Puutarhuri on pahalla päällä, nuotiopaikan ympäristön puita on tuhottu.

Torstai 30.10.2025 - Sirkku

Puutarhuri on pahalla tuulella, nuotiopaikan puita on tuhottu ajattelemattomuudella.

Loka- marraskuussa tehdään viheralalla yleensä lehtisilppuamisia ja – puhalluksia,  haravointia, arempien puiden juuristojen suojauksia, jänisverkotuksia ja puiden tuentojen tarkistuksia. Samalla istutetaan kukkasipuleita ja leikataan havuja. Tämä on kaikkinensa meille tuttua puuhaa ja kuuluu meidän ammatin arkirutiineihin ja työkalenteriin, säällä kuin säällä. Niitä tehdään hyvällä mielellä ja nautitaan vielä niistä syksyn ja kauden viimeisistä ulkotyöpäivistä. Kuitenkin silloin tällöin työpäiviin eteen tulee tilanteita, jotka saavat puutarhurin näkemään punaista ja verenpaineet nousemaan kohti taivaita. Minulle sen aiheuttaa ilkivalta ja välinpitämättömyys yhteisestä omaisuudesta. Kun yhteistä rikotaan, maksamme me kaikki veronmaksajat sen omissa palveluissamme. Kunnat, kaupungit, seurakunnat ja yhdistykset jaksavat järjestää meille asukkaille kaikenlaista kivaa, mutta se yhteinen kiva loppuu, jos välineitä, luontoa ja ympäröivää asutusta ei osata arvostaa, vaan rikotaan ja tuhotaan yhdessä tehtyä ja hankittua. Kärjistetysti voisi sanoa, että miksi hankkia enää mitään yhteiseen käyttöön, jos kiitoksena siitä, omaisuutta tuhotaan?

No mikä minut sai sitten suuttumaan? Sain soiton kollegalta, joka oli käynyt kuntamme  uimarannalla. Uimarantaan on kunnan taholta käytetty verorahaa, sitä hoidetaan säännöllisesti ja rantaan on rakennettu laitureiden ja uimapaikan lisäksi leikkipuisto, wc:t, pukukopit ja nuotiopaikka. Alue on viihtyisä ja hyvin hoidettu. Ystäväni kehui paikkaa, mutta kysyi sitten, ”oletko muuten milloin käynyt itse paikan päällä?”. Olen viheralan yrittäjä, jolta kunta tilaa tiettyjä töitä kauden aikana ja minun vakikohteisiini ei ko. uimaranta kuulu. Sanoin käyneeni pikaisesti pari viikkoa aiemmin, hoitamassa kiireellisen asian. Hän kysyi, että ”oletko katsonut, mitä nuotiopaikan ympärillä kasvaville puille on tehty?” No enpä ollut katsonut, kun tein alueella muuta. Lupasin käydä katsomassa asian, ja ajelin paikalle seuraavana päivänä. Löysin nuotiopaikan ympäristöstä n. 15 nuorta, kaulattua, koivunrunkoa, joista oli siis revitty kuoret nuotion sytyiksi. Osassa kuoria oli otettu vain pinnasta, mutta osassa näkyi, kuinka runkoja oli leikattu puukolla n. puolen metrin pituiselta matkalta ja jälki ulottui syvälle puun runkoon. Osa vaurioista oli tuoreita, ehkä edellisviikonloppuna tehtyjä, osa oli vanhempia. Tämä on siis joillakin ollut tapana jo pitkään. Tämän lisäksi keräsin paikalta lähtiessäni muovikassillisen tyhjiä lonkero- ja oluttölkkejä ja roskia.

Mitä kuoren repiminen aiheuttaa puulle?

Puiden nesteenkiertokanavat, eli johtojänteet, kulkevat heti siinä kuoren alla ja jos kuorta  revitään niin, että vaurioitetaan puun sisempiä osia, puun nesteenkierto häiriintyy. Tähän johtojänteiden katkeamiseen riittää jo jopa siimaleikkurin, tai trimmerin siiman yksi osuminen rungon ympäri. Mitä luulet, että tapahtuu, jos kuori revitään koko rungon ympärykseltä, usean kymmenen sentin levyisenä kaistaleena? Voimakaskasvuisia lehtipuita, kuten haapoja, leppiä ja salavia saatetaan kuivattaa pystyyn juuri tällä tavalla, eli kaulaamalla. Tuolloin puulta viedään kuori useamman kymmenen sentin korkeudelta ja saadaan näin puu kuivattamaan latvuksensa. Tämä lopulta johtaa puun ennenaikaiseen kuolemaan. Vaikka puu selviäisikin yksittäisestä kuorivauriosta esim. sillastuksen avulla, iskevät puun lahottajabakteerit ja sienitaudit aina näihin vaurioihin heti kun ne puun runkoon tulevat. Tämä lyhentää puun ikää. Näitä lahottajia on ilmakehässä aina, mutta eniten niitä on näin syksyaikaan, jolloin ilma on luontaisesti kosteaa. Puu saattaa selvitä yksittäisestä vauriosta, jos sillä on sentinkin yhtenäinen kuori vauriokohdassa kuljettamassa nesteitä juuristosta latvukseen, mutta näissä puissa kuori oli vedetty koko rungon ympärysmitalta. Todennäköisyys puiden selviämiseen on siis huono.

Syyt ja seuraukset.

Sitä moni voi ajatella, että mitä sitten? Kysehän on kunnan omistamasta uimarannasta ja  sen kiinteistöistä. No on sillä väliä. Tässäkin kohteessa näitä nuoria puita oli tällä alueella n. 20–25 kpl ja jos niistä nyt tämän kaulaamisen vuoksi kuolisi se 15 kpl, muuttuu maisema aika hurjasti, kun on normaalikasvuisista koivulajikkeista kyse. Ja koska tuo 15 kpl perustuu tämän päivän vaurioarvioihin ja toiminta on ollut jatkuvaa, voidaan olettaa, että vauriopuita saattaa tulla lisää. Jo pelkästään se aiheuttaa kunnalle kustannuksia, että niiden vauriopuiden kuntoa seurataan ja niitä yritetään hoitaa ammattilaisten taholta seuraavat vuodet ja lopulta ne on pakko kaataa pois, koska lahon edettyä, ne ovat turvallisuusriskejä rannan käyttäjille. Järven rannassa kun ollaan, voi olla, että pelkästään näiden puiden kaataminen ei riitä. Yleensä jos puu menettää vierustoverinsa aukean paikan laidassa (kuten pellon tai järven), on kaadetun puun viereisetkin puut myrskyriskejä, koska niiden juuristot eivät ole tottuneet pitämään puuta yksin pystyssä kovassa tuulessa. Kaveri on lähtenyt viereltä. Voi siis olla, että puita joudutaan kaatamaan paljon enemmän ja ikävä kyllä, kaikki eivät ymmärrä miksi kunta toimii näin. Puiden kaadosta keskustellaan someryhmissä ja työntekijöitä haukutaan, pahimmillaan mennään jopa keskeneräisille työmaille häiritsemään työntekoa. Kaikki me viheralan ihmiset haluaisimme ensisijaisesti säästää yhteisissä tiloissamme kasvavat puut, mutta rantaa käyttävien ihmisten turvallisuus on laitettava aina etusijalle. Voin luvata, että tällaisista kohteista puiden kaatopäätöstä ei tehdä heppoisin perustein ja raha se peruste ei näissä tapauksissa ole.

Vielä niistä kustannuksista. Kustannuksia tosiaan syntyy jo ennen puiden kaatoa, mutta  varsinkin kaato ja tarvittaessa kantojen ylös kaivaminen (turvallisuusseikka uimarannalla) ja alueen uudelleen rakennus aiheuttaa minimissäänkin muutaman tuhannen euron kustannukset, pahimmillaan kustannuksia voi tulla usealla kymmenellä tuhannella eurolla. Olisiko tällä rahalla voitu tehdä jotain kivempaa? Itse keksin kyllä useitakin hyviä menokohteita kuntabudjetissa, johon tämän rahan olisi voinut käyttää. Paljonkohan maksaa koululaisten uimahallireissut, joita kunnassamme ei ole viime vuosina voitu rahanpuutteen vuoksi tehdä? Viime kesä oli valtakunnan tasolla paha lasten ja nuorten hukkumisonnettomuuksien kanssa. Olisimmeko voineet parantaa uimataitoa tällä turhaan menneellä rahalla? Tälle kyseiselle uimarannalle on nuotiopaikan yhteyteen toivottu laavua. Laavun olisi saattanut saada tällä rahalla, mutta olisiko sitä uskaltanut rakentaa, jos yhteisestä omaisuudesta ei välitetä vaan rikotaan? Naapurikunnassa laavu oli käyttäjien toimesta poltettu.

Kuten tästä blogitekstistä ehkä huomaa, minua ärsyttää ja turhauttaa yleinen lisääntynyt välinpitämättömyys. Suomessa on jokaisen oikeudet, mutta niiden mukana tulevat myös velvollisuudet. Pieni kertaus siitä, mitä saat ja et saa tehdä luonnossa ja virkistyspaikoilla liikkuessasi:

Jokaisen oikeudet (Lähde: ympäristöministeriö):

Saat:

• Liikkua jalan, hiihtäen ja pyöräillen luonnossa, kuten metsissä ja soilla.
• Ratsastaa maastoa vahingoittamatta.
• Oleskella ja yöpyä tilapäisesti alueilla, joilla liikkuminenkin on sallittua.
• Poimia luonnonmarjoja, sieniä ja rauhoittamattomia kasveja.
• Veneillä, uida ja kulkea jäällä.
• Onkia ja pilkkiä.

