Kesän istutuksien pohdintaa ja tekoa.Torstai 15.5.2025 - Sirkku Kesän kukkaistutusten pohdintaa puutarhurin pihaan. Tämä teksti on kirjoitettu jo ennen äitienpäivää vähän varastoon, se julkaistaan kuitenkin vasta äitienpäivän jälkeen. Siksi tekstissä puhutaan äitienpäivän kukkaistutuksista. Monellahan on se ajatus, että kun on ammatiltaan pihasuunnittelija, viherrakentaja ja Siksi kontrasti meidän puoleiseen pihaan on melko suuri. Meidän kesäpäivässämme aikaa pihan hoitoon on hyvin rajallisesti ja myös jaksaminen on oman ulkona vietetyn työpäivän jäljiltä toisinaan melko vähissä. Meillä siis yritetään satsata helppohoitoisuuteen ja osittain melko luonnontilaiseen piha-alueeseen. Onneksi olemme erähenkisiä ihmisiä muutenkin, meille pihassa tärkeää on tulipaikka, grilli ja luonnon ihmeiden seuranta. Pikkulintuja ja tähtitaivasta onkin tullut pihalla ihailtua jokaisena vuoden aikana. Kasvihuone purettiin viime kesänä ja vain kohopenkit kasvihuoneesta ja sen vieressä olevasta hyötymaasta jätettiin jäljelle. Hyötymaalle istutettiin jo viime vuonna tyrnejä, Ystävältä sain useita kukkasiemenpusseja aikaisemmin keväällä ja niitä kylvin tuonne vanhalle hyötymaalle pensaiden väleihin. Tulkoon sinne täksi kesäksi kukkaniitty, jonka suurimpina kasveina ovat auringonkukat. Jos ne siemenet nyt lähtevät itämään sitten joskus kun lämpenee. Aikanaan kasvihuoneemme ja kasvimaamme yksi hankalimmista ongelmista oli, että ne sijaitsivat aivan liian kaukana vesipisteestä. Tavalliset letkukelan letkut eivät riittäneet ja kastelua varten joutui vetämään paksut ja isot maatilan letkut talolta kasvihuoneelle. Nämä painoivat sen verran, että kasteluun meni aina kohtuuttomasti aikaa ja se oli sen verran vaivalloista, ettei sitä jaksanut montaa kertaa viikossa tehdä. Toki käytössä oli vesisäiliöt ja niihin tihkuletkut, mutta silti kovimpaan sadon valmistumisaikaan kasvit saivat liian vähän vettä. Nyt mietin, että ostan kesäkuun koittaessa pari lavakaulusta, johon laitan kasvusäkit, joihin saan avomaankurkun ja kesäkurpitsan taimia ja nämä lavat tulevat suoraan vesipisteen viereen talomme eteläseinustalle. Lähestyvän äitienpäivän vuoksi suuntasin lähellä sijaitsevaan kesäkukka- ja taimimyymälään jo toissa päivänä maanantaina. Halusin tänä vuonna ilahduttaa äitiäni tuomalla hänelle parvekkeelle suureen ruukkuun tomaatin taimen ja yrttejä ja kukkia, lisäksi amppeliin mansikoita. Näiden lisäksi ostin omaan pihaan helppohoitoisia satokasveja ruukkuihin ja säkkeihin kasvatettavaksi. Tomaatteja ostin omaan pihaan kaksi ja ne tulevat muuttamaan suuriin ruukkuihin terassille. Yhden ison ruukun jo istutin kun löysin Bergströmin Puutarhalta Paippisista niin mielenkiintoisen yrtin taimia. Mukaani lähti sieltä oliiviyrtti, josta en ollut koskaan kuullutkaan aiemmin. Ostin näitä kaksi, joista toisen istutin äidilleni. Hänelle oliiviyrtin lisäksi istutin laventelin ja sen tomaatin ja sitten vielä yllätyssiemenen, joka lähtee kasvuun sitten ilmojen lämmettyä. Näiden lisäksi kotoa löytyi jo pari persiljan taimea ja basilikaa, nämä pääsivät omaan istutukseeni. Ostin lisäksi avomaankurkun taimet, joista ikävä kyllä yksi meni automatkalla poikki. Nyt niitä jäi kolme, mutta eiköhän ne riitä. Kotona kylvin purkkeihin vielä kesäkurpitsan, jotka toivottavasti lähtevät kasvuun, vaikka siemenet olivatkin hieman vanhoja. Ne on kuitenkin säilytetty oikein. Lisäksi hankin kotiinkin pari amppelimansikan taimea, jotka istuttelin uuteen amppeliin samalla kuin tein äitienpäiväistutuksen äidilleni. Omat istutukseni odottelevat lämpimiä kelejä nyt valoisassa tuulikaapissa, vähän kyllä mietityttää miten kurkun taimet ja basilika siellä pärjäävät kun yöllä on meillä menty vielä pakkaselle ja tuulikaapissa ei ole lämmitystä. Viileää, valoa ja vettä kuitenkin riittää, jospa se riittäisi? Sen verran se oliiviyrtti jäi kiinnostelemaan, että piti etsiä siitä tarkempaa tietoa. Tässä sitä myös teille: Oliiviyrtti (viherhopeayrtti).
![]()
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kesäkukkaistutus, tomaatin taimi, pensastomaatti, avomaankurkku, oliiviyrtti, laventeli, basilika, persilja, niitty, kukkaniitty, raparperi, helppohoitoinen piha |