Rauhallista joulun aikaa!Torstai 21.12.2023 - Sirkku Kohti joululomaa. Siinä se näkyy kuvassa. Ihka ensimmäinen itse jouluksi kasvattamani amaryllis eli ritarinkukka. Viittä vaille kukassa oleva ja valtavan pitkällä varrella varustettu, kun lisävaloa ei kasvatuksen aikana ollut nyt tarjolla. Minua on hämmästyttänyt se, kuinka eri aikaan kaikki kukkasipulit ovat lähteneet kasvuun, vaikka istutus on ollut täsmälleen samanlainen ja samaan aikaan tapahtunut ja vierekkäin ovat samalla ikkunalaudalla olleet. Näyttääkin siltä, että meillä saadaan nauttia amarylliksen kukinnoista pitkälle kevättalveen. Sen kotiin jääneen valkoisen amarylliksen kukkavana kun on vasta n. 7cm korkea. Molemmat punaiset amaryllikset tuntuvat puskevan myös uutta kukkavanaa, joka on todella kiva yllätys.
Luonnonkasveista kielo on yksi ehdottomia suosikkejani. Mikäli sinä et ole vielä jääkieloja kokeillut kukittaa jouluksi, suosittelen todellakin kokeilemaan! Kunhan muistat vain, että toisten maalta ei juurakoita saa hakea ilman maanomistajan lupaa. Puutarhuri vetäytyy nyt joululomalle 21.12.2023-02-01-2024 väliseksi ajaksi. Tuolloin puhelin, sähköposti ja blogi on kiinni. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneilleni, kollegoilleni ja asiakkailleni kaudesta 2023, toivottavasti tapaamme taas 2024! Kiitos myös juuri sinulle, blogini lukija. Toivottavasti säännöllisen epäsäännöllisesti julkaistu blogini on tuonut sinulle kuluneena vuonna ideoita ja vinkkejä oman puutarhasi rakentamiseen ja laittoon, sekä herättänyt ajatuksia puutarha- ja viheraluerakentamisesta laajemminkin. Kevättalvella olisi tarkoitus blogiteksteissä tutustua tarkemmin Suomen puutarhahistoriaan ja suomalaisen puutarharakentamisen kehittymiseen, lisäksi haluaisin itse tietoa lisää feng shuista. Kiinalaisen puutarhan kirjoituksessa siitä tuntui saavan niin pienen pintaraapaisun, että mieli janoaa siitä lisää tietoa. Toivottavasti palaat blogin pariin myös tulevaisuudessa. Joulumuistamisiin kuluvat rahat yritykseni lahjoitti SOS lapsikylän, mahdollista lapselle harrastus- kampanjaan. Hyvää joulua kaikille! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joulukukka, jääkielo, amaryllis, ritarinkukka |
Amaryllikset ja jääkielot, joulukukkien kasvatuksen päivitystä.Keskiviikko 6.12.2023 - Sirkku Joulukkien kasvatuksen päivitystä. Olen hyvä ohjeistamaan muita siitä mitä kasveja kannattaa laittaa kasvamaan mihinkin paikkaan, milloin kannattaa istuttaa ja mitä pitää huomioida, että kasvi voi kasvupaikallaan mahdollisimman hyvin. Mikähän siinä sitten on, että kotipihassa ja omalla tilalla, ne omat hyvät ohjeet tuntuvat välillä unohtuvan? Tottakai, silloin kun on kyse työasioista, asiat hoidetaan jämptisti ja kaikkien kasvillisuuden taiteen sääntöjen mukaan, mutta kotona jokaisella pitäisi olla omassa pihassaan nurkka, jossa kaiken ei aina tarvitse olla niin tiptop. Tämä ohje mielessä aloitin myös tämän vuotisen joulukukkien kasvatuskokeiluni. Sanottava kuitenkin on, että ehkä sitä olisi voinut ennen istutuspuuhiin lähtöä, edes ohimennen lukaista oman vanhan blogikirjoituksensa jääkieloista (Jouluista tunnelmaa, 22.12.2022), niin ei tarvitsisi ihan niin paljon jännittää, ehtivätkö kielot jouluksi