Et saa:

• Aiheuttaa häiriötä, tai haittaa toisille, tai ympäristölle.
• Haitata maanomistajan maankäyttöä.
• Kulkea pihamailla, istutuksilla, viljelyksessä olevilla pelloilla, tai muilla erityiseen käyttöön otetuilla alueilla.
• Kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita!
• Ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta.
• Ottaa sammalta, jäkälää tai maa-ainesta.
• Tehdä avotulta toisen maalle, ilman maanomistajan lupaa.
• Häiritä kotirauhaa esim. leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla.
• Roskata ympäristöä.
• Ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa.
• Häiritä lintuja tai muita eläimiä, tai niiden pesintää.
• Kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia.
• Päästää koiraa yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle.
• Pitää koiraa kytkemättömänä taajama-alueella, kuntopolulla tai toisen omistamalla maa-alueella.
• Pitää koiraa kytkemättömänä koirien kiinnipitoaikana.

Jatkossa, jos aiot mennä vaikkapa kansallispuistoon tai muualle missä olet huomannut  tulentekopaikan, muista tarkastaa etukäteen tarvitsetko maanomistajan luvan tulen tekoon ko. paikalla. Esim. metsässä oleva laavu tai nuotiopaikka, voi olla maanomistajan tai metsästysseuran omaisuutta, jolloin lupa on pyydettävä ennen tulien tekoa. Ilman lupaa, ei näissä paikoissa tulta saa sytyttää kuin ainoastaan pakottavan (henkeä uhkaavan) tarpeen ollessa kyseessä. Kuntien ja kaupunkien omistamat laavut tai tulentekopaikat, ovat yleensä kaikkien käytettävissä, muuta niitäkin on käytettävä yhteistä omaisuutta arvostaen ja huolehdittava siitä, ettet sytytä nuotiota maasto- tai ruohikkopalovaroituksen aikaan, ja että huolehdit nuotion huolellisesta sammutuksesta paikalta lähtiessäsi. Roskat viedään aina pois, joko kotiin, tai paikalla olevaan roska-astiaan. Vaikka paikalla olisikin puita, vie nuotiopuut ja sytyt mennessäsi. Koskaan, ikinä, ei elävistä puista revitä syttyjä nuotiotarvikkeiksi. Aikuinen, opetathan nämä säännöt myös jälkikasvullesi? Sillä on väliä, miten me aikuiset luonnossa käyttäydymme, lapset ottavat meistä oppia.

Hiilen sidonnan pohdiskelua, perustaisikohan syötävän metsäpuutarhan?

Torstai 1.2.2024 - Sirkku

Pihapiirin hiilinielut, hyötymetsäpuutarha. 

Hiilinielut ja hiilensidonta. Siinä sitä on laaja aihe, joka koskettaa meidän kaikkien hyvinvointia.

Olen kirjoittanut hiilinieluista ja hiilen sidonnasta ja sen varastoinnista blogiin ainakin seuraavissa kirjoituksissa: "24.3.2021 Parannetaan pihan monimuotoisuutta, lahopuutarha", 30.4.2021 Pölyttäjiä pihaan" ja "6.10.2022 Voihan hiilinielu!". Asiaan liittyy myös hulevesiteksti. Nämä blogitekstit löydät kun selaat tekstejä alaspäin. Tiedän, pitäisi tehdä sivustolle blogitekstiarkisto, mistä olisi helpompi selata vanhoja tekstejä. Se on työn alla.

Olen myös koostanut monimuotoisen puutarhan luentosarjan, jossa yhtenä aiheena on hiilinielut ja hiilen kulku ilmakehässä, kasveissa ja maaperässä. Aihe on mielestäni tärkeä, mutta siitä pitäisi pystyä puhumaan kiihkoilematta suuntaan tai toiseen. Itse koen, että tämä on aihe missä kovin herkästi kaivaudutaan omiin poteroihin ja syytellään toisia siitä kuinka he tekevät väärin, eikä olla valmiita miettimään sitä mitä minä voisin tehdä erilailla omassa lähiympäristössäni. Loppupeleissä ne ratkaisut mitä teemme omalla piha-alueellamme, omassa asuinkorttelissamme tai kaupunginosassamme, ovat niitä ratkaisuja, jotka vaikuttavat meidän arkeemme ja terveyteemme nopeimmin. Laajoihin, kansainvälisiin asioihin yksittäisen ihmisen on vaikea vaikuttaa, mutta mitä jos aloitettaisiin vaikutus pienessä mittakaavassa? Siitä omasta pihasta?

Voisiko yksi ratkaisu olla hyötymetsäpuutarhan perustaminen? 

Hyötymetsäpuutarhalla tarkoitetaan suunniteltua ja rakennettua, luonnon metsää jäljittelevää puutarhaa tai sen osiota, joka tuottaa satoa ja parantaa samalla ympäristön tilaa. Puhutaan ns. puutarhaekosysteemistä.

Suomessa on totuttu siihen, että metsästä kyllä kerätään satoa monipuolisesti ja pihapiirissäkin kasvatetaan satopuita ja pensaita, sekä viljellään hyötymaalla tai kasvihuoneessa. Meillä kuitenkin viljely perustuu kovin voimakkaasti Englantilaisen puutarhan potageri-ajatteluun ja metsän sato on ns. villiä satoa. Toisinaan sitä saadaan, toisinaan taas ei. Näissä em. viljelymuodoissahan ei ole mitään vikaa. Tosiasia kuitenkin on, että potageriviljely työllistää melko paljon. Silloin myöskin kulutetaan vettä, maaperää ja ravinteita paljon enemmän kuin mitä luonnon kasvit metsässä tarvitsevat. Toki sadon laatu ja määrä on silloin yleensä myös suurempi/ viljelty kasvi.

Metsäpuutarha-ajattelussa on se ero perinteiseen viljelyyn nähden, että tätä osaa puutarhasta koetetaan hoitaa niin, että se jäljittelee metsän kasvutapaa ja ympäristöä. Sen lajistoon valitaan kasveja laajalla otannalla ja niiden kasvutarkoitus istutusalueella on mietitty laajasti. Tavoitteena olisi, että kasvien hoitoon käytetty aika vähenisi kerroksellisen istutustavan ansiosta. Kasvit pyrittäisiin istuttamaan niin, että pölytys onnistuu helposti ja ristipölytys mahdollistetaan hyvin. Pölyttäjiä houkutellaan paikalle monipuolisella lajivalikoimalla, jotta sato maksimoituisi. Maaperä peitetään alkuun katteella, mutta myöhemmin tarkoitus on, että kasvit täyttävät alan, niin kuin metsässäkin. Kaikilla kasveilla on oma kasvupaikkansa ja merkityksensä ekosysteemissä. Kasvipeitteisyydellä saadaan myös hidastettua veden haihtumista ja kasvien juuristo taas hidastaa muuten veden liikkumista alueelta huleveden keräykseen. Satava vesi jää paremmin kasvien juuristojen käyttöön ja silloin myös ravinteet sitoutuvat paremmin juuristoalueelle. Maaperä on ilmavaa hyötyeliöiden ja juurien muokatessa sitä, silloin myös mukalakasvit ja sienet menestyvät tässä maassa ja satoa tulee myös sieltä.

Kasvien tehtävät hyötymetsäpuutarhassa: 

• Siellä on kasveja jotka toimivat kokonaisina elinympäristöinä, kuten esim. monen lajiset puut ja pensaat. Näiden latvukset tulevat eri korkeuksiin ja valo siivilöityy alustakasveihin niiden lomitse. Kaarnan koloista löytyy elinpaikkoja hyönteisille ja talvivarastojen piilotuspaikkoja linnuille ja oraville. Latvuksiin voi rakentaa pesiä. Ne myös tuottavat kariketta, sitovat itseensä hulevesiä ja ravinteita ja toimivat hiilen nieluina, varastoina ja luovuttajina. Ne myös tuottavat happea ja puhdistavat ilmaa.
• Osan tehtävä on houkutella pölyttäjiä. 
• Osan tehtävä on näyttää ihmisen silmään kauniilta. 
• Osan tehtävä on ravita maaperää muille kasveille. Nämä kasvit sitovat ilmakehästä typpeä ja kuljettavat sen oman nesteenkiertonsa avulla juurinystyröihinsä ja sitä kautta maaperään. Toki myös karike, eli puiden lehdet ja neulaset vaikuttaa maaperään ja sen ilmavuuteen ja happamuuteen.
• Sitten on vielä se itse syötävä sato. Sitä kasvit tuottavat monessa muodossa ja sitä tuotetaan niin meille kuin muillekin eläville olennoille. Sato voi tulla myös symbioosina esim. sieninä. Joissain tapauksissa "sato" voi olla riistaa.
• Valituista kasvilajeista suurin osa on monivuotisia, yksivuotisia kasveja käytetään vain vähän. Tämä tekee alueesta helppohoitoisemman.
• Kasvit istutetaan toistensa lomaan, niin että latvukset tulevat eri kerroksiin ja osa valosta pääsee aina läpi. Kasvatustapa on ekologisesti kestävämpi ja luonnonmukaisempi ja näiden alueiden eliölajit ovat runsaampia ja niiden elo kytkeytyy enemmän toisiinsa. Kasvit tuottavat paljon biomassaa ja sitovat itseensä runsaasti hiiltä.

Syötävässä metsäpuutarhassa menestyvät kasvit. 

Suomessa monivuotisille puille, pensaille, sekä puuvartisille köynnöksille on tehty taimistoviljelijöiden toimesta menestymisvyöhykekartta, jota voi käyttää perusraamina kasvilajien valikoimiseen. Kasvien menestyminen Suomessa on kuitenkin muutoksessa ilmaston lämpenemisen vuoksi.

Tosiasia on se, että jatkuvasti lämpenevä ilmasto vaikuttaa meillä menestyviin kasveihin jo siinä määrin, että vyöhykkeellä menestyville monivuotisille, puuvartisille kasveille ei anneta taimistoilta talven yli- takuuta. Talven yli menestymiseen toki vaikuttaa kovin moni asia alkaen oikeasta istutuksesta, istutuskasteluihin ja talven aikana mahdollisesti tuleviin mekaanisiin vaurioihin, kuten jänis- tai lumi/auraustuhoihin. Kuitenkin yksi syy takuun nykyiseen puuttumiseen on se, että kukaan ei pysty ennustamaan miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa totuttuihin puutarhakasveihin. Ilmaston keskilämpötila Suomessa on noussut 1850- luvulta lähtien 2,5 astetta ja nousu jatkuu. Tämä kuulostaa pieneltä, mutta kasvien elinolosuhteissa se näkyy selvästi. Lämpimämmät kesäilmat ja voimakkaat etelän puoleiset tuulet tuovat meille kesän ajaksi tuholaisia ja tauteja, joihin meidän kasvit eivät ole tottuneet. Ne tekevät pieniä vaurioita, joihin iskevät sienitaudit. Sateisten syksyjen ja kylmien keväiden myötä sienitaudit lisääntyvät entisestään. Kesän hellejaksot ja syksyjen sateet aiheuttavat kasveille stressitilaa, jolloin ne eivät pysty valmistautumaan talvea varten normaalissa rytmissä. Puutarhan syystyöt ovat selkeästi nyt jo siirtyneet myöhäisemmäksi ja se tarkoittaa, että pakkaset saattavat yllättää vielä lehdessä olevan kasvin. Jos pitkä ja kova pakkasjakso tulee lumettomaan maahan, voi silloin paleltua vanhojakin istutusalueita eteläisintä Suomea myöden.

Näitä seikkoja pohtimalla voit lähteä rakentamaan sinun ympäristöösi sopivaa syötävää metsäpuutarhaa. Itse rakentaisin kasvivalikoiman niin, että suurin osa puuvartisista kasveista on tällä hetkellä varmasti alueella menestyviä. Pieni osa on pienellä riskillä olevia, jotka istuttaisin mahdollisemman lämpimään kasvupaikkaan, ja sitten ottaisin kokeiluun siemenestä kasvatettavia suuremman paleltumisriskin kokeilutaimia, joiden talvisuojaukseen käyttäisin aikaa ja vaivaa enemmän. Miksi kasvattaisin arimmat kasvit itse siemenestä? No siksi, että nämä kasvit, jos ne kasvuun lähtisivät, karaistuisivat jo suoraan ympäröivään ilman alaan ja sen bakteerikantaan ja mahdollisiin sienitauteihin. Yrittäisin saada myös siemenen mahdollisimman läheltä, toki aina se ei ole mahdollista, vaan on kylvettävä ne siemenet mitä saadaan. Astiataimia ostaessasi, on ko. taimi voitu kasvattaa vaikka Suomea etelämmässä. Silloin sen juuristo ei ole tottunut Suomen olosuhteisiin ja se lisää kasvin stressiä uudessa kasvupaikassa.

Mieti myös sitä, mitä satoa haluat kasvista saada. Osa kasveista tuottaa marjoja, luumarjoja, hedelmiä tai pähkinöitä. Osa toimii villiyrttinä tai yrttinä. Osasta saa palkoja. Osa tuottaa C- vitamiinipitoisia kerkkiä tai joidenkin nuoret lehdet toimivat salaatissa. Osa toimii symbioosissa sienien kanssa ja osa hyödyttää pieneliöstöä ja pölyttäjiä. Millaista satoa siis haluat?

Tässä vähän esimerkkilistausta satokasveista:

• Havut: Kuuset (kerkät ja neulaset, sienet), Katajat (marjat ja neulaset), Männyt ja sempramännyt (siemenet).
• Lehtipuut: Koivut (nuoret lehdet salaattiin, mahla ja symbioosisienenä mahdollisesti kanttarelli), pihlajat (marjat), lehmukset (nuoret lehdet salaatteihin).
• Pähkinät: Euroopanpähkinäpensas "ns. hasselpähkinä" (pähkinät+ lehtiä on käytetty kuumetta alentaviin rohtoihin), japaninjalopähkinä, amerikanjalopähkinä ja matsurianjalopähkinä. Jalopähkinät ovat kylmänarempia kasveja kuin euroopanpähkinäpensas, jota saattaa kasvaa etelä-Suomessa myös luonnonvaraisena lehtometsissä.
• Hedelmäpuut: omena ja päärynä.
• Luumarjat: Luumut, kriikunat, kirsikat ja vadelmat.
• Marjapensaat ja varvut.
• Satoa tuottavat koristepensaat kuten ruusut.
• Typensitojakasvit: tyrni (vaatii hede- ja emikasvit, kestää suolaa), leppä, ruohovartisista: herneet, pavut, apilat ja lupiini (jonka käyttöä pitää välttää).
• Köynnökset: Marjoja tuottavat köynnökset: kiinanlaikkuköynnös (minikiivi), palsamiköynnös, aitoviiniköynnös ja viiniköynnös. Ruohovartisista köynnöksistä vihreää massaa voi käyttää salaatteihin, kuten esim. köynnöspinaattoi ja herneen versot.
• Perennat, eli monivuotiset ruohovartiset kasvit: Monivuotiset yrtit kuten esim. rakuunat, meirami, mintut, sitruunamelissa, kirveli, lipstikka, ajuruohot, rosmariini (kylmänarka), salvia (kylmänarka) ja iisoppi. Puutarhaperennat: Malvat ja malvikit (maanpäälliset osat: lehdet salaatteihin ja kypsennettyinä, kukat ja raa´at siemenkodat), tarhaillakko (lehdet ja kukat salaatteihin), päivänliljat (kukat, lehdet ja juuret), kurjenpolvet (kukat, kuivatut versot ja juuret), ukonkello (raa´at siemenkodat, kukat ja lehdet), ruskolilja ja tiikerinlilja (kukat ja sipulit), rantakukka (nuoret versot sekä varren kuorittu ydin), sikuri (lehdet, kukat), suikeroalpi ja maahumala ((lehdet, kukat).
• Sipulikukat: Ruohosipuli ja karhunlaukka.
• "Villi"perennat: Mm. Vuohenputki (lehdet), maitohorsma (nuoret lehdet), nokkonen (nuoret lehdet), apilat (lehdet ja kukat), voikukka (lehdet ja kukat), poimulehti ja käenkaali/ ketunleipä.

Listauksesta puuttuu vielä paljon. Varsinkin sienien kanssa symbioosissa kasvavia lajeja.

Mihin metsäpuutarhan voin perustaa? 

Periaatteessa pienen mittakaavan metsäpuutarhan voi perustaa millaiseen pihaan tahansa, jossa on jonkinlainen istutusaluepaikka. Kuitenkin kaupunkialueilla, tällainen vapaasti kasvava metsäalue varsinkin esim. taloyhtiön pihassa aiheuttaa varmasti närää sen "sotkuisen eli luonnonvaraisen ulkonäön" vuoksi. Ja vähintäänkin sinne ulkoilutetaan kaikki ympäristön koirat, jolloin sato varmasti jää suurelta osin keräämättä. Ehkä siis tällaisissa tapauksissa alue kannattaa aidata ja jakaa tietoa esim. kylttien avulla, että on kyse satokasveista? Toisaalta, vaikka sato jäisikin keräämättä, hyödyttää tällainen alue lähiympäristön monimuotoisuutta laajasti. 

Perustamisen vaiheet:

• Selvitä taustatiedot: valo-olosuhteet, lämpöolosuhteet, maaperä ja sen happamuus ja veden liikkuminen. Voit myös selvittää alueen historiaa ja karttoja.
• Selvitä ja luetteloi olemassa oleva kasvillisuus ja mieti miten se vaikuttaa uuden alueen perustamiseen.
• selvitä mahdolliset kaavamääräykset ja noudata niitä.
• Paranna kasvuolosuhteita ja pienilmastoa kasveille sopiviksi. Mieti kalkin sietokyky ja mitä kasveja voit yhdistellä yhteen. Ohjaa hulevesiä alueelle, niin, että kastelutarve vähenee. Lannoita maaperää tarvittaessa, huom! typensitojakasvit eivät tarvitse lannoitusta kasvualustaansa ollenkaan.
• Istuta kasveja huomioiden niiden tuleva koko. Voit istuttaa kasvit jo eri suuruisina, niin varjon kasvit saavat yllään olevista latvuksista varjostusta ja kasvien menestyminen on parempaa.
• Huolehdi tuulensuojasta, kastelusta, varjostuksesta ja tarvittaessa talvisuojauksesta varsinkin taimien ollessa pieniä.

Metsäpuutarhan hoitotarve: 

Täysin hoitovapaata puutarhaa ei ole olemassakaan. Edes se kuuluisa asfalttipiha ei ole hoitovapaa. Koristepuutarhaan, jossa on keittiöpuutarha, hedelmäpuita ja pensaiden massaistutuksia, verrattuna tämä on kuitenkin helppohoitoisempi ja luontoa hyödyttävämpi kasvatustapa. Täälläkin puita ja pensaita joudutaan leikkaamaan, jotta puiden rakenne pysyy turvallisena sekä sato sopivalla korkeudella ja valo riittää myös alustakasveille. Mutta helppohoitoisuus tulee siitä, ettei maaperää tarvitse kitkeä niin paljon kuin muutoin. Siellä ei ole myöskään leikattavaa nurmikkoa. Työ siis vähenee.

Blogikirjoituksen lähteet: 

- Syötävä metsäpuutarha, johdatus suunnitteluun ja lajistoon, Into kustannus. Kirjoittanut: Joel Rosenberg.

- Pähkinämies- blogi.

- Omavaraista, luonnonantimet hyötykäyttöön kotona ja keittiössä, Kirjapaja. Kirjoittanut: Satu Hovi.

Pihakasvien valintaa, puutarhan teemat ja värit.

Torstai 16.2.2023 - Sirkku

Kasvitoiveet. 

