Puutarhurin lokakuu

Torstai 23.10.2025 - Sirkku

Lehtiä ja syysvärejä, eli puutarhurin lokakuu. Viimeinen_ruusunnuppu.jpg

 

Kyllä voi kuulkaas pieni väärään aikaan tuleva syksyflunssa sotkea kalenterin! Mikäli olette ihmetelleet miksi blogitekstejä ei ole kuulunut, on syynä se, että puutarhuri sairastui ja on nyt sitten kirinyt töitään kiinni. Töiden kirimisellä on ollut vähän kiire, koska lehtienpuhalluskausi ja sen jälkeen havuaitojen leikkauskausi puskee päälle. Onneksi on sentään ollut pieniä hetkiä töiden lomassa, jolloin on ehtinyt edes hetken ihailla kesän 2025 viimeistä kukintaa ja upeaa syksyn väriloistoa. On ollut myös pakkasaamuja, kuuraa ja jäätyneitä vesilammikoita ja riitepintainen lampi, mutta onneksi myös aurinkoisia iltapäiviä ja vähän vähemmän niitä sadepäiviä. Aina jaksaa kyllä ihmetyttää se, miten on mahdollista, että pari päivää kun olet sairaana, töitä kiritään sen jälkeen vähintään viikon verran. Jostain kumman syystä puhelin pirisee silloin normaalia enemmän, kun olet sairaana sohvan pohjalla.

 

Viimeksi aloitin blogitekstisarjan liittyen viherseiniin. Tämä sarja jatkuu tulevaisuudessa, mutta tänään puhutaan ajankohtaisista töistä.

Blogitekstin kuvat: Viherpalvelu Maununkarhu. Kuvia ei saa käyttää ilman lupaa muihin takoituksiin.

 

Tarvitaanko syystöissä enää haravaa? Lehtimassa_silpuksi.JPG

Kaikkina näinä vuosina mitä olen ollut puutarhurina, yksi kroppaa rasittavimmista kausitöistä on ehdottomasti ollut haravointi. Olen yrittänyt vältellä sitä viimeiseen saakka ihan tarkoituksella. Keväisin se repii helposti nurmikkoheinät juurineen irti, jolloin sammal ja rikkaruohot pääsevät valtaamaan nurmikentät. Toki hiekoitussepelit on syytä nurmikoilta poistaa, mutta se tulisi tehdä mahdollisimman hellävaraisesti, ns. pintavetoina, ei painaen haravaa lujasti maata vasten. Monen mielikuva kevätharavoinnista on se, että nurmikkoon tulee tehtyä samalla ilmaaminen kun se haravoidaan heti keväästä. Nurmikon ilmaus tarkoittaa kuitenkin sitä, että maahan tehdään reikiä, joihin haravoidaan hiekansekaista turvemultaa. Tämä antaa nurmiheinän juurille lisää ilmaa ja liikuttaa vettä ja ravinteita sopivassa tahdissa juuristojen ympärillä. Pelkkä haravointi ei tähän pysty, vaan pahimmillaan haravointi vain liikuttelee ja katkoo nurmiheinän juuristoa. Kevätharavoinnilla voidaan kuitenkin poistaa kuollutta sammalta, jos sammaloituneita alueita on vain vähän. Suurilla sammaloituneilla alueilta maaperään on tehtävä suurempi remontti, jolloin haravoinnista ei ole enää sellaisenaan hyötyä.

 

Kesällä toki tulee haravaa käytettyä, jos nurmikkoa leikatessa leikkuupinnalle jää pitkä leikatun heinän vana. Tuolloin ruohosilppu voidaan haravoida kasalle ja levittää vaikkapa kompostiin, pensaiden juurille tai kasvimaalle vihersilpuksi, joka muokataan maaperään syksyllä.

