskikesään. Loppukesästä kukkivia ovat:

Ruusuja voidaan myös leikata syksyllä kasvin tiputettua lehdet ja mentyä takaisin lepotilaan.

• Ruusuköynnösten leikkauksessa noudatetaan pääsääntöisesti pensaiden leikkausten ohjeistusta.
• Versoja voidaan harventaa kasvuston käytyä liian runsaaksi ja ehkä ränsistyneeksi. Tuolloin poistetaan kuolleet osat ja tarvittaessa ohuimmat pääversot, jotta uusille versoille tulee tilaa kasvaa. Pääsääntönä harvennukselle voisi pitää, että valon ja ilman tulee päästä myös kasvin sisäosiin ja kasvin on oltava myös sisältä koko kesän vihreä ja hyvinvoiva.
• Versoja voidaan typistää, jos kasvi kasvaa liian pitkäksi, tai jos sen halutaan haaroittuvan voimakkaammin. Versojen typistys kannattaa tehdä keväisin, kun kasvi on lepotilassa. Tuolloin pääversoista kasvavat sivuversot lyhennetään n. 10 cm:n mittaisiksi, eli n. 2–4 silmun yläpuolelta.
• Versoja voidaan myös leikata alas, jos kasvin osa on kuollut tai vaurioitunut tai se on todella vanha ja ränsistynyt. Vanhat ja ränsistyneet oksat kukkivat huonosti. Tuolloin oksat leikataan mahdollisimman läheltä maanpintaa n. 2–4 silmun yläpuolelta poikki. Alasleikkaus kannattaa tehdä aina kevätleikkausaikaan, kasvin ollessa lepotilassa. Tuolloin on vähiten lahottajasienten ja kasvitautien itiöitä ilmakehässä. 
• Syksyllä kukinnan jälkeen kukkineet versot voidaan typistää ylimmän viisilehdykkäisen lehden yläpuolelta. Tämä saa kasvin kasvattamaan loppusyksyn ja talven aikana uusia kukkaoksia. 
• Kaikki leikkaus pyritään tekemään kuten muillakin puuvartisilla kasveilla. Terävillä ja puhtailla välineillä, tappeja ei saisi jäädä ja oksan kallus tulisi jäädä kasviin ehjäksi.

 

Kärhöjen leikkaus.

• Pääsääntöisesti kärhöjä leikataan kuten kaikkia muitakin köynnöksiä. Kärhöjä voidaan harventaa ja typistää ja myös tarvittaessa leikata oksia alas. Tarkemmat haluamasi kärhölajikkeen leikkausohjeet kannattaa kysyä puutarhamyymälästä taimea ostaessasi. 
• Tietyt kärhöt saattavat palelluttaa kaikki lumen päälle jäävät oksansa, nämä leikataankin kovina ja lumettomina talvina keväisin alas ja ne kasvattavat uudet kukkivat oksat kesän aikana. Näitä ns. perennoivasti kasvavia kärhöjä ovat mm. alppikärhön ja siperiankärhön lajikkeet. Näidenkin kohdalla alasleikkaus kannattaa kuitenkin tehdä vasta kun näkee, ettei vanha versosto lähde kasvuun. Kuolleita ja vaurioituneita oksia voi poistaa milloin vain. 
• Vanha kärhö saattaa monesti olla alaosastaan vain pelkkää runkoa ja kaikki vihreä ja kukinta on latvassa. Tällaista vanhaa kärhökasvustoa voi uusia leikkaamalla kasvia ns. metrin- puolentoista korkeudelta poikki. Tämä aktivoi unessa olevia kasvusilmuja ja saa köynnöksen alaosan tuuheutumaan. Uusien versojen lähtiessä kasvuun, voi jatkossa kasvia harventaa ja jatkaa kasvin uusimista tällä tavoin. 
• Jalokärhö on kärhöistä vaativin leikkauksen suhteen. Jalokärhö istutusleikataan istutuksen yhteydessä n.  30 cm:n korkeudelta poikki, eli n. 2–3 silmuparin yläpuolelta. Näin kärhö haaroittuu hyvin ja keskittyy ensin juurtumaan uuteen kasvualustaansa. Syksyisin jalokärhöt leikataan n.  15 cm:n korkeudelta poikki silloin kasvi on mennyt takaisin lepotilaan, eli tiputtanut lehtensä pois (keskim. lokakuun loppu). Leikkauksen jälkeen juuristo ja jäljelle jäänyt versosto suojataan.

Köynnöksen istutus

Torstai 6.2.2025 - Sirkku

Köynnöksiä, köynnöksiä!

Torstai 30.1.2025 - Sirkku

Ihanat köynnökset, osa 1!

Yksiä englantilaisen puutarhan peruspilareita ovat erilaiset köynnökset, joilla puutarhaan tuodaan kolmiulotteisuutta, kukintaa, rönsyilevyyttä, varjoa, suojaa, satoa ja syysvärejä. Yksinkertainen, kesällä vaatimaton ja vihreä köynnöskin yleensä puhkeaa täyteen loistoon viimeistään syysväreissään. Varsinkin brittisarjoissa upeat tiiliseinät ja kivimuurit näytetäänkin kuvissa yleensä syysloistossaan, jolloin esim. villiviini hehkuu punaisena ja köynnöshortensia kirkkaan keltaisena. Toki köynnöksistä näytetään myös ne upeasti kukkivat köynnösruusuportit ja jalokärhöt, jotka kiipeilevät hennosti tuessaan kulkukäytävien yli.