Kun menen tapaamaan asiakkaita pihakonsultoinnin ja neuvonnan merkeissä heidän pihalleen, tai tapaan heitä esim. messuilla tai puutarhamyymälöissä, pihan mietintä alkaa monesti asiakkaan toivomasta puutarhateemasta. Monesti asiakas kertoo ensimmäisenä ne toivekasvit ja puutarhasuuntauksen, jonka tapaisista puutarhoista hän pitää. Tämä on toki tärkeää minullekin tietää, jotta osaan antaa vinkkejä oikeaan suuntaan kasvivalintoihin ja istutuspaikkoihin liittyen, mutta kuten olen jo edellisissä blogikirjoituksissa sanonut, on perusasiat mietittävä ennen kuin kasvia voi valita. Siksi se ammattilainen saattaa lähteä neuvonnassaan liikkeelle jostain muusta seikasta kuin kasvilajikkeista. Asiakkaasta se saattaa tuntua vähän turhalta ja turhauttavalta, mutta sillä tähdätään toimivaan ja helppohoitoiseen pihaan. Silloin haetaan juuri sinun pihaasi sopivia kasveja, ja silloin on mietittävä monta asiaa ennen kasvilajia ja sen kukintaa. Toki ammattilainen osaa ehdottaa sinulle pihastasi sopivaa kasvupaikkaa toivomallesi kasville, tai hän ehdottaa kasveja tai sen lajikkeita sinun antamiisi raameihin perustuen. Heti kun on nähnyt pihan. Vinkkinä minulla asiakkaalle onkin, että jos tapaat puutarhasuunnittelijaa messuilla tai puutarhamyymälässä ja toivot häneltä kasvineuvoja, kuvaa pihaasi joka puolelta vaikka puhelimella ennen neuvojen pyytämistä ja näytä kuvat siellä myymälässä. Silloin saat täsmävinkit omaan pihaasi paremmin soveltuvana kun neuvoja ei anneta sokkona.

Olen moneen kertaan tässä blogisarjassa maininnut, että periaatteessa oikeaa ja väärää kasvien yhdistelytapaa esim. kukintojen värien mukaan ei ole. Ne värit mitkä jonkun toisen mielestä ei missään nimessä sovi yhteen, voi sinun mielestäsi näyttää yhdessä kauniilta. Ei ole myöskään oikeata ja väärää puutarhasuuntausta. Jos puutarha on sinun, sinä saat rakentaa sen juuri sellaiseksi mistä itse pidät kunhan huolehdit ettet aiheuta luonnolle ja ympäristölle haittaa ja noudatat kaavamääräyksiä. Luota omaan makuusi, koska se on ainoa keino saada piha ja lähiympäristö jossa viihdyt. 

Myös meidän ammattilaisten on neuvoja antaessamme muistettava, ettemme ole rakentamassa pihaa itsellemme. Jos asiakas toivoo pihaa ja sellaisia kasvivalintoja, joista emme itse pidä, tai jotka tiedämme hankaliksi hoitaa, voimme kertoa miksi emme itse kasvia suosittele, mutta siitä huolimatta asiakas tekee lopullisen valinnan. Ammattilainen ei saa antaa omien mieltymystensä ohjata kasvineuvontaa silloin, jos perusteltua syytä kasvin valitsematta jättämiselle ei ole.  Perusteltu syy voisi olla, esim. kasvin voimakas leviäminen (viljelykarkulaisuus), kasvin mahtuminen sille suunniteltuun piha-alueeseen, myrkyllisyys jos pihassa on paljon pieniä lapsia, tai kasvin hinta ja riski siihen, ettei se menesty Suomen olosuhteissa. Mikäli asiakas toimii ammattilaisen neuvoista poiketen tai valitessaan kasveja ilman neuvoja, hänen kannattaa huolehtia, että istutettava kasvi voi hyvin sillä paikalla mihin olet sen istuttamassa. Mieti siis edellisten blogikirjoitusten ohjeiden mukaisesti, kasvin valon sietokyky, ravinteet, maaperä ja veden tarpeet ja tee istutusalue, johon laitetaan saman kasvupaikan kasveja samaan alueeseen.

Teemapuutarhat.  

Puutarhateemoja on varmasti juuri niin monta kuin puutarhan rakentajiakin on. Vaikka kuinka yrittäisit orjallisesti noudattaa jotain tiettyä tunnettua puutarhasuuntausta, kasvivalinnat on aina tehtävä pihan lainalaisuudet huomioiden ja soveltamista on siis pakko tehdä.

Esimerkkejä puutarhateemoista:

• Englantilainen puutarha, cottage garden ja sen rönsyilevät istutukset.
• Harmonisen itämainen puutarha, esim. Japanilainen puutarha. Huom. Kiinalainen puutarha eroaa hieman Japanilaisesta puutarhasta.
• Suomalaisen metsäpuutarha.
• Aistipuutarha, joka huomioi muutkin kuin näköaistin.
• Väriteemainen puutarha.
• Pölyttäjäystävällinen puutarha.
• Luonnon monimuotoisuuteen keskittyvä puutarha.
• Sadepuutarha.
• Pelaamista ja leikkiä kestävän puutarha.
• Tai voit sekoittaa näitä kaikkia aineksia omassa pihassasi ja rakentaa pihan eri osat eri teemoilla tai luoda oman puutarhasuuntauksen. 

Teen jatkossa erillisiä blogikirjoituksia suurimmista ja tunnetuimmista puutarhasuuntauksista, mutta tänään otan käsittelyyn puutarhan värit. Käythän lukemassa edellisistä blogikirjoituksista tekstit: Pölyttäjiä pihaan, hulevedet hyötykäyttöön, perustetaan niitty, parannetaan monimuotoisuutta/ lahopuutarha ja hieman asiaa puutarhan lehdistä, joissa kerrotaan jo paljon monesta puutarhateemasta!

Puutarhan värit. 

• Puutarhan istutusten värien ja istutusalueiden muotojen tulisi suurilta linjoiltaan sopia ympäröiviin rakenteisiin ja rakennusten arkkitehtuuriin, varsinkin silloin, jos puutarhalta haetaan harmoniaa.
• Tasapainottavana tekijänä ja voimakkaiden kasvivärien rauhoittajana voidaan käyttää vihreän eri sävyjä, jotka rauhoittavat silmää ja luovat oikein sijoiteltuina erilaisia tiloja puutarhaan.
• Suunnittelussa olisi tärkeää löytää tasapaino rakenteiden, kukintojen ja lehtien värien sekä vihreän välille.
• Mietittäessä istutusalueen kasvien sopimista väreiltään yhteen, on osattava ottaa  huomioon vuodenaikojen vaihtelut ja niiden vaikutus kasvien väreihin. Joillakin kasveilla koristearvo voi olla näyttävä kukinta (esim. nauhukset, hortensiat, syreenit ja ruusut), joillakin se on näyttävä syysväri (villiviini ja koivuangervo), jotku kasvit valitaan pihaan upean lehtimuodon ja sen värin mukaan (sormivaleangervo, jättipoimulehti ja korallikeijunkukka), joitakin kasveja käytetään vihreyden vuoksi (havut, heinät ja sammalet) ja toisten tehtävä on näyttää hyvältä talvella (kanukat, havut ja talventöröttäjäperennat). Onkin tiedettävä kasveista monta asiaa ennen kuin niitä voi yhdistellä värin mukaan. Monella kasvilla itse kukinta kestää vain 2-3 vkoa ja silloin muun osan vuodesta kasvia katsellaan täysin muun värisenä.
• Istutusalueen tulisi näyttää silmään hyvältä koko vuoden. Siksi väriä, kukintaa ja näyttävyyttä olisi oltava aikaisesta keväästä aina myöhäiseen syksyyn ja talveen.
• Jos kuitenkin haluat miettiä yhteensopivia värejä, kannattaa muistissa pitää perus  sateenkaarenvärit. Sateenkaaressa värit ovat lähellä toisiaan ja lähellä olevat värit ovat varma valinta, varsinkin jos niihin yhdistetään vihreän eri sävyt ja puhdistava valkoinen. Mustaa kukintaa ei ole muuta kuin värjättynä (harvinainen!) ja jos mustaa puutarhaansa haluaa, sitä onkin tuotava sinne rakenteissa. Valkoista kukintaa ei oikeasti ole olemassa, on vain terälehtien ilmakuplista heijastuvaa valoa.
• Puutarhaan voi tuoda myös ns. shokkivärejä. Tällä tarkoitetaan esim. pastellinsävyiseen, harmoniseen istutusalueeseen tuotua yhtä kirkkaan oranssia kohtaa. Se piristää, hätkähdyttää ja saattaa ärsyttääkin joidenkin silmää, mutta kohtuudella käytettynä se istutusalueeseen sopii. Liiallisuuteen ei kannata kuitenkaan mennä, jos shokkivärejä on paljon, istutusalueesta tulee helposti levoton.
• Rauhoittava vaikutus on myös samojen kasvien, kasviyhdistelmien ja värien toistamisella, eli monistamisella, eri kohdissa istutusaluetta ja puutarhaa. Omakotitalopihan suunnitteluun voi riittää 10 eri kasvilajia ja siltikään piha ei näytä tylsältä. Tuolloin kasvit yhdistetään istutusalueiksi, eikä niitä ripotella yksittäin ympäriinsä, ja käytetään suunnittelussa pihan erilaisia tiloja hyödyksi, voi näkymä olla aina uusi, vaikka kasvit olisivatkin samoja. On muistettava, että vaikka puutarhassa ei olisi näyttävää kukintaa lainkaan, voi räväkkyyttä tuoda geometrisilla kuvioilla, kivillä ja muilla rakenteilla (aidat, majat, grillit, pylväät, vesiaiheet ja patsaat), jotka voidaan maalata pihan väriteemaan sopivaksi.

Eri puutarhatyyleissä, väreillä on oma merkityksensä.

Englantilaistyyppisessä puutarhassa  arvostetaan kirkkaita värejä ja siellä käytetäänkin paljon esim. runsaasti kukkivia ruusuja ja laventelia, sekä näyttävän syysvärin omaavia suuria lehtipuita. Japanilaistyyppisessä puutarhassa fengshui on tärkeä ja siellä puutarhan toivotaan kuvastavan harmonista mieltä. Siellä värimaailmat ovat siis niukkoja, käytetään paljon vihreää ja kiveä tai sitten kasvit istutetaan tietyllä väriteemalla. 

