Puutarhuri ulkohommissa, ajankohtaisia puutarhatöitä.

Torstai 20.3.2025 - Sirkku

Ajankohtaisia puutarhatöitä tekemässä.

Monta vuotta on kulunut niin, ettei oikein ole voinut etukäteen arvata tehdäänkö Koristeomenapuun_silmu maaliskuussa ulkotöitä vai ei. Viimeisimpinä vuosina lumikerros on ollut niin paksu, ettei leikattavista kasveista ole näkyvissä kuin latvat ja se on kyllä lykännyt tehokkaasti töiden aloitusta huhtikuun puolelle. Tätä ongelmaa ei Etelä-Suomessa ole ollut tänä vuonna. Ulkotyöt alkoivat maaliskuun ensimmäisellä viikolla ja kummallista kyllä, ne alkoivat suoraan omenapuun leikkauksilla. Jotenkin tuntui, että havupuiden leikkaussesonki unohtui ihmisiltä välistä kokonaan, kun valon määrä lisääntyi radikaalisti. Puutarhuri on mennyt viime viikot tukka putkella, mutta mikäs siinä! Sehän on vaan kivaa, kun ulkohommiin on jo päästy.

Mitkäs ne ovat nyt sitten niitä maalis- huhtikuun ajankohtaisia puutarhatöitä?

  • Laita tomaatit ja paprikat itämään ja esikasvatukseen. Muista käyttää vähätyppistä Kylvopotit kasvualustaa ja lisätä taimille myös kasvivalo, vaikka auringonvalokin jo päiväsaikaan kirkkaasti paistaakin. Chilit on pääsääntöisesti pitänyt laittaa kasvamaan jo tammikuun aikana, jos et ole sitä vielä laittanut, niin laita nyt ja muista, että chiliä voi kasvattaa ruukussa monivuotisena. Ei siis haittaa, jos chili ei ehdi tekemään syksyllä satoaan ulkona valmiiksi, ota ruukku sen jälkeen sisälle kasvilampun alle. Kurkut ja kurpitsat laitetaan kasvuun vasta huhtikuussa, joten niiden suhteen ei ole kiirettä.
  • Olethan muistanut suojata vastaistutetut havut ja ikivihreät kasvit varjostuskankaalla? Nyt sitten viimeistään ne varjot näiden päälle! Muista suojella myös niitä vanhoja ikivihreitä kasveja, joiden valo-olosuhde on voimakkaasti muuttunut viimekesän jälkeen. Eli jos olet vaikka joutunut kaatamaan varjostavaa pensasistutusta tai puustoa ikivihreän kasvin vierestä ja kasvi saa enemmän valoa kuin mihin se on tottunut. Kasvi ei saa jäätyneestä maasta haihduttamansa veden tilalle ja siksi sitä on syytä varjostaa. Varjo vähentää haihdutusta ja näin ollen myös kasvin ruskettumista.
  • Havuaidat leikataan ” kahden ämmän välissä” eli marraskuun ja maaliskuun. Kuusiaidan_vuosikasvut Havuaitoja leikataan kasvien ollessa lepotilassa ja toisinaan vanhoja aitoja voidaan joutua leikkaamaan myös kahteen kertaan vuoden aikana. Nyt on se oikea hetki leikkaustöille käsillä. Kuvassa juuri oikeaan korkeuteen päässyt nuori kuusiaita, josta on ensimmäisen kerran katkaistu myös latvat. Muistathan, että latvat katkaistaan vasta kun kuusiaita on halutun korkuinen, muutoin aitaa leikataan vain sivuilta ja väleistä, jotta aita tuuheutuu. Aitaa on leikattava säännöllisesti istutuksesta asti, jotta siitä tulee tuuhea.
  • Hedelmäpuista omena- ja päärynä hoitoleikataan näin keväisin, kasvin ollessa vielä lepotilassa ja sen silmut ovat pienet. Luumua ja kirsikkaa ei leikata kevätaikaan, koska ne ovat kumivuotopuita (vrt. esim. koivun mahlavuoto). Omenalle ja päärynälle tämä on se aika vuodesta, jolloin voidaan tehdä suurempia rakenneleikkauksia. Keskikesällä omena- ja päärynäpuille tehdään vain valoleikkauksia, eli silloin niiden latvuksiin leikataan keskelle ilmaa ja valoa, joka saa puun voimaan paremmin ja sadosta tulee terveempää.
  • Lehtipuista rakenne- ja hoitoleikkauksia voidaan tehdä pitkäikäisille lehtipuille, joilla ei ole mahla- tai kumivuotoa. Puita, jotka hyötyvät rakenneleikkauksista ovat mm.: tammet, saarnet ja lehmukset. Vaahtera, koivu ja hevoskastanja ovat näitä vuotopuita, joita ei leikata keväisin.
  • Pensaiden hoitoleikkuut aloitetaan heti kun lumi on painunut alas, mutta silmut ovat vielä pienet. Pensaan leikkaustapa vaihtelee kasvin mukaisesti. Pääsääntöisesti pensaat leikataan harventamalla. Tuolloin leikataan 3–5 kpl paksuinta oksaa mahdollisimman läheltä maanpintaa poikki. Joillekin kasveille, kuten esim. vanhoille ja ränsistyneille norjanangervoille tai ylikasvaneille juhannusruusuille, sopiva leikkaustapa on alasleikkaus. Sekin tehdään nyt keväällä, kun kasvi on vielä lepotilassa. Myös pensasaidat leikataan keväisin malliin ensimmäisen kerran, toisen kerran malliinleikkaus tehdään heinä- elokuun aikana.
  • Hortensiat leikataan myös näin maalis- huhtikuussa. Ne reppanat, kun ovat siitä Leikattu_hortensia.jpg kummallisia, että mitä enemmän niitä leikkaa, sitä paremmin ne kukkivat. Ja tämä koskee nimenomaan pallohortensiaa ja syyshortensiaa. Mustilanhortensia ja köynnöshortensia harvoin kaipaa leikkausta, mutta jos niitä syystä tai toisesta tarvitsee leikata, on tämä se oikea aika. Pallohortensia palelluttaa monesti lumen päälle jäävät oksansa ja siksikin se leikataan keväisin n.  15 cm:n tapille, eli kaikki oksat poikki. Syyshortensiasta taas leikataan kaikki vuosiversot sentti toisen silmun yläpuolelta poikki. Pallohortensia on muistettava tukea hyvin pensastuella kasvukauden aikana, kukinnot painavat paljon ja hennot oksat eivät tahdo jaksaa niitä kannatella.

