Ihanat kärhöt osa kolme, viinikärhö ja jalokärhö.

Pitkään kukkivat viinikärhöt ja ihanat jalokärhöt.

 

Monesti, kun puhutaan kärhöistä, tämä on se lajikeryhmä, joka sanasta kärhö tulee mieleen. Jalokärhöt ovat niitä suurikukkaisia ja kylmänarkoja kärhököynnöksiä, jonka lajikkeita on satoja. Jalo- eli loistokärhöt on tehty risteyttämällä joitakin eteläisiä luonnonkärhölajeja keskenään. Jalokärhöt kuuluvat viticella sektioon, josta ne jaetaan edelleen neljään lajikeryhmään: Jackmannii-, lanuginosa-, patens- ja viticella lajikeryhmät löytyvät, mutta monet näistä on edelleen jalostettu niin moneen eri lajikeryhmään, että tarkkaa lajikeryhmää on vaikeaa enää lopulta sanoa.

 

Clematis viticella, viinikärhö (kuva ylhäällä Kati Muurikoski)

• Menestymisvyöhykkeet I-IV.
• Koko: 2–3 m (jopa 5 m, hyvällä kasvupaikalla) x 1 m.
• Kasvupaikka: aurinko-puolivarjo, tuore ja voimakasravinteinen.

 

Tarhaviinikärhö- lajikeryhmä: I-II(III), 2–3 m, A-PV, tuore ja voimakasravinteinen maaperä.

 

Kukinto on hieman nuokkuva ja kellomainen. Kukinta alkaa heinäkuun puolivälissä ja jatkuu myöhäiseen syksyyn. Kukkia köynnökseen kehittyy runsaasti. Kukinta on yleensä jokavuotista, vaikka versot paleltuisivatkin ja ne leikattaisiin maan tasalta poikki. Viinikärhön voi istuttaa kuivempaan kasvupaikkaan kuin jalokärhön. Lajikkeita ovat esim: Tarhaviinikärhö Mme Julia Correvon kukkii punaisin, suurin ja yksinkertaisin kukin. Viinikärhö Purpurea plena elegans- lajike kukkii tiheän kerrotuin, punaisin kukin.

 

Jalokärhö Jackmannii (kuva oma). 

• Kasvutapa, nimi ja kukinta-aika on taidettu periä 1800- luvun puolivälissä risteytetyltä, maailman kuuluisimmalta kärhön Jackmani- lajikkeelta?
• Kukkii uusilla, eli saman vuoden versoilla.
• Kukinta alkaa keskim. heinäkuun puolen välin jälkeen ja kukinta jatkuu pitkälle syksyyn, jopa talven tuloon saakka.
• Jackmannii-suvun kärhöt kasvavat n. 2–4 m korkeiksi ja ne tuntuvat vaativat hyvän tuennan, johon köynnös laitetaan ihmisen toimesta kiinni, ainakin kasvun alussa. Jos köynnöstä ei kiinnitetä tukeen kunnolla, se tuppaa löytymään maanpeitekasvina kukkapenkin pinnalta.
• Lajikkeita: ”john huxtable” valkokukkainen lajike. ”Ekstra” vaaleanliilansininen kukinto. ” Jackmannii” ja ”Jackmannii superba” ovat siniviolettikukkaisia lajikkeita.

 

Jalokärhö Lanuginosa. 

• Lanuginosa- ryhmän lajikkeet polveutuvat kiinalaisesta Clematis lanuginosa- kärhölajista.
• Näiden kärhöjen kukinta alkaa heinäkuun lopulla, koska kukat muodostuvat saman vuoden versoihin.
• Lajikkeita: ”Fujimusume” on patens x lanuginosa lajikeryhmän vaaleansinivioletti kukintainen lajike. ”Köningskind” on patens x lanuginosa lajikeryhmän siniviolettikukkainen lajike. ”Carnaby” on patens x lanuginosa lajikeryhmän vadelmanpunakukkainen lajike. ”Nelly moser” (kuvassa, kuva Marjut Turunen) on patens x lanuginosan vaaleanpunainen ja punaraitainen lajike.