Yleisimpiä väriteemoja eri puutarhasuuntaustyyleissä:

• Punainen, dominoi puutarhaa jos se on suurina alueina ja saattaa tehdä pihasta rauhattoman. Punaiset kasvit toimivat katseen kiinnittäjinä. Kiinalaisessa puutarhassa punainen väri tuo taloon ja siinä asuville henkilöille onnea ja Kiinalaisesta puutarhasta on löydyttävä aina punainen elementti. Se voi olla kasvi, pylväs, lyhty, aita tai patsas tai sitä väriä voi löytyä esim. talon ulkoseinästä.
• Valkoinen ja hopea. Raikkaita ja puhtaita ja ne loistavat iltavalossa. Tarvitsee vihreää pehmentämään näkymää.
• Keltainen, yhdistetään kevääseen ja loppusyksyyn. Rikas ja elämäniloinen väri, mutta haaleampisävyisenä tai valkoiseen yhdistettynä, voi tuntua epämiellyttävältä ja sotkuiselta.
• Vihreä, rauhoittaa ja tasoittaa. Kiinalaisessa puutarhassa vihreä on vallitseva väri.
• Sinistä sisältävillä kukkapenkeillä on rauhoittava vaikutus, mutta ilman vaihtelua se voi näyttää tylsältä tai jopa synkältä. Sinisen kanssa voi yhdistää valkoisia, hopeaisia sekä pehmeän vaaleanpunaisia tai liiloja kukkia.
• Purppura, voi olla samanaikaisesti loistelias ja rauhoittava. Sekoita yhteen valkoisen, sinisen ja vaaleanpunaisen kanssa.
• Vaaleanpunainen, lämmin väri ja se vetää ihmisiä puoleensa. Hempeämmät värit sopivat silmälle paremmin suurina alueina. Varsinkin Japanilaisesta puutarhasta löytyy yleensä vähintään yksi vaaleanpunainen kukkija.
• Oranssi, rikas, lämmin ja iloinen väri. Sopii parhaiten vihreän eri sävyjen kanssa.

Tilannekatsaus tulevien hiilinielujen kasvattamiseen.

Torstai 27.10.2022 - Sirkku

Tulevien hiilinielujen kasvattelua.  

Maaliskuussa teimme ahkeran apulaiseni kanssa kylvöhommia. Tästä löytyy myös  blogikirjoitus, jonka voit käydä lukemassa (pahoittelut ongelmasta kuvien kanssa, blogipohjassa ja sen käyttäjässä oli tuolloinkin vikaa). Kiertelimme tuolloin apurin kanssa pihaa ja etsimme lumihangelta maahan pudonneita käpyjä ja siemeniä, jotka kylvettiin taimipotteihin, joista osa lähti kylmäkäsittelyyn ulos ja osa jäi suoraan sisätilaan lämpömaton päälle.

Kylvöt tehtiin huolella oikeanlaiseen, happamahkoon kylvömultaan. Kylvöksistä tosiaan osa sijoitettiin ulos ja osa sisälle sen vuoksi, että halusimme testata onko itävyydessä eroja, kun toiset siemenet saivat pidemmän kylmäkäsittelyn kuin toiset. Siperianlehtikuusen testisiemenet olivat otettu samasta paikasta lumihangelta, joten ne olivat samojen puiden tuotoksia. Tämän oman empiirisen kylvökokemuksemme perusteella voimme sanoa, että ero itävyydessä oli hyvin pieni, jos sitä oli ollenkaan. Molempiin kylvöksiin tuli taimia, ehkä suoraan sisällä ollut kylvös oli vain hieman harvempi ja tuli pintaan hieman aiemmin.

Arviomme siementen laji ja lajikelaadusta osui pääsääntöisesti oikeaan. Siemenet olivat siis emopuun eli Larix sibirican- siperianlehtikuusen siemeniä, mutta joukossa oli myös metsämännyn siemeniä. Jälkikäteen huomasimmekin, että pihassamme asuva orava ruokailee mielellään juuri tuossa kohtaa ja hän oli siis lahjoittanut projektiimme yllätyssiemeniä. Toki kylvimme myös omaan astiaansa muualta kerättyjä männyn siemeniä, mutta ne eivät jostain syystä itäneet niin hyvin kuin nämä lumelta kerätyt. Liekö syynä ollut lumelta kerättyjen siementen kosteus? Männynkävyt oli kerätty kalliolta ja tuotu sisälle aukeamaan, jolloin siemenet poksahtelevat kävystä irti itsestään. Luulen, että kalliolta kerättyjä siemeniä olisi kannattanut liottaa pidempi hetki ennen kylvöä.

Taimipotteihin kylvetyt siemenet saivat olla ilman suurempaa liikuttelua syksyyn saakka ja vasta elo-syyskuun vaihteessa ruukutin ne 9cm:n halkaisijalla oleviin purkkeihin. Ruukutussyvyys oli n. senttimetrin syvemmässä kuin vanha syvyys oli ja asettelin juuristot varoen purkkeihin suoraan ja levälleen. Parin taimen kohdalla juuristoa oli pakko hieman typistää. Ei ole ideaalia, että taimet ovat kylvöpoteissaan näin pitkään, mutta silloin jos kosteus ja ravinteiden saanti on tasaista, ei tämä ole ongelma. Pakko kyllä myöntää, että jos kesä on näin kuiva ja kuuma, kuivumisia tapahtuu väkisinkin ja meilläkin taimimäärä tipahti runsaasti. Kasvussa taitaa olla tällä hetkellä n. 15 taimea kun itävyys oli huomattavasti runsaampi. Kasvilajien taimien kuivuudenkestossa on myös eroja. Männyn ja kuusen taimet kestivät siperianlehtikuusta paremmin kuivuutta ja siperianlehtikuusen taimia ei ole enää kuin muutama. No ei voi mitään, tämä oli minun moka. Kiireisenä kesäaikana ei vaan koskaan muistanut hoitaa taimien koulimista. Ensikerralla työ on hoidettava paremmin.

Koulin taimet taimimullasta ja havu-rhodomullasta tehtyyn kasvualustaseokseen. Tein  seoksen sen vuoksi, ettei kasvualusta olisi koulittujen taimien juurille liian voimakasta ja liikaa typpeä sisältävää ja kasvi saisi keskittyä syksyn ajan juurtumiseen. Samalla ruukutin pihastani löytyneet ja jo hieman suuremmat metsäkuusen taimet. Niitä tuntuu ilmestyvän kuin sieniä sateella, juuri eilen katselin, että pihaterassin viereltä saisi vielä 5-6 taimea lisää kasvamaan. Nämä kaikki taimet ovat minun omasta pihastani kerätyistä siemenistä. Erästä asiakkaani pihaa hoitaessani, löysin kitkettävien kasvien joukosta taimenalun, joka on mielestäni thuja occidentalis ´brabant´eli kartiotuijan taimen alku. Pyysin asiakkaalta luvan ottaa taimen itselleni ruukutukseen. Asiakas oli vain mielissään jos vien taimen pois, hänen istutusalueeseensa se ei sopinut ja siemenkin oli lentänyt naapurin puolelta. Tämä on ensimmäinen kerta näiden puutarhurivuosien aikana, jolloin löysin itsestään kylväytyneen tuijan taimen. Sekin on nyt minulla ruukussa ja mielenkiinnolla odotan miten sen käy. Taimi on myös niin pieni, ettei täyttä varmuutta lajista ja lajikkeesta ole. Aika näyttää mikä taimesta kasvaa.

Mikäli haluaisin myydä ruukutetut taimet eteenpäin, on siementen ja taimien keräyspaikan koordinaateilla väliä. Ihan tarkasti minulla ei ole vielä tietoa, mitä kaikkea Evira taimituottajilta emokasvien terveyden kirjaamiseen tarvitsee, mutta ainakin tarkka keräyspaikka koordinaatteineen on tärkeä. Tämän asian selvittely on minulla "to do"- listalla ja aion järjestää itselleni tästä koulutuspäivän talven aikana. Minun taimieni kohdalla on kuitenkin niin, että taimet tuskin tulevat myyntiin. Uskoisin, että nämä istutetaan omaan pihaan tai korkeintaan niitä annetaan lahjaksi.

Tällä hetkellä taimet ruukkuineen ovat tuossa meidän pihaterassin vieressä, avonaisessa paikassa mihin sade pääsee suoraan ruukkuihin ja kastelu hoituu toivottavasti vielä vähän aikaa pääsääntöisesti luonnon puolesta. Sadevesi tulee yleensä riittävän pienellä paineella ja vesi on pehmeää ja näin ollen pienille taimille paremmin soveltuvaa. Siperianlehtikuusien taimet ovat saaneet neulasiinsa jo syysvärin ja kohta neulaset tippuvat talven ajaksi pois. Siirrän taimet ruukkuineen avonaisiin lehtikomposteihin talven ajaksi. Upotan siis ruukut tuoreisiin kompostijätteisiin ja jätän kompostin kannen auki, jolloin taimien päälle saa sataa vettä ja lunta. Pyrin kasaamaan kompostit ilmaviksi, eli siellä on risuhaketta aina kompostoituvan massan välissä kerroksina,jolloin komposti ei tiivisty liikaa ja aiheuta juurille liian kylmiä olosuhteita. Hajoava komposti myös tuottaa lämpöä, joka parantaa kasvien selviytymistä talviolosuhteista. Ruukkuihin on syytä vielä tehdä säänkestävät nimilaput ennen kompostiin viemistä, muutoin voi käydä niin, että keväällä kompostia pöyhiessä unohtaa missä kohtaa ne siperianlehtikuusen taimet olivatkaan. Ne kun keväällä ovat neulasettomia ja muistuttavat varmasti vain tikkuja jotka on tökätty pystyyn purkkiin. 