kukkaan. Tein lokakuun lopussa kokeilun, jossa laitoin suoraan maasta nostetut kielon juurakot Amaryllikset taasen... jostain syystä valkoisen amarylliksen sipuli ei ole lähtenyt kasvuun. Iloisena yllätyksenä saan näiden kokeilujen lisäksi muuta kukintaa muista viher-/ Keittiön ikkunalaudalta löytyi myös toinen yllätys. Mummon Santut- blogikirjoituksessa aikanaan puhuin parista ostamastani saint paulian taimesta. Näidenkin hoito on ollut vaihtelevaa ja olen välillä ollut varma, että nyt ne eivät tästä hellekesästä enää selvinneet. Hengissä ovat ja niistä toinen puskee kovaa vauhtia kukkanuppuja ja kukintoja! Suorastaan hämmästyttävää. Pimein aika vuodesta ja en ole lisännyt niille kuin vettä. Tiedä mitä tästäkin nyt sitten ajatella... Olet sinä nyt sitten kokeillut kasvattaa itse joulukukkia, tai luotat ammattilaisten valmiiksi kasvattamiin joulukukkiin, muista iloita tästä kaikkein pimeimmän talven kukinnan värikylläisyydestä. Myös kukkakaupasta ostettujen kasvien kukinnan ajankohtaa voit säädellä. Sipulikukilla lämmin kasteluvesi ja säilytys lämpimässä öisin, nopeuttaa kukinnan aloitusta, viemällä kasvit yöksi viileään, saat hidastettua kukinnan alkua ja pidennettyä sen kestoa. Joulutähti on joulukukista se, joka ei kestä kylmää. Se on pidettävä sisällä, vaikka kukinta alkaisikin aikaisin. Pidempikestoista yösäilytyksen lämpötilan pakkasen puolella käyntiä ei sipulikukistakaan kestä oikeastaan kuin narsissit, joita harvemmin jouluistutuksissa näkyy. Muista siis huolehtia, että kukassa olevan joulukukan säilytyslämpötila pysyy myös viileässä yösäilössä reilusti plussan puolella. Tämä blogikirjoitus tulee luettavaksi 6.12.2023. Haluan onnitella Suomea kesällä Repoveden kansallispuistosta otetulla kuvalla. Onnea itsenäinen Suomi ja hyvää itsenäisyyspäivää! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulukielo, jääkielo, amaryllis, ritarinkukka, joulukukka |
Itse kasvatetut ritarinkukat jouluksi.Keskiviikko 8.11.2023 - Sirkku Itse kasvatetut joulukukat. Viime vuonna, aika lailla näihin aikoihin olin koronassa. Tuolloin luin kollegan jutun jääkieloista, siis perinteisistä vanhan ajan jouluksi kukitetuista kielon sipuleista. Innostuin asiasta niin, että vähän parannuttuani kävin nyhtämässä puolijäisestä kukkapenkistä nipun kielon sipuleita ylös ja laitoin ne kasvamaan. Tein jääkielojen kasvatuksesta blogitekstin, joka löytyy vanhemmista blogiteksteistä 17.11.2022 julkaistuna nimellä Koronaa ja joulukukkien hyötöä. No nyt en (toivottavasti) ole koronassa, mutta viimevuotisesta onnistumisesta innostuneena Aikataulusta huomasin, että olin liikkeellä viimetingassa. Nytkin voi tulla aikataulun kanssa tiukkaa saada sipuli kukkimaan jouluksi. Toisaalta, ei se haittaa, jos jääkielot onnistuvat yhtä hyvin kuin viime vuonna. Voin laittaa kielot ja amarylliksen samaan astiaan ja kielot kukkivat sitten ensin ja amaryllis aloittaa kielojen lopetettua. Näin siis ainakin teoriassa, todellisuushan voi sitten olla jotain ihan muuta. Hankin kokonaan uudet sipulit, jotka olivat mielestäni yllättävän kalliita verrattuna Amarylliksen istutus:
Istutuksen hoito:
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Amaryllis, ritarinkukka, joulukukka, amarylliksen kasvatus |