Katajat

Torstai 11.12.2025 - Sirkku

Katajaisen kansan nimikkokasvi.

Siitä sanotaan että se taipuu vain ei taitu kuitenkaan, mutta minulla on ikävä kyllä  todisteita,  että ei se katajakaan ihan kaikkea kestä. Meidän pihassamme oli niin upea pilarikataja, että sitä muistellaan toisinaan vieläkin. Kuitenkin sille eräs myrsky oli liikaa.

 

Pilarikatajan kohtalo

12.8.2017 Etelä-Suomen yli puhalsi Kiira-myrsky, tai rajuilmaksikohan sitä pitäisi nimittää. Meteorologit varoittivat jo etukäteen mahdollisesta vaarallisesta säästä, jota ei olisi kyllä etukäteen uskonut. Päivä kun oli suorastaan läkähdyttävän tyyni ja kuuma. Ilma seisoi ja sitä itse kukin kulki varjosta toiseen, etsien vähän helpotusta edes pienestä tuulenviristä. Järviin täällä Etelä-Suomessa on tuolloin turha enää mennä. Ne ovat täynnä sinilevää. Onneksi uskoimme meteorologien varoittelut ja siivosimme pihasta lähes kaiken irti lähtevän varastoihin ja suojiin, tosin ihan kaikkea emme älynneet sitoa kiinni.

 

Alkuillasta alkoi etelän suunnalta kuulua kaukaista jyrinää, silloin siirryttiin sisälle. Sähkölaitteet pois seinistä ja vettä ämpäriin valmiiksi. Muuta ei sitten ehdittykään, kun pilvi alkoi vyöryä etelän suunnalta. Tuuletusikkunoita alettiin juuri sulkemaan kun katsottiin, että pilvi on vielä Sipoon päällä, silloin yhtäkkiä humahtivat korvat lukkoon ja tuuli osui taloon. Ne vielä auki olleet tuuletusikkunat rävähtivät auki ja isot ikkunat helisivät niin, että tuntui kuin ne tulisivat sisään koska tahansa. Ja sitten alkoivat puut kaatua. Muutama sekunti tuulen osumisesta, talon päällä olikin jo puu ja pihametsässä kävi hirveä rytinä. Jälkikäteen selvisi, että siinä yhden puun kaatumisessa ei tosiaankaan ollut kaikki.

 

Pihasta oli mennyt n. 70 puuta, joista osa kaatui heti ja osa on jouduttu poistamaan sen jälkeen niiden muututtua vaarallisiksi, talon päällä oli yli 100 vuotias mänty, puimuritallin päällä oli kolme puuta, kanala hajalla, kasvihuone kuin ihmeen kautta ehjä, vaikka isot männyt sen ympäriltä oli kaatuneet. Navetan katosta suuri osa oli tiessään ja tuuli oli katkaissut kyllästetyn, kuivan ja kovan ovipönkälankun (2”4” eli 50 x 100 mm) kuin hammastikun.

 

Vahingot olivat isot ihan noin rahallisestikin, mutta entäpä muistot? Ihmiset ja eläimet onneksi olivat turvassa, mutta ehkä kaikkein suurimman harmin aiheutti se, että navetan ja talon välistä oli kaatunut se ikivanha kataja, joka oli jo aiemminkin saanut useita osumia. Viimeksi n. vuosi tätä päivää ennen, oli huolimaton kuormantuoja kolhinut puuta niin, että kuoret lähtivät pitkänä suikaleena yhdeltä sivulta. Kataja ei kuitenkaan ollut siitä moksiskaan. Siinä ei näkynyt mitään elinvoiman hiipumisen merkkejä ennen Kiira- myrskyä. Kyseinen pilarikataja oli yli kahdeksan metriä korkea ja n. kaksi ja puoli metriä leveä leveimmästä kohdasta. Äkkiseltään laskimme sen olevan ainakin 120 vuotta vanha, joten se oli nähnyt Suomen itsenäistymisen ja rauhan ajan tilan ja pihan rakentamisen tälle paikalle. Todennäköisesti sen ikä oli vielä enemmän, mutta kanto hajosi myrskyssä niin totaalisesti, ettei siitä oikein pystynyt katajan tiiviitä elinrenkaita enää laskemaan.

 

Alkukuukaudet ja se ensimmäinen syksy myrskyn jälkeen meni pihaa siivotessa ja  vahinkoja  korjatessa. Piha näytti kaikkineen niin erilaiselta kun isoa puustoa oli lähtenyt niin paljon ja puita jouduttiin vielä poistamaan talven aikana useita. Maisema muuttui ja sille ei voinut mitään. Kevään tultua katajan tekemä aukko alkoi kuitenkin vaivaamaan mieltä. Piha ei näyttänyt silmään hyvältä, ei sitten millään, kun katajan paikalla oli vain kuoppa. Hätäpäissäni istutin tilalle aluksi timanttituijan. Niitä kun sai jo valmiiksi isoina suht edullisesti. Se ei katajan paikalla viihtynyt alkuunkaan. Se kokeilu jäi yhden vuoden mittaiseksi ja lopulta tuija oli pakko kaivaa pois. Onneksi oli ahkeria työkavereita, jotka ilmaantuivat heti paikalle, kun maata kuovittiin. Tee siinä nyt sitten lapiohommia, kun monta kanaa kuopii ympärillä ja kukko vahtii vieressä.