 

Sitten päästäänkin syksyyn, haravoinnin kulta-aikaan. Viime vuosien aikana olen yrittänyt  asiakkaille puhua siitä, että jos jätettäisiinkin tänä vuonna lehdet haravoimatta kokonaan. Tämä onnistuu jos pihassa ei ole suurilehtisiä puita, kuten vaahteraa tai Balkanin hevoskastanjaa. Jopa suurien tammien, saarnien ja jalavien lehdet saadaan maatumaan pihapiirissä, kunhan ne vain levitellään nurmikolle tasaisesti ja silputaan säännöllisesti ruohonleikkurilla pieneksi. Säännöllinen silppuaminen tarkoittaa n. 1/ vkossa, teriä voidaan tuolloin nostaa vähän ylemmäksi, koska nurmikko itsessään ei enää kasva, kun ulkolämpötila tippuu alle 10 asteen. Haravaa toki tarvitaan siinäkin kun lehtiä nurmikolle  levitetään, mutta ruohonleikkuri silppuaa suurenkin lehtimassan niin pieneksi, että se ei tukahduta nurmikkoa lumikerroksen alla, vaan lehdet maatuvat talven aikana, tuovat maaperään humusta ja ravinteita, ja lehtiä hajottavat pieneliöt ilmaavat nurmikkoa automaattisesti. Mikäli haluat testata tätä, huolehdithan, että nurmikkosi kallistukset ovat kunnossa ja ettei nurmialueella ole kuoppia, joihin vesi jää seisomaan? Isolehtisten, suurien puiden lehdet ovat monesti melko paksuja, ja niistä tulee suuri lehtimassa nurmikon päälle myös silloin kun ne silppuaa, ja silloin onkin riskinä nurmikon homehtuminen ja tukahtuminen, varsinkin jos lumimassa tulee aikaisin. Tuolloin osan lehtimassasta voi silputa nurmikon pintaan, mutta suurin lehtimassakerros kannattaa kerätä laajoilta pinnoilta pois, niin nurmikoilta kuin istutusalueilta. Tätä massaa voidaan silputa ja levittää pensaiden juurille, lehtikompostin välikerroksiksi ja sitä voidaan puhaltaa sellaisenaan niille pensasistutusalueille, joissa puoliksi maatunut lehtimassa ei haittaa keväällä. Tällöin lehtimassa toimii kuorikatteen tavoin maaperän katemateriaalina, kunhan se vain on levitetty riittävän ilmavasti. Loppu lehtimassa on puhallettava kasoille ja vietävä vaikka sorttiasemalle, jossa siitä tehdään uutta multaa. Muistathan, että toisten maalle ei lehtimassaa saa kärrätä ilman erillistä maanomistajan lupaa? Jossain tapauksissa lupa saatetaan tarvita myös kaupungilta tai kunnalta, riippuen siitä mitä kaikkea lehtimassa sisältää. Onko lehtimassan seassa hankalia kasvintuhoojia tai viljelykarkulaiskasvien siemeniä, tai onko siellä esim. maahan pudonneita hedelmiä tai marjoja, jotka voisivat lisätä jyrsijäongelmaa asuinalueella. Viljelysmailla saattaa olla myös tiukkoja EU-tukiehtoja, joiden vuoksi lehtijätettä ei voi pelloille tuoda. Näiden seikkojen vuoksi onkin parempi kun pihasta pois kuljetettavat lehtimassat viedään niille tarkoitettuihin keräyspisteisiin.

 

Suurien lehtimassojen liikuttelussa lehtipuhallin on ihan ykköstyökalu, vaikka moni sitä inhoaakin. Tosin inho konetta kohtaan yleensä kyllä loppuu, kun konetta on ensimmäisen kerran kokeillut itse. Ymmärrän, että lehtipuhaltimesta tuleva melu ja sen irroittama pöly haittaavat monia, mutta totuuden nimissä on sanottava, että meidän alallamme se säästää työntekijän kroppaa, työaikaa ja asiakkaan lompakkoa niin paljon, ettei haravan käytölle oikein ole enää perusteita. Haravoimalla pihan putsaukseen voi kulua aikaa kokonainen päivä, puhaltimella työ hoituu parissa tunnissa.

