Permakulttuuri pohdituttaa, blogiteksti 1.

Torstai 16.1.2025 - Sirkku


Permanent agriculture eli permakulttuuri (pysyvä/ kestävä maanviljely).

Oletko sinä törmännyt permakulttuuri- termiin puutarhakirjoja ja lehtiä selatessasi ja miettinyt, että mitähän tuollakin mahdetaan tarkoittaa? Minulla termi on tullut vastaan säännöllisesti vuosien varrella ja toki tiedän sen pääsääntöiset periaatteet, mutta ajattelin nyt avata termiä hieman tarkemmin. Jos vaikka oppisin itsekin hieman lisää? Jaan tekstin kahteen blogikirjoitukseen, niin ei tule liikaa asiaa yhteen tekstiin.

Permakulttuurin perusajatus:

Permakulttuuri perustuu alkuperäiskansojen oppeihin ja sen kehittelivät nykymuotoonsa australialaiset Bill Mollison ja David Holmgren 1970- luvulla. Muita permakulttuurin edelläkävijöitä on mm. Itävaltalainen Sepp Holzer.

Permakulttuurilla tarkoitetaan kokonaisvaltaista viheralueiden suunnittelua ekologisesti kestävältä pohjalta. Siinä maatalous ja viheralueet, kuten puutarhat, puistoalueet, metsät ja muut viheralueet, kuten katuympäristöt suunnitellaan ekologisesti kestäviksi kokonaisuuksiksi. Permakulttuurissa myös pyritään omavaraisuuteen viljelyn kaikissa osa-alueissa, ja näin ollen myös suurin osa ihmisen syömästä ruuasta olisi itse, omassa viljelyssä, tuotettua. Myös kasvualustat ja sen valmistukseen tulevat tarvikkeet, sekä vedenkiertojärjestelmät tehdään itse. Jätettä ei saisi jäädä. Permakulttuurista voisi siis sanoa, että se on kokonaisvaltainen suunnittelufilosofia, joka kattaa puutarhanhoidon, viljelyn, arkkitehtuurin, ekologian, rahanhallinnan ja yhteisösuunnittelun.

Permakulttuurin kolme pääperiaatetta:

  • Earth care- maapallosta huolehtiminen.
  • People care- ihmisistä huolehtiminen. 
  • Fair share- reilu jako, kulutukselle ja kasvulle rajojen asettaminen, ja ylijäämän palautus kiertoon.

Näitä teesejä miettiessäni, tulee vaan mieleen, että vielä näiden saavuttamiseen on matkaa. Lisäksi pohdituttaa, että kuinka monella meistä on taitoa ja tilaa viljellä ja säilyttää sellainen määrä ruokaa, jolla pitäisi itsensä ja perheensä ruuassa talven yli. Pidän perhettäni jonkin verran omavaraisena, mutta ei tuo tuollaisenaan taitaisi onnistua edes meiltä. Varsinkin, jos edes kasvualustoja ja siemeniä ei saisi ostaa kaupasta. Suurempaan omavaraisuuteen pääseminen vaatisi usean vuoden työn.

Mitä permakulttuuri tarkoittaa maanviljelyssä:

Tavoite olisi, että viljelyä kehitetään maaperää hoitavaksi ja innovoidaan myös maaperää hoitavia ja lannoittavia viljelymenetelmiä. Pyörää ei toki tarvitse keksiä uudestaan, jos hyvä ja toimiva menetelmä on jo kehitetty, mutta täälläkin pyritään mahdollisimman pitkälle omavaraisuuteen ja kierrätykseen.

  • Minusta yhtenä esimerkkinä tästä voisi vaikkapa olla veden kierto viljelyssä. Istutusalueet pyritään rakentamaan niin, että ns. ostettua juomavettä tarvitaan mahdollisimman vähän, vaan voitaisiin pärjätä tontilla olevilla ja sinne satavilla vesivarannoilla. Tämä voisi tarkoittaa satavan, maaperän läpi tulevan ja suodattuvan veden keräämistä ja pumppaamista uudelleen kasvien käyttöön. Tämä vesi on ravinnepitoista jo itsessään, toki laimeampaa kuin lannoitettu vesi. Vesi voitaisiin pumpata kokoojakaivosta esim. aurinkoenergiaa hyödyntäen, jolloin ostettua sähköä ei tarvittaisi.

 Veden kierron ja uudelleen kasteluun käyttämisen lisäksi permaviljelyssä käyttöön tulevat myös:

  • Typensitojakasvit ja juuristollaan maata muokkaavat kasvit, sekä maaperän kasvipeitteisyys (hiilensidonta ja eroosion vähentäminen) ja maaperän pinnan kattaminen (veden haihtuminen).
  • Komposti ja kompostimullalla maaperän parantaminen.
  • Kasvijätekompostin valumavesien keräys, laimennus ja käyttö lannoituksessa. 
  • Puuceen tai muun biovessan kompostin käyttö maaperän parantamisessa. Huom! kiinteitä jätteitä on kompostoitava pidempään kuin esim. lehtijätettä, jotta syötäviin tuotteisiin ei tule kolibakteerivaaraa. Kompostointiaika on pidempi kuin tavallisella talousjätekompostilla. Kuiva käymäläjäte on jatkokompostoitava astiassa, jossa on kiinteä pohja ja kansi, ja josta ei tule valumia ympäristöön. Käymäläjäte voidaan levittää välikerroksiksi lehtijätekompostiin em. ehtojen täyttyessä, minimikompostointiaika on yksi vuosi, jonka jälkeen valmista kompostimassaa voidaan käyttää koristekasvien kasvualustaan laimennettuna. Syötäville kasveille kompostimassan on valmistuttava pidempään, jopa 2-3 vuotta. Jatkokomposteja tarvitaankin pihassa useita, joten tilaa ne valitettavasti vievät. Biovessaan kertyvä virtsa voidaan myös kerätä ja hyötykäyttää laimennettuna kastelulannoitteena esim. yksivuotisille koristekasveille. Virtsa tai urea pitää sisällään typpeä ja sillä voidaan herätellä myös jäätynyttä kompostia.

 Mitkä ovat permakultturisen pihan suunnitteluperiaatteet? David Holmgren

  1. Havainnoi ja vuorovaikuta.
  2. Kerää ja varastoi energiaa.
  3. Hanki tuotoksia.
  4. Käytä itsesääntelyä ja ota vastaan palautetta.
  5. Käytä ja arvosta uusiutuvia luonnonvaroja ja palveluita.
  6. Älä tuota jätettä.
  7. Suunnittele maaleista yksityiskohtiin.
  8. Yhdistele erottelun sijaan.
  9. Käytä hitaita ja pieniä ratkaisuja.
  10. Käytä ja arvosta monimuotoisuutta. 
  11. Käytä reunoja ja reuna-alueita.
  12. Hyödynnä muutosta luovasti ja vastaa siihen.

Tässäpä sitä on sopivan ympäripyöreitä lauseita, se mitä niillä mahdetaan tarkoittaa, on varmasti vähän tulkitsijakohtaista? Omaa, ihan arkiseen perhepihaan tulevaa pohdintaani yritän avata hieman seuraavassa blogitekstissä. Mitä em. kohdat sinulle tarkoittavat? Kirjoita kommenttiosioon mitä sinulle niistä tulee mieleen.

 

Avainsanat: Permakulttuuri, permanent agriculture, kestävä viljely, kestävä maanviljely, pihasuunnittelu, puutarhasuunnittelu, ekologisuus, ekosysteemi, kompostointi, kotivaraviljely, kotiviljely, luonnonmukainen viljely, permakulttuurinen piha


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini