Jatkoa kliivian hoitoonPerjantai 16.2.2024 - Sirkku Kliivian hoitoa, jatkoa edelliseen blogitekstiin. No niin, nyt on kaikki tarvittava hankittuna. On erilaiset kasvualustat, ruukut, mykorritsatuotteet, terävä veitsi ja puutarhasakset. Ainoa minkä unohdin huolehtia on se, että kotoa löytyisi myös ne pöytää suojaavat sanomalehdet! Niitä ei tietenkään juuri nyt ollut. Onneksi kotoa löytyi mainoslehtisiä, joita sai pöydän päälle leviteltyä, jotta päästiin mullan vaihto- ja taimen jako töihin. 1. Puhdista huolellisesti vanhat ruukut ja laita pinnoittamattomat saviruukut muutamaksi tunniksi likoamaan veteen. Pinnoittamaton saviruukku on huokoinen materiaali, jonka savi vetää itseensä ja haihduttaa kuivempaan ympäröivään ilmaan kasvualustasta kosteutta, jolloin kasvualusta kuivuu nopeammin. Samaa ongelmaa ei ole pinnoitetussa saviruukussa eikä muoviruukussa. 2. Irroita jaettava taimi varoen vanhasta ruukustaan. Kliivian juuret ovat hennot ja katkeavat helposti. Normaalisti taimi kastellaan n. vuorokautta ennen mullan vaihtoa, jakamista tai uudelleen istutusta. Kliivian kohdalla kannatti kuitenkin pitää kasvi kuivana hetken aikaa ennen mullan vaihtoa, jottei hauraat juuret katkeile turhaan. 3. Laita ruukkujen pohjalle ruukkusoraa salaojitukseksi ja peitä se paperilla, jottei mullat valu ruukkusoran sekaan. 4. Itse laitoin ruukun pohjalle ja reunoihin vahvempaa viherkasvimultaa ja suoraan taimen alle ja reunoille vähätyppistä taimimultaa. Typpi haittaa kasvin juurtumista. Mikäli kasvualustassa on paljon typpeä, kasvi keskittyy uuden kasvun tuottamiseen silloinkin, kun sen pitäisi keskittyä juurtumiseen. Tämän vuoksi laitoin vahvemman, lannoitetun kasvualustan kauemmas juurista ja suoraan kontaktiin juurien kanssa laitoin laimeamman maan. Sekoitin kasvualustan sekaan mykorritsasientä, jonka pitäisi helpottaa kasvin juuriston kehitystä. 5. Jaa emotaimi varoen terävän veitsen avulla niin, että jokaiseen taimen alkuun tulee juuria mukaan. Kliivian kohdalla jakotaimessa tuli olla 4-5 lehteä, jolloin juuristoa uudelle taimelle oli jo kehittynyt. 6. Typistä liian pitkät juuret terävällä veitsellä ja istuta taimi tukevasti uuteen kasvupaikkaan. Älä laita taimea liian syvään. Katso, että taimi on keskellä ruukkua ja sen juuristo on hyvin ruukussa levällään. Painele uusi kasvualusta varoen tukevasti kasvin ympärille. Tiivistä multa lopulta veden avulla. 7. Istuta emotaimi takaisin omaan 1cm:n ruukkuunsa samaan istutussyvyyteen tai korkeintaan n. syvemmälle kuin vanha istutussyvyys on ollut. Itse typistin myös emokasvin juuristoa ja istutin senkin niin, että suoraan juuriston kanssa kontaktissa oli laimeampaa kasvualustaa ja vahvempi kasvualusta oli kaempana. Saa nähdä, miten emokasvi voi tämän jälkeen. Nyt siellä oli kukintojen alkuja näkyvissä. Toivottavasti kasvi ei tykännyt liian huonoa siitä kun aloin sorkkimaan sen kasvualustaa kun kukinta oli juuri alkamassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kliivia, punasarja, mullan vaihto, viherkasvien kevättyöt, kasvualustan vaihto, viherkasvit, viherkasvi |
