Itse kasvatetut ritarinkukat jouluksi.
Keskiviikko 8.11.2023 - Sirkku
Itse kasvatetut joulukukat.
Viime vuonna, aika lailla näihin aikoihin olin koronassa. Tuolloin luin kollegan jutun jääkieloista, siis perinteisistä vanhan ajan jouluksi kukitetuista kielon sipuleista. Innostuin asiasta niin, että vähän parannuttuani kävin nyhtämässä puolijäisestä kukkapenkistä nipun kielon sipuleita ylös ja laitoin ne kasvamaan. Tein jääkielojen kasvatuksesta blogitekstin, joka löytyy vanhemmista blogiteksteistä 17.11.2022 julkaistuna nimellä Koronaa ja joulukukkien hyötöä.
No nyt en (toivottavasti) ole koronassa, mutta viimevuotisesta onnistumisesta innostuneena halusin kielojen lisäksi kokeilla myös uutta joulukukkaa kasvatukseen ja valitsin sen toisen minulle mieleisen eli amarylliksen/ritarinkukan. Kävin läpi vanhoja muistiinpanojani ja löysin oheisen vanhan taulukon. Kuten näkyy, olen sillä lailla vanhanaikainen, että kirjoitan edelleen muistiinpanot mieluiten perinteiselle ruutuvihkolle, jota sitten etsin hiki hatussa tarvitessani taustatietoa.
Aikataulusta huomasin, että olin liikkeellä viimetingassa. Nytkin voi tulla aikataulun kanssa tiukkaa saada sipuli kukkimaan jouluksi. Toisaalta, ei se haittaa, jos jääkielot onnistuvat yhtä hyvin kuin viime vuonna. Voin laittaa kielot ja amarylliksen samaan astiaan ja kielot kukkivat sitten ensin ja amaryllis aloittaa kielojen lopetettua. Näin siis ainakin teoriassa, todellisuushan voi sitten olla jotain ihan muuta.
Hankin kokonaan uudet sipulit, jotka olivat mielestäni yllättävän kalliita verrattuna siihen mihin hintaan kukkivia amarylliksia myydään joulun aikana. Uskon kuitenkin, että nämä sipulit ovat hyvälaatuisia. Yritin löytää isokokoisia ja napakkoja sipuleita. Näitä olikin vain yksi/ pussi. Lajike- ja väri vaihtoehtoja ei ollut enää ihan hirveästi tarjolla, mutta minä oikeastaan pidänkin eniten perinteisestä punaisesta ja valkoisesta. Jouluna esillä on kuitenkin muutenkin paljon värikkäitä tekstiilejä ja koristeita. Silloin kukat saavat mielestäni olla yksivärisiä.
Amarylliksen istutus:
- Ota sipulit hyötöön eli kukitukseen lokakuun lopussa tai viimeistään marraskuun alkupäivinä. Kukistusaika vaihtelee lajikkeen, lämpötilan, valon määrän, istutustavan, sekä sipulin koon ja käsittelyn mukaan.
- Tarkasta sipuli silmämääräisesti. Sen on oltava kooltaan iso, kova ja siinä ei saa näkyä kasvitautien merkkiä, tuholaisten munia tai toukka-asteita.
- Leikkaa sipuleista kuivuneet, vanhat juuret pois. Leikkaa ne kuvasta poiketen mielummin terävällä puutarhaveitsellä tai puukolla.
- Laita sipuli imemään vettä joko vesilasiin, tai laakeaan astiaan, jossa on vettä n. 1/3 sipulin korkeudesta. Liota sipulia 3-4h ennen istutusta.
- Vesi saa sipulit heräilemään, jolloin se pystyy juurtumaan helpommin ja saa sipuliin keräytyneet ravinteet liikkeelle ja kasvin kasvattamaan kukkavanat ja avaamaan kukinnot.
- Sipulien liotessa, varaa sipuleille oikean kokoiset ja tukevat ruukut. Ruukkujen olisi hyvä olla melko painavia, jotta ruukku pysyy pystyssä kasvin kukkien avauduttua pitkien kukkavarsien päähän. Lisäksi sipulikukat eivät pidä juurillaan seisovasta vedestä, joten kasteluveden olisi valuttava ruukusta pois helposti. Ruukun olisikin oltava alaspäin kapeneva ja sen pohjassa olisi oltava reikä.
- Mikäli käytät vanhoja kukkaruukkuja, pese ja tarvittaessa desinfioi ne huolellisesti.
- Laita ruukun pohjalle ruukkusoraa, vanhojen ruukkujen paloja tai sepeliä salaojaksi ja laita soran ja mullan väliin esim. sanomalehteä pitämään multa ruukussa.
- Valitse amaryllikselle hiekkapitoinen multa. Voit käyttää vaikkapa kaktusmullan ja kukkamullan sekoitusta. Kasvuun tarvittava voima on jo sipulissa itsessään, kasvi ei siis tarvitse voimakasta kasvualustaa. Se tarvitsee vain vettä, joka ei jää sen juurille seisomaan. Seisova vesi kasvualustassa tai ruukussa (tai aluslautasella) tuhoaa sipulin ja sen juuriston.
- Valitse sipulin kokoon sopiva ruukku. Sipulin ympärille tulisi jäädä joka puolelle 1-2cm kasvualustatilaa ja sipulin alle vähintään saman verran, mielummin tuplasti eli n. 4cm uutta multaa.
- Istuta sipuli kasvualustan pinnalle niin, että n. puolet sipulista jää pinnan päälle näkyviin. Älä upota sipulia kokonaan mullan sisään, se saa sipulin mädäntymään.
Istutuksen hoito:
- Kastele istutuksen jälkeen, jos multa on kuivaa. Seuraava kastelu tehdään vasta kun kukkavarsi on näkyvissä ja se alkaa kasvamaan. Jatkossa kasvia kastellaan säännöllisesti, mutta niukasti. Muista poistaa myös ylijäämävesi aluslautaselta tai suojaruukusta kastelun jälkeen.
- Sijoita kasvi istutuksen jälkeen huoneen lämpöön (n. +20 astetta) ja valoisaan paikkaan. Nuppujen ilmaannuttua, voit säädellä kukituksen aloittamista lämpötilan avulla. Halutessasi, että amaryllis aloittaa kukinnan nopeammin, tuo kasvi lämpöiseen, jos taas haluat viivyttää kukintaa, vie kasvi viileään (yli +10 astetta). Tämä kikka toimii myös kaikkien sipulikukkien kanssa. Saat monet joulukukat, jotka on hyödetty sipuleista, kestämään pidempään kun viet ne yöksi viileään tilaan. Näin saat nauttia kukinnoista pidempään. Jotkin sipulikukat kuten narsissit ja tulppaanit kestävät esim. leikkona jopa jäätä tai lunta maljakossaan.
- Pitkiä kukintoja kannattaa tukea, jotta kukkavarsi kestää useiden suurten kukintojen painon paremmin. Kukkavanojen taittuessa voit napata taittuneen vanan maljakkoon leikkokukaksi.
- Kun kukintovanasta on kuihtuneet kaikki kukat, leikkaa vana veitsellä poikki tyveä myöden.
|