  • Marjapensaiden leikkausta vältellään keväisin muutoin, ellei ole tarkoitus tehdä suurempaa hoitoleikkausta ja uudistaa pensaan kasvua sen myötä. Marjapensaat kestävät siis kevätleikkauksen hyvin, mutta keväällä leikattaessa sato vähenee. Nuoria pensaita ja näitä voimakkaasti uudistettuja pensaita on kuitenkin pakko typistää latvoista näin keväällä, jotta saadaan lisää marjovia oksia. Muutoin marjapensaat voidaan leikata elokuussa sadon valmistuttua. Vadelmasta poistetaan edellisvuonna marjoneet oksat maanpinnan tasolta, muutoin sitä ei leikata.
  • Haketa oksajätteet pensaiden juurille tai tee niistä lahopuutarhaa piha-alueelle ja suojele näillä toimilla pölyttäjiä ja lisää pihan monimuotoisuutta.
  • Herättele kompostit, jos ovat päässeet talven aikana jäätymään.
  • Anna haravan olla suosiolla vielä varastossa. Ensimmäinen haravointikerta vasta sitten kun nurmikko on kunnolla kuivunut ja reilussa kasvussa ja ensimmäisen leikkuun tarpeessa. Liian aikainen haravointi vetää nurmiheinät maasta juurineen ja aiheuttaa nurmikolle ongelmia.
  • Tarkasta ja puhdista linnunpöntöt ja tarkasta niiden sidokset puiden ympärillä. Pikkulinnut etsivät jo pesäpaikkoja ja ensimmäiset muuttolinnutkin ovat jo tulleet.

 Aurinkoisia kevätpäiviä ja iloa kevään puutarhatöihin!