Kliivian hoitoa.Perjantai 9.2.2024 - Sirkku Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Kirjoitin vuonna 2021 blogikirjoituksen, jossa kerroin sisäkasvien olevan tämän puistopuutarhurin painajaisia. Innostun aina ostamaan erilaisia viherkasveja, muistan hoitaa niitä alkuajat, mutta viimeistään seuraava talvi on jo ongelmana. Perheessäni minut on tunnettu siitä, että minulla on kaikki kasvit altakasteluruukuissa, koska sesonkikauden ollessa päällä, en vain kerta kaikkiaan muista kastella sisäkasveja riittävän usein. Lannoituksen hoidan pääasiassa pitkävaikutteisilla ravinnepuikoilla tai rakeilla, ja mullat vaihdan silloin kun on aivan pakko. Yleensä jopa kaktukseni alkavat hätäpäissään kukkia joka kerta kun muistan antaa niille vettä. Meillä kaktukset saattavat kukkia siis kolmekin kertaa vuodessa. Yritin ottaa viherkasveistani paremmin koppia tuon blogikirjoituksen jälkeen ja olen jaksanut hämmästellä niiden muutosta. Jatkuvaa hämmästystä minulle nykyään aiheuttaa se, että minäkin näköjään pystyn pitämään viherkasveistani parempaa huolta. Yksi orkideoistani kukkii nykyään lähes tauotta ja sain onnistumaan kaikkien joulukukkien kukituksen. Olkoonkin, että viimeisin ritarinkukista kukkii juuri nyt, mutta jääkielot ja muut ritarinkukat osuivat suurin piirtein oikeaan aikaan. Mummin santutkin ovat vielä hengissä. Hämmästyttävää. Viime viikolla aloin katsella tarkemmin minulla muutaman vuoden ollutta kliiviaa eli punasarjaa, ja huomasin siinä olevan useita sivuversoja. Olinkin ihastellut sitä jo jonkin aikaa kun se oli näyttänyt niin tuuhealta. Syy selvisi nyt ja arvelen, että emokasvilla alkaa ruukussa olemaan kohta tukalat oltavat, jollen tee asialle mitään. Itseäni tsempaten on siis tarkoitus alkaa mullanvaihto ja kliivian multapaakun jako- hommiin. Kliivia, punasarja: Istutus, jakaminen ja hoito.
Olen aika hämmentynyt tästä hoito-ohjeesta. Minä en ole pitänyt mitään kylmäjaksoja, enkä ole vienyt kasvia ulos. Olen vain siirtänyt sitä ikkunalta toiselle valon perässä vuoden ajasta riippuen, kastellut kuten kuuluu, ja silti kasvi on kukkinut 1-3 kertaa vuodessa jo usemman vuoden ajan. Asun toki vanhassa rintamamiestalossa, jossa toisinaan vetää kun verkkokassissa, mutta ei meillä sentään noin kylmää ole. Kasvi on kaiken lisäksi ollut pattereiden lähellä, koska olen tuonut sen ikkunalle. Hmmm... ehkä sinä testaat kumpi tapa sinun kasvilla toimii ja kerrot sitten omat kokemuksesi kliivian kukituksesta?
Vielä vähän asiaa viherkasvien mullan vaihdosta. Milloin multa kannattaa vaihtaa?
Mihin aikaan vuodesta?
Millaiseen ruukkuun kannattaa istuttaa?
Millainen multa? Ensisijaisesti kannattaa käyttää hetki sen asian miettimiseen mistä maapallon osasta kasvi on kotoisin, millaista kasvualustaa siellä olisi luontaisesti tarjolla ja sitten valita kasvualusta sen mukaan. Voit kasata mullan itse tai käyttää valmiita seoksia. Mikäli teet mullan itse, niin muista huolehtia mullan puhtaudesta. Sisälle et todennäköisesti halua multaa, jossa on valmiiksi esim. tuholaisten munia tai toukka-asteita. Tämän vuoksi myöskään ulkokasvien multaa ei suositella sisäkasveille. Ne tuotteet ovat tarkoitettu ulkokasveille, jotka kestävät tuholaisia ja tauteja paremmin meidän olosuhteissamme. Ulkona myöskin talvi tappaa jotkin bakteerit, tautiaiheet ja tuholaiset. Sisäkasveille sitä talvea ei tule samanlaisena, jolloin mullan mukana voi silloin tulla hankaliakin kasvituhoojia.