Palatakseni siihen hiilinielujen kasvatteluun, näistä taimista varsinkin se siperianlehtikuusi on nuorena nopeakasvuinen ja siitä tulee myös pitkäikääisempi havupuu kuin perinteisistä metsäkuusesta tai metsämännystä. Se haukkookin hiiltä ilmakehästä jo ensimmäisinä kymmeninä elinvuosinaan enemmän kuin metsäkuuset ja männyt, sekä se toimii pidempään hiilivarastona, mutta se myös luovuttaa hiiltä ympäristöönsä vuosittain enemmän tiputtaessaan kaikki neulasensa syksyisin. Kooltaan siitä voi tulla jopa 40m:n korkuinen ja koska sen sydänpuun osa rungosta on suuri, kestää tämä puulaji paremmin hyötykäyttöä sahatavarana. Näin ollen siitä tehdyt tuotteet kestävät hiilivarastona pidempään kuin moni muu lautatavara.  Vaikka otin hiilinieluun esimerkiksi tuon siperianlehtikuusen, toimivat myös tuijat, metsäkuuset ja männyt niin hiilinieluina, hiilivarastoina kuin hiilen luovuttajina. Niiden kasvuvauhti on vain lehtikuusta hieman hitaampaa ja pääsääntöisesti ne ovat hieman lyhyempi-ikäisiä, tosin metsämänty saattaa elää hyvinkin pitkään ja toimia hiilivarastona myös pitkään. Sen lahonsietokyky ulkotilassa ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin siperianlehtikuusella on. Sisätiloissa kuitenkin mänty- ja kuusilaudasta tehdyt lattiat ja huonekalut voivat olla hyvin pitkäikäisiä jos puuainesta hoidetaan oikein.

Kiitos puuproffa.fi muistintarkennostiedoista liittyen siperianlehtikuusen kasvuun. Kiitos myös kuvaajalle, joka oli tällä kertaa se "ahkera apulainen".

Olohuoneeseen tuli hiilivarasto.

Maanantai 20.12.2021 - Sirkku

kokoisia kuusia "sillä silmällä". Ai niin kuin millä? No tietysti sillä, miten mikäkin yksilö sattuisi mahtumaan olohuoneeseen joulun tienoilla. Joka vuosi varaan mukaan pienen pätkän metsurinnauhaa, jolla merkitsen minusta sopivan yksilön, otan vielä varuiksi kuvan paikasta ja lähetän sen miehelleni, jonka vastuulla itse kuusen haku metsästä sitten joulun alla on. Toki osaisin kaataa kuusen itsekin, mutta perinteet ovat perinteitä. Tämä on isän ja lasten juttu ennen joulua.

Meillä kuusen haku suoritettiin viime lauantaina. Ja niin kuin aina ennenkin, metsästä on tuotu ihan eri puu kuin minkä olin käynyt etukäteen merkkaamassa. Tällä kertaa se oli tuotu jopa kokonaan eri palstalta, joten nyt selitykseksi ei käynyt se perinteinen "hirvi oli vissiin syönyt merkkausnauhat". Meillä miehen kanssa on selkeästi täysin eri mietteet siitä millainen puu kotiin sopii ja hänen valintansa osuu aina ns. metsänhoidollisesti järkeviin kuusiin, eli niihin puihin, jotka syystä tai toisesta on syytä muutaman vuoden sisään muutenkin kaataa. Kokemusta männävuosilta on mm. niin tiiviisti koivun tyvellä symbioosissa kasvaneesta kuusesta, joka sisään tuotua alkoi erittämään kuusen tuoksun sijasta koivun tuoksua! Yleensä kuuset ovat myös jotenkin toispuoleisia, eli puun takana on kasvanut toinen puu ja sieltä sivulta puuttuvat oksat. Tämä ei sinällään haittaa, koska meillä kuusi on paikassa, jossa sitä ei katsella joka suunnalta. Tämän vuoden kuusi on haettu aukkopaikalta ja se on tuuhea ja nätti, mutta kuusta kuusenjalkaan sovitettaessa ihmeteltiin yhdessä, miksi kuusi on koko ajan vinossa, vaikka jalkaa kuinka säädettiin. Lopulta älysimme siirtää katseet runkoon ja sieltähän se syy löytyi. Runko on syystä tai toisesta kasvanut mutkalle, joten metsänhoidollisesti järkevä poisto oli siis tämäkin. Ei olisi tullut suoraa tukkia tuostakaan. Antaa hänen siis kukoistaa nyt hetki meidän olohuoneessa. 

Oma äitini on kertonut haikeana kerran, että joulukuusikuvista huomaa aina lasten kasvamisen, vaikka kuvissa ei olisi lapsia näkyvissäkään. Hän näytti minulle kuvakansiosta kuvia eri vuosilta ja totta se oli. Oli kuvia kuusista,

joissa yli puolet koristeista oli laitettu alaoksille, pari vuotta näistä kuvista eteenpäin oli koristeltu jo yli puolet kuusen korkeudesta ja seuraavina vuosina oltiin saatu koristeita jo kuusen yläosaankin. Kuusikuvista näkyy myös se, milloin mummilan kuusen koristelun olivat aloittaneet seuraavan sukupolven koristelijat. Siitä päivästä pitäen meillekin otettiin tuo perinne käyttöön. Koristeltu joulukuusi on mitä tarpeellisinta kuvata joka vuosi! Omat lapseni ovat ikähaitarilla kouluikäisestä työssäkäyvään, joten meillä koristeita on jo aikalailla koko puussa, mutta luoja tietää, että niitä koristeita ja niiden myötä muistoja on paljon, eikä mitään saa tietenkään jättää kuusesta pois. Niinpä meillä on tänäkin vuonna kuusi iloisen kirjava, niin että lähes silmiin sattuu.

Aiemmissa blogiteksteissä olen miettinyt pölyttäjiä, hiilinieluja ja lahopuuta ja tämä meidän vinossa kasvanut pieni joulupuumme mahtuu varsin mainiosti samaan blogisaagaan.

Tämä kuusi oli metsäaukolle kasvanut. Varmasti en pysty sanomaan, että oliko hänet istutettu vai oliko puu siemenestä kasvaneita. Kuusen ympäristöstä oli niitetty heinät ja puunvesat säännöllisesti joko ihmisen tai eläinten toimesta. Tämä on edesauttanut kuusen tasaista ja tuuheaa kasvua. Tällä yksilöllä ei ole ollut varjostavia puita ympärillä, koska kirjanpainaja oli vienyt alueen isot ja vanhat puut ja ne oli jouduttu kaatamaan. Siksi pikkukuusen ei ole ollut tarpeen kasvattaa suuria vuosikasvuja ylöspäin ja se on voinut keskittyä tuuheutumiseen. Sen oksien kärkiä ovat saattaneet napsia eläimet lumisena talvena ravinnokseen, se on saattanut tarjota turvapaikan pikkulinnuille, oraville ja jäniksenpoikasille. Se on haukkonut ilmakehästä hiilidioksidia ja varastoinut sen runkoonsa ja neulasiinsa. Se on käyttänyt maaperästä vettä ja ravinteita kasvaessaan kokoa ja käyttänyt niitä yhteyttämiseen ja vapauttanut samalla ilmaan happea. Nyt se on muuttunut väliaikaiseksi hiilivarastoksi, jota säilytetään meidän olohuoneessa. Loppiaisen jälkeen poistetaan koristeet ja puu siirtyy takaisin ulkoilmaan. Silloin vien sen lahopuuaitaani, jossa se saa toimia pörriäisten lepopaikkana ja kotina. Siellä meidän pieni joulupuumme toimii vielä hitaasti maatuvana hiilivarastona ja saa hyvää aikaan ympäristössä. Kun pörriäiset lisääntyvät, tulee pihaan myös pikkulintuja jotka syövät hyönteisiä, tämä taas houkuttelee paikalle pienpetoja ja suurempia petoja. Metsäaukolle tämän kaadetun puun kannon viereen taas jäi toinen puu kasvuun, jolle riittää nyt maassa enemmän ravinteita, vettä ja valoa ja se saa keskittyä kasvamiseen ilman ,että tarvitsee kilpailla kasvutilasta. Sellainen se on, meidän pienen joulupuumme tarina. Voisi ehkä sanoa, että pienellä puulla on suuri arvo. Ja ei vain meille ihmisille joiden olohuoneessa se nyt on, vaan myös luonnolle yleensä.

Viimeisen kuvan myötä,

Voihan hiilinielu!

Keskiviikko 6.10.2021 - Sirkku

Hiilen sidontaa ja muuta puutarhurin normiarkea. 

Omassa työssäni saan käydä vierailemassa erilaisissa pihoissa lähes kaikentyyppisissä kasvuympäristöissä mitä Etelä-Suomesta löytyy. On tiukasti rakennettua ympäristöä taajamassa ja taajaman ulkopuolella, boheemeja ja lähellä luonnontilaista kasvua olevia pihoja, sotien jälkeen rakennettuja pihoja, jotka perustuvat hyötykasvien viljelyyn ja kansan ruokkimiseen ja lasten vitamiinien saantiin. Vastaan on tullut myös niitä betonilähiöitä, joihin halutaan tuoda vihreää seinille, katoille ja parvekkeille ja ollaan kiinnostuneita näiden kasvien huleveden sitomiskyvystä.

Monista asioista on pihoissa keskusteltu. Varsinkin luonnon monimuotoisuuden palautus tai ennallistaminen kiinnostaa nyt monia ja pölyttäjistä sekä niiden tarvitsemista puutarhoista puhutaan jo melko säännöllisesti. Olinkin jo vähän miettinyt, että perusasiat alkavat löytymään itseltä jo tietopankista, mutta väärässä olin. Olen toiminut yrittäjänä jo vuodesta 2009, mutta vasta tänä syksynä on tullut vastaan ensimmäiset asiakkaiden kysymykset ja pohdinnat hiilinieluista omalla piha-alueella. Toki tiedän hiilinieluista ne pohjatiedot, mitä mediassa vastaan tulee, mutta yksittäisten puiden hiilidioksidin sidontamääristä minulla ei ollut hajuakaan. Asia on mielenkiintoinen ja päätinkin käyttää tänään toimistotyöpäivän itseni kouluttamiseen. Onneksi korona-aika on tuonut monet kurssit nettiin ja lyhyelläkin työpäivän suunnittelulla saa hankittua itselleen asiaan koulutusta. Tässä hieman referointia perustietoihin kasvien hiilensidontakyvystä sekä hiilinieluista.