Minulle henkilökohtaisesti nämä runsaat kukkijat ovat silloin tällöin vähän liikaa, olen itse yksinkertaisemman puutarhan ystävä. Minusta perinteisessä englantilaisessa puutarhassa, perennameren keskellä kasvaessaan, nämä loisteliaat kukkijat hukkuvat ympäröivään väriloistoon ja runsauteen. Omassa puutarhassani sijoittaisin loisteliaat kukkijat ensisijaisesti rauhoittavan elementin yhteyteen, kuten esim. erilaisten vihreävalkoisten lehtivärien tai havun läheisyyteen, jotka rauhoittavat näkymää. Nämä kuitenkin ovat makukysymyksiä ja asiakkaiden pihassa mietin asian aina asiakkaan näkökulmasta. Keskustelen monesti asiakkaan kanssa hänen mieltymyksistään laajemmin pihakonsultoinnin aikana ja esittelen sitten erilaisia vaihtoehtoja, jos koen, ettei minun oma mieltymykseni olekaan se mistä asiakas pitää.

Vuosien varrella olen huomannut, että moni pelkää köynnösten istuttamista omalle pihalleen. Uskoakseni pelko johtuu paljolti Suomalaisesta talorakentamisen historiasta. Hometalot ongelmineen karsivat tehokkaasti kaikkea kasvillisuutta ja istuttamista talojen läheisyydessä. Pelätään alapohjaan ja viemäreihin levittäytyviä juuria, jolloin pihan vesi ei liiku. Oksiston ja versoston taasen pelätään aiheuttavan ongelmia talojen katoille, räystäille, katon aluslaudoitukselle ja eristykselle. Osa kasveista taasen saattaa tarrata seinään niin tiukasti, että rappaukset ja maalipinta kärsii. Tämä kaikki on ymmärrettävää huolta. Jos talo sairastuu, sairastuvat yleensä myös ihmiset. Kuitenkin oikein istutettuna ja hoidettuna, kasvillisuudesta talon läheisyydessä voi olla myös paljon hyötyä. Itseasiassa oikein istutettu ja tuettu köynnös ohjaa sadeveden pois seinästä ja suojaa seinää suoralta auringonvalolta. Vanhoissa taloissa köynnökset kesällä viilentävät helteistä ilmaa ja talvella vähentävät lämpöhukkaa. Ne toimivat talon läheisyydessä siis kuin villasukka jalassa. Eristää kunhan muistaa jättää ilmaraon väliin.

Miksi köynnöksen istuttaminen hyödyttää?

• Köynnöksillä voidaan jakaa pihan tiloja. Katseilta suojaan saadaan niin terassilla aurinkoa ottavat ihmiset, kuin pihavajan takana oleva kompostialuekin.
• Kadun varressa kasvava köynnös suojaa melulta ja pölyltä ja taittaa tuulta.
• Köynnös mahtuu helpommin pieneenkin pihaan tai jopa parvekkeelle suojan antajaksi kuin esim. vapaasti kasvava pensas tai malliin leikattu havu.
• Se tuo varjoa ja taittaa auringon kuumimmat UV säteet pois suojattavalta alueelta. Oikein istutettuna ja tuettuna, se voi jopa suojata maalipintaa ja harventaa seinän maalausarvetta. Kuitenkin seinän ja kasvimassan väliin pitää muistaa jättää ilmarako.
• Köynnökset ja toki myös muu korkeampi kasvillisuus varjostavat myös talojen sisätiloja oikein sijoitettuna, tämän hyöty tulee varmasti korostumaan myös jatkossa täällä Suomessakin.
• Satoköynnöksistä, kuten viiniköynnökset, palsamiköynnös, humala ja kiinanlaikkuköynnös saadaan myös hyödynnettävää satoa.
• Köynnöksistä hyötyvät ihmisten lisäksi myös eläimet ja eliöt. Pörriäisille pihan köynnökset voivat olla ravinnon lähde ja pesä- ja suojapaikka. Kimalaiset, perhoset, mehiläiset ja toki myös linnut ja oravat hyötyvät tuuheasta ja suojaavasta kasvillisuudesta. 

Mitä pitää huomioida köynnöstä valitessa?

1. Ensin on mietittävä onko valittu köynnös yksivuotinen, perennamaisesti kasvava köynnös vai monivuotinen puuvartinen köynnös.

Yksivuotisia köynnöksiä ovat esim.: 

• Mustasilmäsusanna, keijunmekko, tuoksuherne, kelloköynnös, köynnöskrassi (kukat syötäviä), vaulat ja päivänsini. 
• Näitä voidaan kasvattaa monivuotisten kasvien lomassa ja alla, ruukuissa, amppeleissa tai vaikkapa kasvimaan reunassa pölytystä lisäämässä. 
• Näitä kasvatetaan ja lannoitetaan kesäkukan tapaan ja niiden koko idea on kukkia näyttävästi koko kesän. Kasvatus voidaan tehdä itse siemenestä kylvämällä.