 

Lopulta totesin, että ei auta, pakko on lähteä ostamaan pilarikatajan taimi. Taimilappu  tietenkin on jo hukkunut, jotta saisin nyt tarkastettua oliko taimi nimenomaan kotikatajan pilarimuoto vaiko kiinankatajan tms. lajikkeita. Väritys on ehkä kuitenkin hieman sinisempi kuin alkuperäinen lajike oli. Väriin voi kuitenkin vaikuttaa myös sen vanhan kasvin ikä. Harmittelin siinä aikani, etten ollut heti ostanut paikalle uutta katajaa, siinä meni pari kesää hukkaan kasvuaikaa. Uusi kataja paikalle istutettiin muistaakseni 2019 tai 2020 ja kyllä silloin lähdettiin aika pienestä taimentirppanasta liikkeelle. Olin aivan varma, että tämäkään taimi ei lähde kasvuun, mutta kyllä sille se kasvupaikka kelpasi! Yleensä on vaikeaa saada saman kasvilajin kasvia lähtemään kasvuun kaadetun, tai kaatuneen puun paikalle. Se johtuu maahan jäävistä juuren ja kannon paloista, joita lahottajabakteerit alkavat hajottamaan. Jokaisella kasvilla on omat juurenlahottajabakteerinsa, jotka eivät iske muiden lajien juuristoihin. Koska tältä paikalta oli kaadettu kataja, ja vaikka olimmekin kaivaneet kannon ylös, oli maassa vanhan katajan juuria. Nähtävästi olimme kuitenkin saaneet niitä riittävän isolta alalta pois, koska uusi kataja lähti kasvuun hyvin. Ensimmäiset talvet suojelin taimea niin aurauslumilta, jäniksiltä, traktoreilta, mäenlaskijoilta kuin kevätauringoltakin. Pari kertaa kesässä kitkettiin myös juurelta rikat. Koirakin sai moitteita jos siihen puskaan pissasi. Hengissä se siis selvisi.

 

Kataja on tosiaan hidaskasvuinen puu ja sen puuaines on todella tiuhaa ja painavaa, juuri siitä syystä, että puu kasvaa niin hitaasti. Kataja kestää leikkaamista ja varsinkin nuorena katajaa kannattaa muotoilla leikkaamalla, jotta saa puusta sen mallisen kuin haluaa siitä tulevan. Meidän vanhasta pilarikatajasta ei kukaan pystynyt sanomaan oliko sitä joku joskus leikannut ja mitä lajiketta se oli. Itse olen kuitenkin epäillyt, että se oli tavallisen kotikatajan jokin korkeampikasvuiseksi kasvava lajike. Voi toki olla, että se oli tavallinenkin kotikataja, mutta silloin sitä on ollut pakko jonkun leikata silloin kun se oli nuori. Niin soihtu- tai kynttilämäinen ja alaosaltaan oksaton se oli. Se näytti siis siltä, kuin se olisi ollut vartettu perusrunkoon, mutta ei, kyllä se oli omajuurinen kuitenkin.

 

Minä siis istutin uuden pilarikatajan tuolle paikalle ja tuskailin sitä, etten tule koskaan  näkemään sitä täydessä mitassaan, koska se kasvaa niin hitaasti. Minun hommakseni osui olla siis nyt se, joka huolehtii niistä alkuvuosien leikkauksista. Toivottavasti sitten joskus 150 vuoden kuluttua, joku jälkipolvista sitä ihailee ja miettii, että millainenkohan se emäntä oli, joka tämän istutti. Nyt on ainakin istutusvuosi edes jotenkin selvillä, jos tämä blogikirjoitus jossain muodossa sinne saakka säilyy? Silmä on nyt tottunut siihen, että katajan korkeus on vain murto-osan vanhasta. Tänään selasin koneelta vanhoja kuvia ja löysin vuodelta 2021 kuvan n. vuoden paikallaan kasvaneesta pikkutaimesta. Tajusin silloin, että onhan kasvua tullut valtavasti! Leveyttä on tullut lähes tuplaten ja korkeuttakin taimi on saanut reilusti, jos vertaa kokoa siihen takana kasvavaan (ja kuolevaan) kuusiaitaan. Kuusiaita taimen takaa on todennäköisesti kaadettava ja istutettava uudelleen vuoden sisällä kirjanpainajien vuoksi, joten mittatikku lähtee. Mutta kataja jää.

Haaveena yhä se bonsai?

Olen haaveillut bonsaipuusta jo useamman vuoden ajan. Haaveet ovat lykkääntyneet siitä  syystä, että sisällä ei oikein ole sopivaa paikkaa muotoon leikatulle puulle ruukkuineen. Mielen perukoilla se kuitenkin on pysynyt, sillä ajatuksella, että ”sitten joskus kun sopiva kasvi tulee vastaan”. Tänään aamulla somessa kuitenkin tuli vastaan bonsaiharrastajien sivusto, jossa joku oli taivuttanut ja leikannut ruukussa meilläkin puutarhamyymälöissä syksyisin myytävän kiinankatajan bonsaiksi. Tajusin samalla, että kylläpä olen ollut tyhmä! Minulla on kasvanut jo useamman vuoden ajan terassin reunalla ruukussa kaksi kiinankatajaa, joita voisin varsin hyvin alkaa taivuttamaan ja leikkaamaan bonsaiksi. Laitan tähän nyt teille sen lähtötilanteen. Ehkä sitten joskus teen itse taivutuksesta ja leikkauksesta omat blogitekstinsä. Bonsaista ja Japanilaisesta puutarhasta olen kirjoittanut jo aiemmin. Nämä kirjoitukset löydät blogiarkistosta, Bonsaista puhutaan tammikuun 2024 kirjoituksissa.

 

Blogikirjoituksen kuvat ovat Viherpalvelu Maununkarhun omaisuutta ja niitä ei saa käyttää ilman lupaa muussa yhteydessä.