Miten hiili liikkuu ympäristössämme? 

• Jokaiselle on varmasti koulun biologian tunneilta tuttu kaaviokuva auringosta, maaperän vesivarannoista, omenapuusta sato-omenoineen, sekä hiilidioksidi- ja happimolekyyleistä. Yhteyttämisestähän siinä puhuttiin. Kasvit ottavat ilmakehästä hiilidioksidia, juurilla maasta vettä ja ravinteita ja muuttavat ne sokereiksi satoon. Puilla glukoosi muuttuu edelleen muiksi aineiksi, kuten selluloosaksi. Samalla ilmaan vapautuu vesihöyryä ja happea. Kasvi tarvitsee myös valoa ja lämpöä yhteyttääkseen.
• Yhteytysprosessissa kasviin tulleet hiilimolekyylit varastoituvat kasviin. Jokainen kasvussa oleva kasvi toimii siis hiilinieluna, eli kasvi kasvaessaan haukkoo hiilimolekyylejä ilmasta pois. Näissä kasveissa hiilinielun haukkomat hiilimolekyylit siis varastoituvat eli muuttuvat hiilivarastoiksi. Hiilivarastoissa hiilidioksidi on säilössä siihen saakka kunnes se sieltä vapautuu/ vapautetaan esim. polttamalla tai aineksen lahoamisen yhteydessä.
• Mikäli puuaines haketetaan tai kasvin kuihtuvat osat jätetään maahan karikkeeksi, toimii se lyhytaikaisena hiilivarastona. Hiili vapautuu ilmakehään hiilidioksidina karikkeen maatuessa.
• Hiiltä on maaperässä myös fossiilisissa hiilivarastoissa. Nämä ovat maaperässä olevia ikiaikaisia fossiilisia polttoaineita kuten esim. öljy. Ihmisen toimesta näitä varastoja on alettu käyttämään ja niitä ei saada koskaan maaperään takaisin. Näiden polttamisesta ilmakehään tulee lisää mm. hiilidioksidia, josta osa sitoutuu kasveihin, osa meriin ja osa maaperän pintaan. 
• Myös ihmisten ja eläinten hengityksestä ja elämisestä tulee hiilidioksidipäästöjä, joka kasvien tulisi saada varastoitua itseensä.

Miksi hiilidioksidilla on väliä? 

• Hiilidioksidi sitoo itseensä auringon lämpöä ja on näin ollen kasvihuonekaasu.
• Maapallon liika lämpeneminen taas aiheuttaa ihmisille, eläimille ja kasveille ääriolosuhteita. Ruuan viljeleminen hankaloituu, eläinlajeja kuolee sukupuuttoon, sään ääri-ilmiöt lisääntyvät yms.
• Koska fossiilisia polttoaineita käytetään ihmisen toimesta yhä enenevässä määrin on hiilidioksidin määrä lisääntynyt ilmakehässä, joka siis lämpenee liikaa.

Nämä ovat niitä pohjatietoja mistä lähdetään hiilensidonnan korjaustoimia selvittämään piha-alueilla, siis sitä, mitä meistä jokainen voi omassa elämässään ja elinympäristössään tehdä jotta saisimme kompensoitua meidän aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä.

Miksi vain puista puhutaan hiilinieluina?  

• Kuten edellä totesin, kaikki kasvit toimivat hiilinieluina kasvunsa ajan. Pensaat sekä ruohovartiset kasvit sitovat itseensä hiiltä myös, mutta niiden aktiivisen kasvun aika on hyvin paljon lyhyempi kuin perinteisen Suomalaisessa metsässä kasvavan puun kasvuaika on.
• Kasvi sitoo itseensä hiiltä kasvukauden aikana eli pääsääntöisesti silloin kun maa ei ole jäässä ja juuret saavat maaperästä vettä ja kasvi pystyy lehdistään tai neulasistaan haihduttamaan saadun veden vesihöyrynä ja happena ilmakehään. Tarvitaan siis myös lämpöä ja vettä, jotta yhteytys toimii.
• Varsinkin kovimmassa kasvuvaiheessa oleva kasvi sitoo itseensä hiiltä tehokkaasti, koska silloin sen yhteytys on kaikkein kiivainta. Kuten lapsilla kasvupyräyksen aikana, silloin tarvitaan vettä ja ravinteita runsaasti, jotta rungosta tulee vahva, sama toimii myös puilla ja pensailla. Kasvuvaiheen mentyä ohi, puun hiilinielukyky pienenee ja vanhat metsät toimivatkin lähinnä hiilivarastoina.
• Kasvin hiilensidontakyky vaihtelee vuosittain. Kesä jolloin vettä ja lämpöä on ollut riittävästi, kasvu ja hiilinielu on suuri. Kuivana ja kylmänä kesänä hiilinielu ja kasvu pienenee.
• Lämpiminä ja sateisina syksyinä metsä on hiilen lähde. Kuihtuvat kasvien osat varisevat maahan ja hajotessaan ne vapauttavat maaperään ja ilmakehään hiilidioksidia, jolloin yksittäisen puunkin hiilivarasto pienenee. 

Onko yksittäinen puu vain hiilinielu vai voiko kasvin kasvattaminen rasittaa luontoa? 

• Taimituotanto, maanmuokkaus niin metsän uudistamisen kuin taimikasvatukseen tarvittavan maamassan yhteydessä, taimien kasvatuksen kasteluvesien ravinnevalumat, taimikasvatuksen mahdollinen lämmitys, koneiden käyttö ja maanpinnan rikkoutuminen hakkuissa, sekä puutuotteiden valmistus, jalostus ja kuljetus lisää sekä suoria hiilidioksidipäästöjä, että tuottavat myös muita ympäristökuormituksia kuten vesistöjen rehevöitymistä tai happamoitumista.
• Eri puun jalostuksen tuotemuodot muuttavat hiilen kierron nopeutta, se ei tuo kiertoon uutta hiiltä.
• Lahoamisesta ja polttamisesta tulee ilmakehään puuhun varastoituja hiilidioksidipäästöjä.
• Kasvien hiilensidonta- ja ravinteiden sidontakyvyn vuoksi pitkäikäisten kasvien kasvattaminen hiilinieluiksi kuitenkin kannattaa.

Paljonko puu voi sitoa ilmakehästä hiilidioksidia? 

• 1kg puuta tarvitsee kasvaakseen keskimäärin 1,55kg ilman hiilidioksidia ( lähde: www.metsagroup.com).
• Ilmakehästä sitoutuneen hiilen määrä kotimaisilla puulajeilla on n. 50% puun kuivapainosta. Havupuun kuivapaino on lajista riippuen 380-403kg/m3, jolloin havupuuhun on sitoutunut n. 195kg hiiltä eli 715kg hiilidioksidia (lähde Luonnonvarakeskus ja Hamberg, Henttonen ja Tuomainen 2016, s.18-19).
• Rakentamisen esimerkkinä: 1m2 puuseinää varastoi 80kg hiiltä ja aiheuttaa 30kg:n hiilidioksidipäästöt. Tätä kun verrataan 1m:n betoniseinään, joka rakennettaessa päästää ilmoille 120kg:n hiilidioksidipäästöt, ero on huikea. Sidotun hiilidioksidin määrä on siis sama, mutta puussa se on hiilivarastossa ja vapautuu ilmaan hitaammin.

Mitä kasveja minun kannattaa kasvattaa, jotta saan toimivan hiilinielun? 

• Yksityispihoilla hiilensidonnassa olisi tärkeintä muistaa piharakentamisen perusohjeet: 

1. Oikeat kasvit, oikeaan paikkaan. Ei hutiostoja.
2. Huolla ja hoida pihaa säännöllisesti. Säännölliset ja oikein tehdyt leikkaukset, saavat puuvartiset kasvit kasvamaan kymmeniä, jossei satoja vuosia. Mikään piha ei pysy kauniina ilman ylläpitoa, kun pihaa rakentaessa käytät hieman enemmän aikaa ja rahaa pihan suunnitteluun on ylläpito helpompaa. Mitä harvemmin joudut kerran rakennettua pihaa muokkaamaan, sitä paremmin hiilivarastot pysyvät paikoillaan ja sitä vähemmän aiheutat toimillasi hiilidioksidipäästöjä.
3. Mikäli haluat kasvattaa puun nimenomaan hiilensidontatarpeisiin ja hiilinieluksi valitse puu, joka pihaasi sopii kokonsa ja maaperätarpeensa puolesta ja jolla olisi tilaa kasvaa paikallaan jopa satoja vuosia.

• Metsästä tekee hyvän hiilinielun se, että metsän kasvaminen on pensaiden ja ruohovartisten kasvien kasvua hitaampaa ja silloin kasveihin sitoutuu enemmän hiilidioksidia kuin siitä vapautuu ilmaan.
• Puut sitovat hiiltä runkoon, oksistoon, juuriin ja lehtiin/neulasiin.
• Puut voivat kasvaa paikoillaan 40 vuodesta useaan sataan vuoteen.

1. Lyhytikäisistä puista puhutaan kun puu kasvaa alle 100 vuotiaaksi ja on silloin kaatokunnossa. Nämä puut ovat kovan kasvuvauhdin puita ja ne sitovat keskimääräistä enemmän hiiltä itseensä/vuosi. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että ne myös vapauttavat hiilen nopeammin takaisin kiertoon. Näitä puita on mm. rauduskoivu, leppä, haapa, salavat ja pihlaja.
2. Havupuut kuten lehtikuuset, metsäkuuset eri muotoineen, metsämännyt ja katajat kasvavat hitaammin, jolloin niiden vuotuinen hiilinielu voi olla pienempi, mutta ne saattavat kasvaa paikallaan useita satoja jos ei jopa tuhansia vuosia. Havuista nuorena nopeimmin kasvava taitaa olla siperianlehtikuusi, joka siis sitoo hiiltä tehokkaasti ensimmäisinä kymmeninä elinvuosinaan, mutta toisaalta, se myöskin vapauttaa hiilidioksidia joka syksy kun se tiputtaa neulasensa maahan. Kataja taasen kasvaa todella hitaasti, vain muutamia senttejä vuodessa, mutta vanhin kataja taitaa olla yli 2000 vuotta vanha jolloin kasvuaika ja hiilinieluaika on todella pitkä.

