Citykanit

Torstai 10.11.2022 - Sirkku

Mikä tuolta puskasta lähti? 

Elokuussa, asiakkaan pihalla, pihatöitä tehdessäni, kitkin marjapuskan juurelta rikkaruohoja pois. Saman puskan toisella puolella taisi olla jonkun koti, koska rymyämiseni pensaan juurelle sai aikaan ketjureaktion, jonka kaikki osapuolet varmasti säikähtivät tarpeeksi. Minä kumarruin ottamaan rikkaruohoja ja pensaan toiselta puolelta laukkasi paniikissa yksi musta vilaus pihan poikki. Tämä vilaus taasen säikäytti liikkeelle myös naapuripensaasta hänen tumman kaverin. Vilahtelijoita oli siis kaksi. Ensimmäinen ajatukseni oli, että pomppipa kissa omituisesti, mutta sitten tajusin katsoa jälkiä tarkemmin. Jälkien jättäjän oli pakko olla jäniksen sukuinen.

Etsiskelin hetken eläintä liikkumalla hiljaksiin pitkin pihaa ja viimein se löytyi. Olin nähnyt kiireessä värin lähes oikein, korvat olivat ruskeat ja muuten koko kani oli kiiltävän mustan karvan peitossa. Kyse oli pakko olla siis citykanista tai kanin ja rusakon risteytyksestä. Itse veikkaan jälkimmäistä, koska pupu oli rusakon kokoinen.

Voi ei! Ajattelin. Nyt on sitten citykanit löytäneet tiensä jo Järvenpäähänkin. Se ei ollut yllätys, koska Tuusulassa ja Keravalla niitä oli ollut jo useana vuonna. Itse kuitenkin törmäsin Järvenpäässä Citykaniin nyt kesällä 2022 ensimmäistä kertaa. Olen työskennellyt Keski-Uudenmaan alueella jo vuodesta 2008, joten jonkun verran minulla on tästä alueesta jo kokemusta ja väitän, ettei näitä Järvenpäässä ole ollut kovin kauaa.

Melkein heti tämän jälkeen törmäsin citykaniin myös toisessa Järvenpääläisessä pihassa. Pihojen etäisyys toisistaan oli n. 5km linnun tietä, joten en usko, että on sama kani kyseessä.

Citykanit ovat ns. Euroopan villikaniineja, joita on kasvatettu ja vapaaksi päästetty suomalaisista kodeista. Syitä vapaaksi päästöön on varmasti monia, on väsymistä hoitamiseen, tullut yllätyspoikueita tms. ja ei ole pystytty hoitamaan eläimen oikeanlaista lopetusta tai uuden kodin etsintää, koska on tunneside lemmikkiin. Pakko kyllä tähän sanoa, että vastuulliseen eläimen pitoon kuuluu myös se, että huolehtii eläimestä alusta loppuun saakka. Lemmikit eivät kuulu yksin vapaana luontoon, koska voi olla, että ne eivät osaa löytää ruokaa tai niillä ei ole siihen soveltuvaa turkkia ja silloin kuolema on hidas kun se tulee nälkiintymällä tai jäätymällä. On myös meidän aikuisten vastuulla huolehtia, ettei lasten lemmikit päädy eläinlääkärin tai uuden kodin sijasta vapaaksi luontoon jos niistä ei jakseta enää huolehtia. Tämäkin citykani sai minut miettimään, mikä on ollut taustalla sillä ihmisellä joka kanin sukulaisen on aikanaan luontoon päästänyt? Liittyykö lemmikille uuden kodin etsimiseen ihmisillä niinsuuria häpeän tunteita, että mielummin päästetään lemmikki vapaaksi pihalle kuin etsitään uusi koti ja ehkä myönnetään, etten jaksanutkaan hoitaa sitä? Toki lemmikit voivat myös karata.

Miksi citykanin ilmaantuminen on ongelma? 

  • Citykani ei kuulu Suomen luontoon eikä luonnonvaraisiin eläimiin. Sillä ei välttämättä ole riittävää karvaa, jotta se pärjäisi Suomen talvessa ja silloin se saattaa paleltua hengiltä hitaasti. Citykanilla ei myöskään ole kunnon suojaväriä, tämä minunkin tapaamani oli suurilta osin musta, ja silloin se on talvella helposti petojen havaittavissa.
  • Koska kaniinit voivat tehdä useita poikueita vuodessa, on niiden leviäminen nopeaa. Ne siis valtaavat alaa meidän luonnon eläimiltä, kuten esim. metsäjäniksiltä.
  • Liika populaatio levittää jänisruttoa (Francisella tularensis) ja virustauteja. Jänisrutto-bakteeri voi tarttua myös ihmiseen hyttysten tai muiden pistävien eläinten kuten punkkien avulla, se voi tarttua myös maaperän pölyn tai saastuneen veden tai ruoka-aineiden välityksellä. Ensisijaisesti se kuitenkin tarttuu toisiin jäniksiin ja eläimiin.
  • Lisääntyvä populaatio myös ruokkii ja levittää esim. punkkeja ja saa ne lisääntymään runsaasti.
  • Citykani tekee puutarhoissa samaa tuhoa kuin metsäjänikset ja rusakotkin, mutta se myös kaivaa käytäviä ja koloja ja saattaa näin tuhota suurienkin puiden juuristoja ja tehdä puista myrskyriskejä. Kollegoilta olen kuullut kauhutarinoita kanien tuhoamista puistoista Helsingistä ja Espoosta, toivottavasti asiaan puututtaisiin Keski-Uudellamaalla ennen kuin tilanne menee todella hankalaksi.

Citykanien poisto. 

Poisto tuntuukin olevan yllättävän haastavaa lähinnä sen vuoksi, että asuintaajamissa ei voi ns. "käydä jänismetsällä" ja citykanien metsästykseen esim. jousella erikoistuneita metsästäjiä ei löydy ihan helposti jokaisesta metsästysseurasta. Useamman metsästäjän kanssa asiasta juttelin ja heidän ohjeensa oli, että kanit tulisi loukuttaa ennen kaatoa. Korkeasaari on joskus ottanut näitä kaadettuja citykaneja vastaan ravinnoksi kissaeläimille, en ole ihan varma, ottavatko he näitä vastaan vielä.

Ilmoitus Eviralle ja luonnonvarakeskukselle. 

Evira pitää yllä nettilomaketta, johon voi ilmoittaa Suomen luontoon kuulumattomien eläinten ja kasvien havaintoja ja leviämistä. Lomake löytyy osoitteesta: www.vieraslajit.fi , joka ohjaa sinut Luonnonvarakeskuksen eli LUKE:n sivuille. Myös Citykanin leviämistä Suomessa seurataan tätä kautta. Minäkin ilmoitin sinne havaintoni kuvan kanssa. Toivon, että jokainen meistä tekee näin mikäli Citykaniin tai muuhun Suomen luontoon kuulumattoman eläimen, kasvin tai kasvitaudin kanssa joutuu tekemisiin.

citykani.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puutarhatuholaiset, puutarhan tuhoeläimet, jänis, rusakko, villikaniini, kaniini, citykani