 

Jalokärhö Patens.

• Kukkii edeltäjiä aikaisemmin, koska kärhö kukkii edellisen vuoden versoilla. Kukinta  alkaa keskimäärin juhannuksena.
• Palelluttaa monesti lumen päälle jäävät osansa, jolloin kasvi kasvattaa ensin uudet versot ja silloin kukinta alkaa heinäkuun loppupuolella.
• Patens kärhöt on jalostettu Japanilaisesta Clematis Patens- lajista.
• Lajikkeita on esim. ”Piilu” (kuvassa, kuva oma), joka on vaaleanpunakukkainen kärhö. ”Westerplatte” on punakukkainen kärhö.

 

Huomioitavaa jalokärhöä istutettaessa.

• Vaikka jalokärhöjen kylmänkestävyyttä onkin yritetty jalostaa paremmaksi, ovat ne melko kylmänarkoja. Mikäli talvenkestävyys mietityttää, kannattaa silloin valita Ruotsissa- tai Virossa jalostettu lajike, jotka kestävät kylmää paremmin. Taetta kestävyydestä ei ole siltikään ja meidän kylmät talvemme onkin otettava istutettaessa ja paikkaa valitessa huomioon. Myös jatkohoito on huolehdittava paremmin.
• Valitse taimi, joka on kehittänyt jo purkkiin vahvan juuriston ja tuolloin taimi olisi kasvanut purkissaan 3–4- vuotta. Vähän suurempi (ja kalliimpi) taimi kestää istutuksen jälkeen kasvupaikallaan paremmin. Tämä taimi myös yleensä kukkii jo istutuskesänä.
• Jalokärhöt vaativat aurinkoisen, lämpimän (eli hiekkapitoisen), runsasravinteisen, kalkitun ja salaojitetun kasvualustan. Talviaikana maassa jäätyvä vesi on nimenomaan se mikä koituu monen taimen kohtaloksi, huolehdi siis siitä, että vesi ei jää talveksi juuristoalueelle. Kärhö kannattaakin istuttaa loivaan kumpuun. Hiekkapitoinen kasvualusta on lämmin juuristolle ja se ehkäisee versotaudin syntyä.
• Kastelun on oltava tasaista, kärhöt eivät pidä kuivuudesta.
• Juuristo kannattaa kattaa maanpeiteperennoilla, jotka varjostavat taimen tyveä ja juuria.
• Juuristoa kannattaa suojata varsinkin ensimmäisten talvien aikana esim. paksulla ruukkusorakerroksella.
• Jalokärhöt istutetaan syvään niin, että juuripaakku tulee 15–20 cm:n maanpinnan alapuolelle. Näin alimmat silmut jäävät mullan sisään ja kasvavat versoiksi. Laita versojen ympärille hiekkaa ehkäisemään versojen lakastumistautia.
• Tee istutusleikkaus leikkaamalla versot poikki n.  30 cm:n korkeudelta, näin kärhö haarautuu hyvin ja keskittyy alkuun hyvän juuriston kasvatukseen, joka parantaa talvensietokykyä.
• Vaikka kasvi ei kukkisi ensimmäisen kesän aikana istutusleikkauksen vuoksi, paranee talvensietokyky, jolloin kasvi kukkii seuraavana vuonna.
• Suojaa taimi hyvin syysmärkyydeltä hiekkapitoisella kasvualustalla ja suojaamalla juuristo ja tarvittaessa pakkassuojaamalla myös versostoa.

Kuvien lähde mainittu kuvan yhteydessä. Kuvia ei ole lupa lainata tai kopioida. 

Tekstin pohjatiedon lähteenä on käytetty Ella Rädyn ja Taimistoviljelijät ry:n kotipihan köynnökset julkaisua.