Muutamia esimerkkejä hiilen varastoitumisesta ja vapautumisesta takaisin kiertoon: 

Leppäpuusta tehdyt saunan lauteet: 

1. Puun istutus, taimikasvatus ja kuljetus istutuspaikalle: Vapautuva hiilidioksidi ja ravinteet sekä mahdollisten fossiilisten polttoaineiden käyttö.
2. Puu hiilinieluna olo n. 60 vuotta. Karikkeen tuotto ja sitä kautta hiilimäärän lasku varastossa.
3. Hiilivarasto (lauta), vapautuva hiilidioksidi ja fossiiliiset polttoaineet (työvaiheet)
4. Käytössä oleva laude on hiilivarasto.
5. Huonokuntoinen, poistettu laude on joko hiilidioksidin lähde (poltto) tai lyhytaikainen hiilivarasto (haketus, maatuminen ja hitaasti vapautuva hiilidioksidi). 

Koivupuulämmitys talossa:

1. Puun istutus, taimikasvatus ja kuljetus istutuspaikalle: Vapautuva hiilidioksidi ja ravinteet sekä mahdollisten fossiilisten polttoaineiden käyttö.
2. Puu hiilinieluna 100-120 vuotta. Karikkeen tuotto ja sitä kautta hiilimäärän lasku varastossa.
3. Puu hiilivarastona n. 1 vuoden eli puun kuivumisen ajan.
4. Polttaminen jolloin hiilidioksidi vapautuu takaisin ilmakehään.

Puurakennus mäntylauta. 

1. Puun istutus, taimikasvatus ja kuljetus istutuspaikalle: Vapautuva hiilidioksidi ja ravinteet sekä mahdollisten fossiilisten polttoaineiden käyttö.
2. Puu hiilinieluna 100-200 vuotta. Karikkeen tuotto ja sitä kautta hiilinielun lasku varastossa.
3. Kaato, kuljetus ja sahaus fossiiliset polttoaineet ja vapautuva hiilidioksidi.
4. Puu hiilivarastona useita kymmeniä vuosia.
5. Jossain vaiheessa huonokuntoisten puuosien poisto. Näille poltto, haketus tai maatuminen jolloin hiilidioksidi vapautuu.

Vielä muutamia puutarhurin pohdintoja asiasta. 

Huh, huh. Nyt oli niin iso tietopaketti ja asiakokonaisuus, että tätä joutuu puutarhurikin vähän mielessään sulattelemaan ja pyörittelemään. Päällimmäinen ajatus minulla on se, että Suomessa on kasvatettu hiilinieluja jo kauan ennen hiilinielun keksimistä, mutta eihän se asia taida olla niin yksinkertainen? Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja joskus tuntuu että se 1800 luvun viljelijä on osannut tehdä asiat oikein. Ei käytetty kuin karjan lantaa, työt tehtiin hevosella, ei käytetty fossiilisia polttoaineita ja oltiin omavaraisia. Ainoa huono puoli olisi nykyisin se, ettei silloin ruoka riittäisi kaikille ja omaakin ruoka-aineympyrää joutuisi pienentämään melkoisesti. Ehkä on vain löydettävä keskitie ja sen voi vaikka aloittaa istuttamalla pihaan puun.

Jätin tässä referoinnissa mainitsematta kaikki ne standardit ja tahot jotka näihin hiilinieluasioihin vaikuttaa ja keskityin perusteisiin. Tämä referointi on nyt kokonaisuudessaan tekstitiedosto ja taidan palata tähän aiheeseen kuvien kanssa myöhemmin kun olen saanut asiat pohdittua oikein päin päässäni.

Lähteet:

www.metsagroup.com , www.UPM.com, www.luke.fi , Luontoon lehden, ylen sekä Metsä-lehden artikkelit useilta eri vuosilta. 

Perustetaan niitty.

Tiistai 31.8.2021 - Sirkku

Perustetaan niitty puutarhurin pihaan.

Siinä se on. Minun keväällä kasaamani lahopuuaita.

Olen koko kesän aikonut kylvää aidan ympärille monivuotisensä kukkaniityn. Kuivan ja kuuman kesän vuoksi siirsin kukkaniityn kylvöä aina niihin seuraaviin sateisiin, joita ei koskaan kuulunut.Tämä ei kuitenkaan haittaa, koska parhaat ajat monivuotisen niityn kylvöön ovat aikainen kevät ja myöhäinen syksy. Molemmat ajankohdat ovat luontaisesti kosteita, eikä kylvön jälkeistä maaperän kastelua välttämättä tarvita. Viime viikolla saimme Etelä-Suomeenkin vettä runsaasti ja nyt pienen poutajakson tultua ajattelin vihdoin kylvää siemenet maahan.

Valitsin niittysiemenseoksen joka sisälsi sekä 

yksivuotisia, että monivuotisia kasveja. Johtuen kesästä, yksivuotiset eivät nyt ehdi sieltä tulla, mutta monivuotisille kasveille kylvöaika on mitä parhain. Maassa siemenet saavat talven aikana kylmäkäsittelyn ja lähtevät sitten keväällä kasvuun. Yksivuotisista kasveista ei kasvuunlähtö takeita ole ja siksi kylvänkin ruisunikon vasta ensi keväänä. Valitsin kasvit jotka pärjäävät puolivarjoisessa maaperässä, jossa pohjamaa-aines on pääsääntöisesti savea. Paikka on melko pintakuiva, koska vieressä on havupuumetsä jossa isot kuuset imevät vettä maaperästä.

Aloitin niityn kylvön rikkomalla pohjamaan pinnan. Pohjamaa oli murustuvaa savea, johon vanhat maatilan perunannostotyövälineet ottivat helposti. Minun kylvöperiaatteena on ns. laikutus. Koska tältä alueelta on jouduttu kaatamaan vanhaa puustoa myrskytuhojen vuoksi pois, on kuusien oksistojen alueelta löytynyt sopivaa rikkaruohotonta maaperään johon niittykasvit voidaan kylvää.

Oma kokemukseni on, että niittykasvit harvoin jaksavat taistella kasvutilasta heinän kanssa, joten jos sinulta ei metsämaaperää löydy valmiina, voit laikuttaa myös nurmikkoalaan niittykasveille tilaa. Silloin kuitenkin heinä kannattaa poistaa kylvöalalta kokonaan. 

Tässä kohteessa rikkaruohoton maaperä kertoo myös varmasti muutakin. Maaperä on kuusista tippuneista neulasista happamoitunut ja niittykasveille se saattaa olla liian hapan. Päädyinkin siihen, että maaperän pH:ta on syytä muuttaa kylvön yhteydessä.

Niittykukkien siemenet ovat niin pieniä, että kylvö helpottuu huomattavasti kun siemenet sekoitetaan hienoon hiekkaan. Tämän hienompaa hiekkaa ei meiltä löytynyt, mutta hyvin kylvö onnistui tälläkin hiekalla.

Hiekka oli myös kosteaa jolloin pienet siemenet tarttuivat hiekanjyvien pintaan. Näin hiekka toimii myös siementen katteena, eikä siemeniä tarvitse erikseen peittää kylvön jälkeen. Peittämistä siemenille ei yleensäkään suositella.

Luonnonkasvien maaperää ei yleensä kannata lannoittaa kylvön yhteydessä. Niittykasveja ei myöskään kannata kylvää uuteen lannoitettuun ja kalkittuun multaan, se on monesti liian vahvaa luonnonkasveille ja niiden talvensietokyky heikentyy liiasta typestä maaperässä. 

Niittykasvit pitävät happamasta maaperästä joka Suomen metsissä vallitsee, siksi niitty kannattaakin kylvää paikkaan mihin ei ole tuotu parin viime vuoden aikana uutta multaa. Myös kompostit kannattaa käyttää mielummin puutarhakasveille.

Tällä kertaa maaperä oli liian hapan niittykasveillekin ja siksi päätin muuttaa maaperän pH:ta. Kylvön jälkeen levitin kylvöksen pintaan puhdasta puun tuhkaa, jota meiltä tulee saunan uunista. 

Tuhka on kalkkiraetta voimakkaampi emäs ja sitä voidaan levittää kalkin sijasta maaperään, huomioiden kuitenkin kyseisen kasvin vaatimukset maaperän pH:n osalta. Esim marjapensaan tuhkamääräksi/ kasvukausi riittää n. 2dl puhdasta puun tuhkaa. Tämän ämpärillisen levitin nyt noin 100m2 metsänpohjaa ja sammaloitunutta nurmikkoa. Tämän jälkeen aluetta ei enää kalkita ennen kuin parin vuoden kuluttua ylläpito kalkituksella.

 

Keräsin sisälle kuivumaan kehäkukkien siemeniä, jotka kylvän alueelle ensi keväänä nyt kylvöä odottamaan jääneiden ruisunikkojen kanssa. Aion lisätä kevään kylvökseen myös niitä yksivuotisia kasveja jotka nyt jäivät myöhäisen kylvön vuoksi alueelle tulematta.

Tavoitteena minulla olisi saada pihaani koko kesän pölyttäjiä houkutteleva kukkaniitty,  jonka hoidoksi jatkossa riittää se, että syksyllä kukintoajan jälkeen, käyn niittämässä sen alas poutajakson aikana. Annan niittojätteen ensin kuivua muutaman päivän ja sitten ravistelen siemenet maaperään. Tämän jälkeen kasvin varret ja lehdet haravoidaan kompostiin. Niittojätettä ei kannata jättää maaperään, se tukahduttaa alleen uudet kukat jotka niitylle tulevat taas seuraavana vuonna.