Aurinkoisen kasvupaikan köynnösruusutTorstai 13.3.2025 - Sirkku Ihanat ruusuköynnökset. Ruusut, nuo ihanat ja piikikkäät tuoksujat. Katseen vangitsijat, jotka ovat kauniita katsoa, mutta niin pirullisia hoitaa. Köynnösruusujen hoito on pirullista nimenomaan niiden piikkien vuoksi ja toki myös sen vuoksi, että ne ovat melko kylmänarkoja. Niitä siis suojaillaan niin pakkaselta, kuin jäniksiltä ja peuroilta. Ruusun historia on mielenkiintoinen. Muinaiset Kiinalaiset ja antiikin kauden Kreikkalaiset ja Roomalaiset jumaloivat ruusuja. Ruusut olivat rikkaiden luksustuotteita, joiden terälehtiä käytettiin juhlapaikoilla, kaduilla ja makuuhuoneissa. Rikkaat saattoivat jopa nukkua ruusun terälehdillä täytetyillä patjoilla. Tämä ehkä kuulostaa hienommalta kuin onkaan. Perimmäinen syy ruusun terälehtipatjalla nukkumiseen oli tuon ajan hygienia. Ruusua käytettiin paljon kosmetiikkatuotteissa sen voimakkaan tuoksun vuoksi. Tuoksu peitti huonon hygienian. Ruusuöljyä käytettiin tuohon aikaan henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimiseen, kosmetiikkana ja vainajien voiteluun. Ruusun terälehtiä käytettiin myös orgioissa ja alkoholia nautittaessa, koska uskottiin että se ehkäisee liiallisen humaltumisen ja krapulan. Toimivaa krapulalääkettä on siis pohdittu jo tuolloin, kirjaimellisesti antiikin aikana. Tuolloin ruusun terälehtiä levitettiin myös tanssilattioille ja sanonta ruusuilla tanssimisesta tuleekin tuolta ajalta. Kautta historian, ruusulla on ollut voimakkaita symbolisia merkityksiä. Antiikin aikana ruusut olivat harvinaisia. Niitä tuotiin silkkitietä pitkin Persiasta ja ne olivat hyvin kalliita. Tuolloin pihassa kasvava ruusupensas tai köynnös kuvastikin talon omistajan vaurautta. Mitä vauraampi perhe, sitä enemmän oli ruusuja pihassa. Kristinuskon levitessä ruusuja paheksuttiin, kun ne liitettiin mielikuvissa orgioihin. Tavallaan tämäkin symboli ruusulla on edelleenkin, vai miksi elokuvissa aina levitellään ruusun terälehtiä makuuhuoneen lattialle ja sängylle? Kuitenkin ruusun symbolinen arvo kristinuskossa muuttui, kun ruusu keksittiin liittää neitsyt Mariaan. Ruusuköynnös taas symboloi luottamusta. Antiikin aikana suuret päätökset ja sopimukset vahvistettiin ruusuköynnösportin alla. Sen koettiin symboloivat oikeutta ja rehellisyyttä. Vielä nykyäänkin ruusuköynnössymboleita saattaa löytää lakia ja järjestystä edustavista rakennuksista esim. seinäboordeista tai ovien päällä olevista kuvioinneista. Suomessakin, näitä saattaa olla näkyvissä esim. oikeustaloissa tai poliisilaitoksilla. Nykyaikana ruusun voisi sanoa symboloivan rakkautta eri muodoissaan ja onnea. Edelleenkin moni käyttökohde on ruusulla pysynyt samana. Vielä nykyäänkin sitä käytetään kosmetiikassa, hajuvesissä, ravinnoksi ja pihan kaunistajaksi. Ruusun määrällä ja värillä myös kerrotaan asioita. Ei ehkä varallisuudesta enää nykyään, mutta rakkaudesta ja sen laadusta kylläkin.
Köynnösruusut.
Ruusun historia tekstin taustatiedot perustuvat Taina Laaksoharjun Hyötykasviyhdistykselle pitämään luentoon. Erittäin mielenkiintoinen aihe ja hyvä luento! Kuvat: Kati Muurikoski ja Tapio Hietaniemi. Kuvia ei saa lainata eikä kopioida ilman asianmukaista lupaa. Ikäväkseni on todettava, ettei minulta löytynyt itseltäni yhtään köynnösruusukuvaa.
Rosa ´Pohjantähti´ Suomenköynnösruusu.
Rosa kordesii- ryhmä´flammentanz´ loistoköynnösruusu.
Rosa `William Baffin`(pilariruusu)
Rosa setigera-ryhmä ´Baltimore belle´ preeriaköynnösruusu.
Rosa wichuraiana- ryhmä ´new dawn´ köynnösruusu ´new dawn´.
Köynnösruusuihin luetaan myös pitkäversoisia ja pilarimallisia ruusuja, kuten esim. rosa kordesii-ryhmän ruusut (Kanadalaiset pilariruusut), jotka ovat matalampia kuin edellä mainitut ruusut ovat. Näiden menestymisvyöhykkeet ovat keskim. I-IV. Lisäksi kestäviä pitkäversoisia ruusuja löytyy myös pensasruusuista. Nämä tulevat n. 150 cm:n korkuisiksi. Esim. Rosa ´poppius´ suviruusu, Rosa ´Minette´ eli mustialanruusu ja Rosa ´splendens´valamonruusu.
|
Avainsanat: Köynnös, köynnösruusu, köynnöksen istutus, puutarha, kasvit, piha, pihasuunnittelu, kasvisuunnittelu, pergola, köynnösritilä |