Ihanat kärhöt osa kolme, viinikärhö ja jalokärhö.

Torstai 24.4.2025 - Sirkku

Pitkään kukkivat viinikärhöt ja ihanat jalokärhöt.

 

Monesti, kun puhutaan kärhöistä, tämä on se lajikeryhmä, joka sanasta kärhö tulee mieleen. Jalokärhöt ovat niitä suurikukkaisia ja kylmänarkoja kärhököynnöksiä, jonka lajikkeita on satoja. Jalo- eli loistokärhöt on tehty risteyttämällä joitakin eteläisiä luonnonkärhölajeja keskenään. Jalokärhöt kuuluvat viticella sektioon, josta ne jaetaan edelleen neljään lajikeryhmään: Jackmannii-, lanuginosa-, patens- ja viticella lajikeryhmät löytyvät, mutta monet näistä on edelleen jalostettu niin moneen eri lajikeryhmään, että tarkkaa lajikeryhmää on vaikeaa enää lopulta sanoa.

 

Clematis viticella, viinikärhö (kuva ylhäällä Kati Muurikoski)

• Menestymisvyöhykkeet I-IV.
• Koko: 2–3 m (jopa 5 m, hyvällä kasvupaikalla) x 1 m.
• Kasvupaikka: aurinko-puolivarjo, tuore ja voimakasravinteinen.

 

Tarhaviinikärhö- lajikeryhmä: I-II(III), 2–3 m, A-PV, tuore ja voimakasravinteinen maaperä.

 

Kukinto on hieman nuokkuva ja kellomainen. Kukinta alkaa heinäkuun puolivälissä ja jatkuu myöhäiseen syksyyn. Kukkia köynnökseen kehittyy runsaasti. Kukinta on yleensä jokavuotista, vaikka versot paleltuisivatkin ja ne leikattaisiin maan tasalta poikki. Viinikärhön voi istuttaa kuivempaan kasvupaikkaan kuin jalokärhön. Lajikkeita ovat esim: Tarhaviinikärhö Mme Julia Correvon kukkii punaisin, suurin ja yksinkertaisin kukin. Viinikärhö Purpurea plena elegans- lajike kukkii tiheän kerrotuin, punaisin kukin.

 

Jalokärhö Jackmannii (kuva oma). 

• Kasvutapa, nimi ja kukinta-aika on taidettu periä 1800- luvun puolivälissä risteytetyltä, maailman kuuluisimmalta kärhön Jackmani- lajikkeelta?
• Kukkii uusilla, eli saman vuoden versoilla.
• Kukinta alkaa keskim. heinäkuun puolen välin jälkeen ja kukinta jatkuu pitkälle syksyyn, jopa talven tuloon saakka.
• Jackmannii-suvun kärhöt kasvavat n. 2–4 m korkeiksi ja ne tuntuvat vaativat hyvän tuennan, johon köynnös laitetaan ihmisen toimesta kiinni, ainakin kasvun alussa. Jos köynnöstä ei kiinnitetä tukeen kunnolla, se tuppaa löytymään maanpeitekasvina kukkapenkin pinnalta.
• Lajikkeita: ”john huxtable” valkokukkainen lajike. ”Ekstra” vaaleanliilansininen kukinto. ” Jackmannii” ja ”Jackmannii superba” ovat siniviolettikukkaisia lajikkeita.

 

Jalokärhö Lanuginosa. 

• Lanuginosa- ryhmän lajikkeet polveutuvat kiinalaisesta Clematis lanuginosa- kärhölajista.
• Näiden kärhöjen kukinta alkaa heinäkuun lopulla, koska kukat muodostuvat saman vuoden versoihin.
• Lajikkeita: ”Fujimusume” on patens x lanuginosa lajikeryhmän vaaleansinivioletti kukintainen lajike. ”Köningskind” on patens x lanuginosa lajikeryhmän siniviolettikukkainen lajike. ”Carnaby” on patens x lanuginosa lajikeryhmän vadelmanpunakukkainen lajike. ”Nelly moser” (kuvassa, kuva Marjut Turunen) on patens x lanuginosan vaaleanpunainen ja punaraitainen lajike.

 

Jalokärhö Patens.