P.s: olethan jo ilmoittautunut Hankkija Porvoon puutarhailtaan torstaille 3.4.2025? ilta starttaa klo 16.00 ja minä luennoin nurmikon kevättöistä ja puiden leikkauksesta alkaen klo 17.00. Ilta on maksuton, mutta sinne on ilmoittauduttava etukäteen.

Ilmoittautumiset:

Hankkija Porvoo 010 7683320 tai sähköpostitse: porvoo.myymala@hankkija.fi

Leikattu_paarynapuu

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puiden leikkaus, hedelmäpuiden leikkaus, omenapuun leikkaus, pensaiden leikkaus, kuusiaidan leikkaus, tuija-aidan leikkaus, pensasaidan leikkaus, komposti, kompostin herättely, hortensian leikkaus, ajankohtaiset puutarhatyöt

Haravoitua lunta

Torstai 24.11.2022 - Sirkku

Taas on sesonki. 

En yhtään ihmettele, miksi niin moni pihanomistaja on pää pyörällä puutarhatöiden 2008_istutettu_kuusiaita ajankohdista. Sesonkeja ja töiden tekemisen oikeita ajankohtia on niin monia muistettavaksi, että jopa ammattilaisilla on niiden kanssa tekemistä. Marraskuun alusta alkoi taas yksi sesonkiaika eli havupuiden leikkausaika.  Kun lehdet on saatu pois maasta ja kasvit ovat menneet lepotilaan, on hyvä aika leikata havuja malliin. Vanhan kansan sanonta onkin, että kuusiaidat leikataan kahden ämmän välissä, eli marras- maaliskuun välisenä aikana ja suuret ja vanhat aidat voidaan leikata sekä marraskuussa, että maaliskuussa, jotta ne pysyvät oikein kokoisena.

Minäkin olen aloittanut kuusiaitasesongin nyt koronasta toivuttuani. Yllätyksekseni olen saanut aloittaa sen lumisessa luonnossa ja eilisenkin työkohteen aidalla oli jo kymmenisen senttiä lunta odottamassa pudottamista aidan päältä. Lumi onkin yksi syy miksi kuusiaidan säännöllisestä leikkauksesta kannattaa huolehtia. Jo tuo 10cm hötölunta oli painanut kuusien vuosikasvujen kärkiä alas, 10cm märkää loskalunta taasen painaa jo huomattavasti enemmän ja se olisi saattanut aiheuttaa jo vaurioitakin katkomalla latvoja. Hoidetusta aidasta lumi pääsee helpommin tippumaan pois, varsinkin jos aidan pääliosaa muotoillaan reunaa kohden viettäväksi keihäänkärjeksi.

Kuusiaidat istutetaan yleensä metsitystaimista eli pottitaimista, joiden korkeus voi olla esim.Tuijan_istutusetaisyys 25cm. Tuijan taimet tulevat yleensä vähän korkeampina, vähintäänkin 85cm:n korkuisina. Taimen ja varsinkin sen juuripaakun koko sanelee sen kuinka tiiviisti taimia voi uuteen istutuspaikkaan laittaa. Pieniä kuusen taimia voidaan istuttaa jopa 25cm:n välein kun taasen tuijilla istutusväli voi olla mitä tahansa 35cm:stä 100cm:iin. Suurin istutusetäisyys minun istuttamissani leikatuksi aidaksi suunnitellusta kartiotuijaistutuksissa on ollut 70cm. Alkuun näitä pieniä ja vasta istutettuja aitoja leikataan vain sivuilta. Alkuleikkauksen tarkoituksena on saada aitakasvit haaromaan hyvin ja täyttämään taimivälit tehokkaasti. Tällöin vaakaoksien vuosikasvut leikataan poikki niin, että vuosikasvua jää taimeen jäljelle muutaman millin verran. Tarvittaessa alkuleikkauksissa kaikki taimet käydään säännöllisesti läpi jokaiselta sivulta. Latvoihin ei kosketa.

Taimien ollessa riittävän haaroittuneita aletaan aidasta leikkaamaan vain pitkiä sivuja. Oma neuvoni kaikille aitakasvien istuttajille on, että älkää päästäkö aitaa ensimmäisinä vuosina liian leveäksi vaan pitäkää se jo alkuvuosista lähtien säännöllisesti 1-2 kertaa vuodessa leikattuna, kapeana aitana. Tämä helpottaa aidan leikkaustöitä sitten kun aita on riittävän korkea ja vanha.

Havuaitojen latvoja aletaan leikkaamaan vasta kun aita on riittävän korkea. Mikä on nytKuusiaidan_vuosikasvut sitten "se oikea" aidan korkeus? Asemakaava-alueilla aidan korkeuden määrittää kaupungin tai kunnan rakennusjärjestys ja rakennustapaohjeet. Hyvin yleinen säännös on, että tonttien välisen raja-aidan korkeus saa olla vain 160cm ja tien viereisen aidan korkeus saa olla vain 120cm. Nämä mitat koskevat myös kasviaitoja. Aidan korkeus mitataan alemman tontin pintakorosta (jos esim. 160cm korkuisen aidan tontit ovat eri tasossa). Haja-asutusalueilla ei aitojen korkeuksia ole välttämättä saneltu kunnan taholta. Tällöin kannattaa miettiä hoitotöiden mielekkyyttä. Oma kokemukseni on, että kun aita menee yli 250cm:n korkuiseksi alkaa leikkauskerrat harvenemaan, koska työ muuttuu hankalammaksi tehdä. Työn tekoon vaaditaan telineet (tikkailta ei saa leikata yhtään mitään!) ja tehokas pensasleikkuri. Oma koneeni on Husqvarnan jatkovarrellinen pensasleikkuri valjailla ja pitkällä laipalla. Koska tämän koneen laipan työskentelykulmaa saa säädettyä, pystyn leikkaamaan melko korkeaakin aitaa maasta käsin. Rakastan tätä konetta, vaikka se vaatiikin hyviä käsivarren ja yläkehon lihaksia! Oma koneeni on polttomoottorikäyttöinen, mutta tehokkaita pensasleikkureita löytyy myös akku- ja sähkökäyttöisenä.

Pitkää kasviaitaa leikatessasi voit alkuun vetää aidan päälle ja sivuille linja- ja korkolangat,Leikkaamaton_kuusiaita jonka mukaan leikkaat aidan. Itse käytän lankaa melko harvoin, käytän sitä lähinnä vain haastavissa kohteissa, jossa maaston muoto vaikeuttaa aidan linjan ja koron katsomista muutoin. Jotkut käyttävät varsinkin koron katsomiseen myös laseria. Silloin aidan saa leikattua ainakin suoraan. Malliin leikkauksessa uudet vuosikasvut leikataan poikki niin, että vuosikasvua jää jäljelle vain muutama milli. Malliin leikatun aidan olisi siis tarkoitus leventyä ja kasvaa korkeutta vain muutaman millin vuodessa. Mitä säännöllisemmin aitaa on leikattu jo nuoresta taimesta lähtien sen paremmin se pitää kokonsa myös täydessä mitassaan ja sitä pidempi aika kuluu siihen kun aitaa on syytä alkaa leikkaamaan voimakkaammin kaventamalla tai lyhentämällä sitä. Kavennus ja lyhennys on aina riski havuaidoille ja varsinkin kuusi kestää sitä melko huonosti. 

Silloin jos kesä on kuiva ja leikkaus on tehty säännöllisesti pari kertaa vuodessa, tulee Leikattu_kuusiaita oksaleikkausjätettä melko vähän. Kosteana ja lämpimänä kesänä vuosikasvut voivat taasen olla puolikin metriä pituudeltaan ja silloin oksajätteet on syytä haravoida kasoille ja viedä pois. Varsinkin kuusen oksien pihka saattaa tukkia pienimmät hakettimet ja itse kuljetan nämä oksat yleensä lahopuuaitaani. Pienet oksasilput voi haravoida aidan alle maatuvaksi katteeksi. Eilisessä kohteessa aita oli kasvanut sen verran reilusti, että pääsin haravoimaan oksajätettä kasoille. Kasoista tuli lumen vuoksi huomattavasti suurempia kuin normaalisti. Eipä ole tullutkaan ennen lunta haravoitua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuusiaita, kuusiaidan leikkaus, aidan leikkaus, pensasaidan leikkaus, tuija-aidan leikkaus, havut, havu