Alppikärhö, siperiankärhö ja kruunukärhö.
Silloin kun pihaan halutaan helppoa kukkivaa köynnöstä, päädytään yleensä johonkin
kärhöjen sukuun kuuluvaan köynnökseen. Varsinkin englantilaisessa puutarhasuuntauksessa kärhöjä käytetään paljon, niissä kun riittää kukintaa monessa eri värissä ja koossa. Kärhöjä käytetään niin pergoloissa, köynnösporteissa kuin maanpeitekasvinakin ja yleisesti ne ovat melko helppohoitoisia, kunhan ne vain istutetaan oikealle kasvupaikalle menestymisvyöhykkeet huomioiden. itse pidän kärhöjä helppoina kasvatettavina, mutta toisinaan törmään niitä koskeviin epäluuloihin. Monet tuntuvat ajattelevan, että noin kauniin kukkijan on pakko olla työläs hoitaa. Tähän sanoisin, että mikä tahansa kasvi on työläs, jos se istutetaan sille sopimattomaan paikkaan. Kärhö on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, jos haluat pihaasi kukkivan köynnöksen. Pohjoisempana asuessasi, joudut ehkä kuitenkin valitsemaan lajikkeen asuinpaikan eikä mieltymyksen mukaan.
Kärhöt kiipeävät tukeensa yleensä ohuen lehtiruotinsa avulla, mutta osa kasveista kiinnittyy tukeen kärhien avulla, mistä kasvi on saanut myös nimensä. Kärhöjen lehdet ovat parilehdykkäiset ja kukat koostuvat terälehtien sijaan värikkäistä kehälehdistä ja kukan keskellä olevista, terälehtiä muistuttavista heteistä. Siemenkodat ovat pitkät ja höyhenmäiset. Moni kärhölaji ei menesty Suomen olosuhteissa, mutta lajikkeita on jalostettu niin paljon, että meillekin on löytynyt todella monta kestävää lajikekantaa. Kestävimpiä ovat varmasti pienikukkaiset Astrage-sektion lajit, eli siperian- ja alppikärhöt, jotka menestyvät myös Pohjois-Suomessa talvehdittuaan lumipeitteen alla.
Kärhölajeja on niin runsaasti, että käsittelen niitä useammassa blogikirjoituksessa. Keskitytään tässä kirjoituksessa niihin meillä kestävimpiin kärhölajeihin, eli alppikärhöön, siperiankärhöön ja kruunukärhöön.
Clematis alpina, alppikärhöt I-V(VI), 3-4m x 1m, Tuore, keskiravinteinen ja
humuspitoinen maaperä.
- Kellomaiset, siniliilat kukat avautuvat jo toukokuussa, kasvi saattaa kukkia toisen kerran syksyllä. Kasvi kukkii edellisen vuoden versoilla.
- Kovana talvena kasvi saattaa palelluttaa kaikki lumen päälle jäävät oksansa ja kasvattaa juuristossa uudet oksat vanhojen tilalle. Siitä sanotaankin, että se kasvaa perennoivasti, eli vain juuristo selviää talvesta. Tämän vuoksi kasvi selviää hyvin myös Pohjois-Suomessa.
- Kasvin voi istuttaa puolivarjosta- varjoon. Varjoisammalla kasvupaikalla kukinta voi kerralla olla vähäisempää, mutta se kestää yleensä hieman pidempään.
- Taimi voidaan istuttaa vanhaan istutussyvyyteensä. Paahteisilla paikoilla sen juuristolle kannattaa istuttaa matalaa maanpeitekasvia.
- Keväällä kasvista leikataan vain kuolleet ja vaurioituneet oksat. Risuiseksi ja alaosastaan harvaksi tullut kärhö voidaan leikata kukinnan jälkeen, poistamalla huonot oksat maanrajasta. Kukintaa ei menetetä seuraavana vuonna kokonaan, jos kaikkia vanhoja oksia ei poisteta kerralla vaan leikkausta tehdään usean vuoden aikana.
Clematis alpina subsp. sibirica siperiankärhö I-VI 3-4m x 1m, Tuore, runsasravinteinen ja humuspitoinen maaperä.
- Meidän ainoa luonnonvarainen kärhölajimme, joka kukkii valkoisilla, yksinkertaisilla ja kellomaisilla kukilla. Puolivarjon ja varjon kasvi.
- Voi kasvaa myös perennoivasti.
Clematis macropetala kruunukärhö I-V(VI) 3-4m x 1m, keskiravinteinen ja
humuspitoinen maaperä.
- Ulkonäöltään kruunukärhöt muistuttavat alppikärhöjä, mutta kukinto on suurempi ja avoimempi, ja sen keskiosasta erottuu runsaasti terälehtiä muistuttavia heteitä.
- Kruunukärhön kukintojen värit ovat siniliila, valkoinen ja liilanpunainen, joten värivalikoimaa on runsaammin.
- Yksi kestävimmistä kruunukärhöistä on sinikukintainen ”Georg”, joka menestyy Pohjois-Suomessa saakka.
Clematis alpina- lajikeryhmä tarha-alppikärhöt.
- Astrage-sektion kärhöjä on risteytetty runsaasti ja kaikki ne kuuluvat
tarha-alppikärhöihin.
- Kukinnot voivat olla yksinkertaisia tai kerrannaisia, kukkia löytyy eri väreissä aina sini-, liila-, roosa- ja valkokukkaisiin lajikkeisiin. Esim. ”alpina plena” ja ”white swan” lajikkeet ovat upeita, valkoisia tarha-alppikärhöjä, ”Columbine” sinikukkainen ja ”Ruby” vaalean roosa.
Tämän blogikirjoituksen taustatietoaineistona on käytetty Puutarhaliiton ja Taimistoviljelijöiden julkaisemaa ja Ella Rädyn kirjoittamaa kotipihan köynnökset- julkaisua.
Blogikirjoituksen kuvat: Alppikärhö- kuva Kati Muurikoski. Muut kuvat Viherpalvelu Maununkarhu. Kuvia ei saa kopioida eikä lainata.