• Kukkii edeltäjiä aikaisemmin, koska kärhö kukkii edellisen vuoden versoilla. Kukinta  alkaa keskimäärin juhannuksena.
• Palelluttaa monesti lumen päälle jäävät osansa, jolloin kasvi kasvattaa ensin uudet versot ja silloin kukinta alkaa heinäkuun loppupuolella.
• Patens kärhöt on jalostettu Japanilaisesta Clematis Patens- lajista.
• Lajikkeita on esim. ”Piilu” (kuvassa, kuva oma), joka on vaaleanpunakukkainen kärhö. ”Westerplatte” on punakukkainen kärhö.

 

Huomioitavaa jalokärhöä istutettaessa.

• Vaikka jalokärhöjen kylmänkestävyyttä onkin yritetty jalostaa paremmaksi, ovat ne melko kylmänarkoja. Mikäli talvenkestävyys mietityttää, kannattaa silloin valita Ruotsissa- tai Virossa jalostettu lajike, jotka kestävät kylmää paremmin. Taetta kestävyydestä ei ole siltikään ja meidän kylmät talvemme onkin otettava istutettaessa ja paikkaa valitessa huomioon. Myös jatkohoito on huolehdittava paremmin.
• Valitse taimi, joka on kehittänyt jo purkkiin vahvan juuriston ja tuolloin taimi olisi kasvanut purkissaan 3–4- vuotta. Vähän suurempi (ja kalliimpi) taimi kestää istutuksen jälkeen kasvupaikallaan paremmin. Tämä taimi myös yleensä kukkii jo istutuskesänä.
• Jalokärhöt vaativat aurinkoisen, lämpimän (eli hiekkapitoisen), runsasravinteisen, kalkitun ja salaojitetun kasvualustan. Talviaikana maassa jäätyvä vesi on nimenomaan se mikä koituu monen taimen kohtaloksi, huolehdi siis siitä, että vesi ei jää talveksi juuristoalueelle. Kärhö kannattaakin istuttaa loivaan kumpuun. Hiekkapitoinen kasvualusta on lämmin juuristolle ja se ehkäisee versotaudin syntyä.
• Kastelun on oltava tasaista, kärhöt eivät pidä kuivuudesta.
• Juuristo kannattaa kattaa maanpeiteperennoilla, jotka varjostavat taimen tyveä ja juuria.
• Juuristoa kannattaa suojata varsinkin ensimmäisten talvien aikana esim. paksulla ruukkusorakerroksella.
• Jalokärhöt istutetaan syvään niin, että juuripaakku tulee 15–20 cm:n maanpinnan alapuolelle. Näin alimmat silmut jäävät mullan sisään ja kasvavat versoiksi. Laita versojen ympärille hiekkaa ehkäisemään versojen lakastumistautia.
• Tee istutusleikkaus leikkaamalla versot poikki n.  30 cm:n korkeudelta, näin kärhö haarautuu hyvin ja keskittyy alkuun hyvän juuriston kasvatukseen, joka parantaa talvensietokykyä.
• Vaikka kasvi ei kukkisi ensimmäisen kesän aikana istutusleikkauksen vuoksi, paranee talvensietokyky, jolloin kasvi kukkii seuraavana vuonna.
• Suojaa taimi hyvin syysmärkyydeltä hiekkapitoisella kasvualustalla ja suojaamalla juuristo ja tarvittaessa pakkassuojaamalla myös versostoa.

Kuvien lähde mainittu kuvan yhteydessä. Kuvia ei ole lupa lainata tai kopioida. 

Tekstin pohjatiedon lähteenä on käytetty Ella Rädyn ja Taimistoviljelijät ry:n kotipihan köynnökset julkaisua.

Ihanat kärhöt osa 2

Perjantai 11.4.2025 - Sirkku

Ihanat kärhöt, osa 2.

Aikainen kevät ja lämpimän sään tuomat aikataulupaineet ovat pitäneet puutarhurin tiiviisti ulkotöissä ja puunleikkauksissa kiinni. Tältä päivältä kuitenkin peruuntui työturvallisuuskorttikoulutus, joten vihdoin on hetki aikaa keskittyä tälle ”blogiharrastukselle” ja kirjoittaa hetki kärhöistä. Viime tekstissä käytiin läpi alppikärhöt ja tarha-alppikärhöt, tänään aiheena ovat kello- ja tiukukärhöt, sekä keltakärhöt ja lumikärhöt.