Yleisohje mullan vaihtoon:
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kliivia, punasarja, viherkasvit, viherkasvi, sisäkasvi, mullan vaihto, sisäkukkien kevättyöt |
Mummin santut.Perjantai 12.2.2021 - Sirkku Saintpaulia, paavalinkukka, santtu ja pyhä Pave. Näillä kaikilla nimillä olen kuullut tätä kasvia kutsuttavan. Minulle tämä kasvi on ikuisesti Mummin Santtu. Olen siis aikanaan saanut ihka ensimmäiset omat viherkasvini lahjaksi omalta mummiltani. Olin arviolta n. 12 vuotias ja sain ne lahjaksi uuteen kotiin muuton yhteydessä, silloin kun sain oman huoneen. Lahja annettiin suoraan omalta ikkunalaudalta. Mummilla oli rivi santtuja omassa yksiössään ja käsitin tuolloin, että vaikka mummi ei sitä ääneen sanonut, kasvien antaminen minulle oli sitä mummin tapaa osoittaa rakkautta. Santut olivatkin ainoat mummin asunnon viherkasvit, koska yksiö oli pimeähkö ja viileä. Mummi oli tarkan markan nainen. Sähkövaloja ei poltettu päiväsaikaan ja lämmityksessäkin taidettiin säästää. Kasvivalot olivat turhaa humputusta ja siksi ikkunalla kasvoikin kukkia, jotka varmasti olosuhteet kestivät ja taisipa olla niin, että niistäkin oli osa muovisia. Minulla Mummin santut olivat vaihtelevasta hoidosta huolimatta hengissä yli 10 vuotta. Lopulta ne vei kovalla pakkaskelillä auki jätetystä ikkunasta puhaltanut kylmä viima. Se oli nuorelle ihmiselle niin kova paikka etten 20 vuoteen ostanut uusia. Mummille en kehdannut koskaan kertoa mitä hänen santuilleen tapahtui, uskon kuitenkin että hän olisi ollut pikemminkin yllättynyt siitä, että ne elivät lapsen ja nuoren ihmisen hoidossa yli 10 vuotta ja muuttivat myös siis hänen mukanaan omasta huoneesta ensimmäiseen omaan kotiin. Koska kuitenkin olen päättänyt että tänä talvena otan haltuun viherkasvien hoidon, suuntasin eilen pihasuunnittelun ja pihaneuvonnan yhteistyöyritykseni Kodin terra Tuusulan myymälään ostamaan viherkasveille uutta multaa, isompia ruukkuja ja kastelulannoksia. Samalla ajattelin tsekata mitä uutuuksia viherkasvirintamalla tuotteiden puolella oli nähtävissä. Kiersin myös puutarhapuolta laajemmin ja tulin kolunneeksi myös Fiskarssin ja Gardenan hyllyt saksien, varsien ja sahojen sekä kastelujärjestelmien osalta. Sieltä siis itseni löysin, viherkasvitarvikehyllyn viereltä ja heti paikalle tullessani tajusin etten ollut muistanut mitata kasveilla käytössä olleiden ruukkujen kokoja. Oli siis ostettava summamutikassa suurin piirtein oikean kokoisia ruukkuja. Arvatkaapa millä menestyksellä? Riittää varmaan, kun kerron että sain nyt pariksi vuodeksi hienon uuden lankakorin. Onneksi edes jokin uusista ostoksistani osui myös kohdalleen, joten mullanvaihtohommiinkin pian päästään. Ostoslistalla oli mullan ja ruukkusoran lisäksi myös uusi amppeli ja pojan huoneen jukkapalmulle tukiseiväs. Multahylly olikin mielenkiintoinen. Löytyy kukkamultaa, viherkasvimultaa, orkideamultaa, kaktusmultaa, altakastelumultaa, savimineraalia ja taimimultaa. Heittäydyin hurjaksi ja ostin peruskukkamullan lisäksi myös