Perennoivasti kasvavia köynnöksiä ovat esim.:

• Humala (humulus lupulus), josta satoa saadakseen on istutettava sekä hede-, että emikasvit. Karhunköynnös on kasvi, jota suosittelen välttämään. Tämä kasvi on toiselta nimeltään elämänlanka, joka kertonee kaiken sen menestymisestä missä tahansa. Koiranköynnökset (myrkyllisiä), köynnöspinaatti (syötävä), ruusunätkelmä, liekkikrassi ja köynnöstävät ukonhatut kuuluvat myös tähän sarjaan. 
• Perennamaiset köynnökset ovat monivuotisia ruohovartisia kasveja. Niiden maanpäälliset osat kuolevat talvella ja vain juuristo selviää talven yli. Uudet versot kasvavat joka vuosi vanhojen versojen tilalle. 
• Näiden kasvatus ja lannoitus tehdään kuten perennoilla. Liian kovaa lannoitusta on vältettävä, se saattaa haitata talvenkestävyyttä. Mieto kevätlannoitus on varmasti se paras tapa saada nämä voimaan hyvin. 
• Perenna= monivuotinen, ruohovartinen kasvi, josta yleisimmin menestyy talven yli vain juuristo-osa. Ikivihreä perenna on sellainen, jolla juuriston lisäksi myös lehdistö selviää talven yli lumen alla.

Monivuotisia puuvartisia köynnöksiä ovat esim.: 

• Kärhöt, joista osa kärhöistä saattaa kasvaa kovina talvina ns. perennoivasti. Tämä tarkoittaa sitä, että esim. alppikärhö ja siperiankärhö saattavat palelluttaa lumen päälle jäävät oksansa ja kasvattaa juuristostaan uudet oksat tilalle. Osa kärhöistä jatkaa kasvuaan edellisen vuoden versoista, eli ovat ns. normaaleja puuvartisia köynnöksiä. 
• Punakoiso on meillä luonnonvaraisena kasvava köynnös, joka on myrkyllinen kauttaaltaan, myös marjoistaan. 
• Köynnöskuusamat (Kultaköynnösk., Ruotsinköynnösk., Tuliköynnösk., Tuoksuköynnösk.), Kiinanlaikkuköynnös, muratti, palsamiköynnös (hede- ja emikasvit vaaditaan vitamiinipitoisen sadon tuottoon), piippuköynnös, villiviinit, tarhaojukkaviinit ja muut viiniköynnökset, aitoviiniköynnökset, köynnöshortensia ja köynnösruusut kuuluvat mm. tänne.

2. Puuvartisia köynnöksiä valitessasi on ennen ostoa muistettava miettiä menestymisvyöhykekarttaa. Suomi on jaettu kahdeksaan menestymisvyöhykkeeseen, joista ykkösvyöhyke on jaettu vielä A ja B osaan. Taimea ostaessasi taimen nimen ja lajikkeen jälkeen menestymisvyöhyke on ilmoitettu roomalaisilla numeroilla. Nämä numerot kertovat sen millä vyöhykkeellä kasvin pitäisi menestyä talven yli melko varmasti, jos kasvi on istutettu sille sopivaan paikkaan, oikeaan kasvualustaan ja oikeaan valo-olosuhteeseen ja sitä on hoidettu oikein. Kartta ei takaa kasvin menestymistä, mutta siitä saa suuntaa-antavasti pohjatietoa ennen ostopäätöstä. Jos et tiedä mihin menestymisvyöhykkeeseen istutuspaikka kuuluu, kartta on näkyvissä taimistoviljelijät ry:n sivuilla. 

3. Olen avannut tarkemmin tietoa puuvartisten kasvien valinnasta 9.2.2023 kirjoitetussa blogitekstissäni: Pihakasvien valintaa, kasvien menestymisvyöhykkeet ja kasvin hoidon tarpeen arviointi kasvia ostettaessa. Muutkin pihakasvien valintaa- blogisarjan tekstit auttavat köynnösvalinnoissa, ne löydät kun selaat blogitekstejä vanhempien tekstien osaan. 

4. Valitse istutettavaksi köynnös, jonka menestymisvyöhyke on yksi pidemmällä kuin oma vyöhykkeesi on. Jos siis asut kolmosvyöhykkeellä, osta nelosvyöhykkeen kasvi. 

5. Oikea kasvi- oikeaan paikkaan. Mieti valo, vesi, lämpö ja ulkoiset seikat kuten esim. mahdolliset kattolumet.

6. Monella köynnöksellä on kapea yläosa, mutta suuri ja syvä juuristo. Varaa sille tilaa. 

7. Jalonnetut köynnökset on istutettava syvään. Köynnös vaatiikin monesti normaalia syvemmän kasvualustan. 

8. Köynnökset istutetaan tukeen nähden vinoon. Tämä edellyttää istutustilalta myös leveyttä syvyyden lisäksi.