Kello- ja tiukukärhöt kuuluvat Viorna-sukuun ja ne ovat yleensä matalakasvuisia ja helppohoitoisia kärhölajikkeita, joilla on pienet, tiukumaiset kukinnot. Kukinta-aika niillä on loppukesästä, kukinta voi kestää heinäkuulta jopa lokakuulle. Kellokärhöt ovat perennamaisia ja niiden juuristo ei ole kovin herkkä pakkaselle, ne voikin istuttaa samaan syvyyteen, missä ne ovat taimipurkissa kasvaneet. Tiukukärhön juuristo ei kestä hyvin routaantuvaa maata ja sen juuriston ympärille kannattaakin laittaa hiekkapitoisempaa (=lämpimämpää) multaa ja taimi kannattaa istuttaa vähintään n.  15 cm:n syvyyteen, jolla varmistetaan juuriston pärjääminen paremmin myös niinä kylminä ja lumettomina talvina.

Molemmat lajikkeet leikataan syksyisin yleensä alas, eli n. 10–15 cm:n tapille, koska nämä kasvit kukkivat saman vuoden versoilla. Tällä myös vähennetään pakkasvaurioita, mitä lumen päälle jääviin oksan osiin herkästi tulee. Kuihtuneita versoja voi poistaa myös aikaisin keväällä, kunhan huolehtii, ettei tule vahingossa leikanneeksi myös uutta kasvua pois.

Clematis integrifolia kellokärhö.

• Menestymisvyöhykkeet: I-VIII.
• Koko: 1 m x 1 m.
• A-PV kasvupaikka.
• Tuore ja keskiravinteinen maaperä.
• Ruohovartinen kasvi, eli perenna.
• Kukkii pitkään ja sitä on jalostettu ja risteytetty paljon. Jotkin risteytyksistä ovat korkeampia lajikkeita, jotka kasvavat jopa 2 m:n korkeuteen saakka. Kukintojen väri vaihtelee risteytyksen ja lajikkeen mukaan. Peruslajike on liilansininen, jossa keskustassa kerman värisiä heteitä.
• Lehdet ovat soikeat ja ehytlaitaiset ja muistuttavat kevätkaihonkukan lehtiä.

Clematis x diversifolia tiukukärhö. 

• Menestymisvyöhykkeet: I-V.
• Koko: 1,5–2,5 m x 1 m.
• A-PV kasvupaikka.
• Tuore ja voimakasravinteinen maaperä.
• Tiukukärhö on kellokärhön ja viinikärhön risteymä. Diversifolia- lajikeryhmään kuuluvat myös isokukkaisten jalokärhöjen risteymät kuten ”Aljonuska”, joka kukkii roosana, vaaleansinikukintaiset ”Arabella” ja ”Juuli”, ”Durantii” lajikkeella on isot ja siniset kukinnot. Arabellan kukintoa voisi kuvata vähän kuin isoksi sinivuokon kukinnoksi. Pienet ja siniset kukinnot ovat niin ”Eriostemonilla” kuin ”Hendersoniilla”. ”Hakuree” lajike menestyy vyöhykkeille IV saakka ja sen kukinnot ovat kellomaiset ja kukintojen väri vaihtelee laventelista valkoiseen.

 

Keltakärhöt.

Halutessasi pihaan aurinkoisen väriläiskän kannattaa köynnöksistä harkita keltäkärhön hankkimista. Keltakärhöt kuuluvat Meclatis-sektioon ja ne menestyvät aina Oulun korkeudelle saakka. Keltakärhöt kukkivat keskikesästä syksyyn ja menestyvät aurinkoisilla ja jopa kuivilla paikoilla. Näitä voi siis istuttaa esim. etelään viettävään kalliorinteeseen vaikkapa maanpeittokasviksi, kunhan multatila on vain riittävän suuri ja oikeanlainen. kukat ovat pienehköjä, mutta niitä on yhdessä kasvissa paljon ja se kestää niin pitkään, kunnes kylmät ilmat tulevat. Keltakärhöt ovat voimakaskasvuisia ja ne viihtyvät lämpimillä kasvupaikoilla, läpäisevässä ja tuoreen hiekkapitoisessa kasvualustassa, jossa on huolehdittu ravinteiden riittävästä saatavuudesta esim. lisäämällä säännöllisesti kasvualustan sekaan eloperäistä ainesta. Keltakärhöt ovat ohutjuurisia ja ne istutetaan edelliseen kasvusyvyyteensä. Vanhat versot leikataan tarvittaessa alas kevättalvella, tuolloin kasvi kasvattaa uudet oksat juuristostaan. Leikatut versot poistetaan mullan pinnan tasalta. Vanhaa kasvustoa voi halutessaan jättää ns. kasvituiksi uusille versoille.