orkideamullan. Kastelu ja lannoitehyllylle päästessäni löysin ihania uutuuksia. Ruukkukastelijoita joissa on keraaminen anturi joka työnnetään mullan sisään. Olen käyttänyt keraamisella anturilla olevaa kastelujärjestelmää kasvihuoneessa jo usean vuoden ajan ja olen kokenut sen käteväksi. Käsittelemättömän savianturin läpi tihkuu vettä sopivalla vauhdilla ja kasvi saa tarvitsemansa veden ja ravinteet pikkuhiljaa. Minulla on käytössä anturit johon saa laitettua tihkujärjestelmän vaikkapa vesisäiliöstä kiinni, mutta kotona olen kiertänyt anturiosaan kiinni vesipullon. Kieltämättä nämä lintuset ovat paljon kauniimpia kuin ylösalaisin käännetty limpparipullo. Vielä siis lannoitteet hyllystä mukaan, viherkasveille omansa ja orkideoille omansa ja sitten kohti viherkasvialuetta. Ja mikä sieltä osui ensimmäisenä kasvina silmään? Vanha tuttu Saintpaulia! Ihan täsmälleen en Mummin santun värisiä kasveja löytänyt, mutta ei se haittaa. Mummi ei ole täällä enää santuntaimia antamassa, mutta ehkä se sitten pikkuhiljaa on minun vuoroni alkaa kasvattamaan niitä seuraaville sukupolville? Ehdin ehkä keräämään niiden kasvatuksesta usean vuoden ajan tietoa, mutta sitten jonain päivänä jaan taimet, kasvatusneuvot ja tämän tarinan eteenpäin. Ja siihen ne santut muutti, alkuun nyt tuvan ikkunalaudalle, myöhemmin ehkä keittiön avohyllylle hieman vähemmän valoisaan paikkaan. 20 vuoden jälkeen olemme siis santullinen koti uudestaan. Saintpaulia- paavalinkukka. Istutus- ja hoito-ohje: - Kasvi kasvaa luontaisesti Itä-Afrikassa sademetsän aluskasvina. Saintpaulia pitääkin lämpimästä kasvupaikasta, kostehkosta ilmasta ja puolivarjoisesta valo-olosuhteesta. - Kasvit kannattaa istuttaa uudelleen parin vuoden välein ravinteikkaaseen kukkamultaan. - Paavalinkukkaa lannoitetaan maaliskuusta marraskuun alkuun joko kastelulannoksella tai kasvualustaan laitettavilla ravinnepuikoilla. -Kastelu kannattaa suorittaa aluslautaselle josta kasvi imee kasteluveden itse. Karvapintaisille lehdille jäävät vesipisarat vahingoittavat lehtiä. Kastelu on oltava tasaista, mutta seisova vesi kannattaa kaataa aluslautaselta pois. Talvikaudella multa saa kuivahtaa. Vanha hyvä keino saada santut kukkimaan on kaataa kuumaa vettä (+60 astetta) aluslautaselle joka saa kasvin virittymään kukintaan. Muista huolehtia riittävästä ilmankosteudesta sumuttelemalla kasvien ympäristöä. - Hyvin hoidettu kasvi saattaa kukkia ympäri vuoden. Mikäli kukinta hiipuu talviaikaan, siirrä paavalinkukka aurinkoisemmalle paikalle tai lisää valaistusta kasvivalon avulla. - Paavalinkukkia on helppoa lisätä pistokkaiden avulla. Tällöin nuori, jo täyteen kokoon kasvanut lehti leikataan ruoteineen emokasvista irti, lyhennetään 3-5cm:n pituiseksi ja pistetään viistosti kasvamaan vähätyppiseen taimimultaan. Istutus- ja hoito-ohjeiden lähde: www.kekkila.fi/saintpaulia |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saintpaulia, paavalinkukka, vihersisustus, viherkasvit, koti, puutarha, ruukut, lannoitteet, Kodinterra Tuusula, |