Clematis tangutica kiinankeltakärhö. 

 

• I-V, 3–5 x 2 m, A-PV, Kuiva-tuore kasvupaikka, voimakasravinteinen, kalkkipitoinen ja humuspitoinen maaperä.
• Kukkii runsaimmin Etelä-Suomessa kesä-heinäkuussa, mutta pienen tauon jälkeen kukinta jatkuu vaimeampana aina syksyyn saakka.
• Kukinnon väri voi vaihdella oranssista keltaiseen.
• Kasvia tarvitsee kuivillakin paikoilla kastella vain erittäin pitkinä poutajaksoina. Tältä osin se on siis helppohoitoinen.
• Lähtee keväisin hitaasti kasvuun, joten ei kannata säikähtää, jos uusia oksia ei näy heti toukokuun alussa.

Clematis tangutica-ryhmä tarhakeltakärhöt.

• Keltakukkaisten kärhöjen risteymiä, joilla on isot kukinnot, kutsutaan tarhakeltäkärhöiksi. Niitä viljellään enemmän, koska niiden kukinnot ovat suurempia ja kukkimisaika on pidempi.
• ”Aureolinilla” on tummankeltaiset kukinnot, ”Helioksella” taas suuret kukinnot. Yleisimpiä ja helpommin saatavilla olevia lajikkeita ovat varmasti ”Golden tiara” (”Kugotia”?), jonka kukinnot ovat vaaleankeltaiset ja nuokkuvat, sekä ”Golden harvest”. ”Bill MacKenziellä” on kirkkaankeltaiset kukinnot, joiden kehälehdet kääntyvät voimakkaasti sivulle, jolloin tummat heteet on helppo erottaa. ”My Angel” lajikkeen kukintojen verholehtien ulkopuoli ja heteet ovat punertavia ja verholehtien sisus on vaalenkeltainen.

Lumikärhöt.

Lumikärhöt kuuluvat Flammula- sektioon. Lumikärhöt ovat kestäviä köynnöksiä, jotka kukkivat runsaasti, usein pienillä kukilla ja niitä voi istuttaa aurinkoisille ja puolivarjoisille kasvupaikoille. Kukinta ajoittuu keskikesään. Nämä köynnökset ovat yhtä terveitä kuin alppikärhöt, mutta alppikärhöihin verrattuna ne kukkivat n. kuukautta myöhemmin. Pidentääksesi kärhöistutuksesi kukinta-aikaa, kannattaakin harkita molempien taimien istuttamista niin, että oksistot saavat mennä lomittain. Tällöin kukintaa on aina toukokuusta keskikesään ja hyvinä kesinä vielä toiset kukinnat elokuulla. Lumikärhöt istutetaan perennojen tapaan samaan syvyyteen kuin ne taimipurkissa ovat olleet. Talven jälkeen kasvustosta poistetaan paleltuneet osat. Lumikärhöt menestyvät Etelä-Suomessa myös köynnöstuissa, pohjoisempana tai etelän kymillä kasvupaikoilla, ne voi istuttaa maanpeitekasveiksi, jolloin ne saavat lumesta suojaa. Lumettomina talvina, kovalla ja pitkällä pakkasjaksolla, juuristoa ja oksistoa voi suojata paksun ruukkusorakerroksen, havujen ja pakkaspeiton avulla. 

Clematis ”Paul Farges” (Summer snow) lumikärhö.

• I-IV, 3–7 m x 2 m, A-PV, Tuore, runsasravinteinen ja humuspitoinen kasvualusta.
• Kiinanlumikärhön ja saksankärhön risteymä.
• Kukkii runsaasti juhannuksesta lokakuulle.

 Clematis mandshurica mantsuriankärhö 

• I-VI, 1–3 m x 1 m, A-PV, kuiva, tuore ja keskiravinteinen kasvualusta.
• Mantsuriankärhö tekee paljon pieniä, tähtimäisiä, valkoisia kukkia ja se on menestynyt maanpeitekasvina kalliosella kasvupaikalla jopa Tornion korkeudella.
• Lajike viihtyy myös kuivassa maaperässä, joten sen voi istuttaa myös etelärinteisiin.

 

Taustatietojen lähteenä on käytetty Viheraueiden puut ja pensaat kirjaa, 6. painos, kirjoittanut Ella Räty ja julkaissut Taimistoviljelijät ry. Lisäksi lajiketietoa on haettu www.hankkija.fi kasvikorteista.