 

Mikäli pihassa on paljon havukasveja, tippuu niistä runsaasti neulasia. Jos havukasvien alla on kalkitun maan kasveja, kuten nurmikkoa tai perennaistutusalueita, on neulaset pakko haravoida pois. Neulaset happamoittavat kasvualustaa ja havujen alustoille kannattaisikin mielummin istuttaa happaman maan kasveja, jos inhoat haravointia. Neulaset liikkuvat puhaltimella myös vähän huonosti, varsinkin jos maaperä on kostea ja jos maaperän pinnassa on kasvillisuutta mihin neulaset tarttuvat kiinni. Täällä haravaa siis tarvitaan edelleen.

 

Summa summarum. Kokonaan en siis minäkään ole haravasta eroon päässyt, mutta olen saanut vähennettyä haravointia noin puoleen siitä mitä siihen käytin aikaa n. 15 vuotta sitten. Lehtipuhalluksien ja niistä tulevien pois kuljetettavien lehtien määräkin on vähentynyt noin puoleen parin viime vuoden aikana. Tämä on tapahtunut, vaikka lehtipuhalluskohteita ja alaa on tullut reilusti lisää. Lehtimassat pyritään ensisijaisesti silppuamaan nurmikkopintoihin vihermassaksi ja pensaiden alle katteiksi. Tällä olen pystynyt myös vähän vähentämään kevään lannoitustarvetta ja nämä työt yhdistettynä olen saanut laskettua yritykseni hiilijalanjälkeä ja saanut parannettua maaperän rakennetta ja sidottua ravinteita lehtien maahan osumispaikoille. Nämä ovat maailman mittakaavassa mikroskooppisen pieniä tekoja, mutta ne ovat askeleita oikeaan suuntaan. Yritetään sitoa lehtien mukana tulevat ravinteet ja sataneet vedet sinne minne ne ovat tulleet maahan/sataneet, jolloin pystymme vaikuttamaan siihen meitä ympäröivään lähiluontoon, sen hyviin bakteerikantoihin ja eliöstön hyvinvointiin.

Syksyn eteneminen. 

Tälle kasvukaudelle voisi sanoa, että jatkuvasti on tuntunut olevan tarvetta odottelulle. Ensin odoteltiin lämpimämpää kevätsäätä, sen jälkeen täällä Etelä-Suomessa alettiin odotella poutaa kun koko touko- kesäkuun satoi. Itä-Suomessa taas odoteltiin sadetta, kun pisaraakaan ei tullut ja järvet olivat ihan alhaalla. Keski-Kesällä etelä-Suomessa odoteltiin tuleeko sadosta yhtään mitään, onneksi muualla Suomessa sato sentään onnistui, koska meillä rypsit niitettiin peltoon, ohra kuoli vain osittain ja auringonkukat jäivät n. 30cm:n korkuisiksi mineiksi. Puutarhakasveille, puille ja pensaille kesä oli mitä rehevin, oli vettä ja aurinkoa, mutta satokasvien sato jäi meillä huonoksi, kun oli niin kylmää kasvien kukinta-aikaan. Luulen kuitenkin, että puille kesä oli tarpeen. On ollut jo monta kuivaa kesää alla, nyt vettä tuli täälläkin riittävästi ja puut pääsivät keskittymään kasvuun.

Vihdoin ollaan nyt syksyssä ja juuri viime viikolla ihmettelin, kun osa puista on vielä täydessä lehdessä ja vihreänä, kun taas paikoitellen lehtimetsät ovat jo paljaina myös täällä Etelä-Suomessa. Pohjoisessa on ollut lunta jo useamman päivän, joten on kai se uskottava, että talvi on tulossa ja nämä muutaman vihreät puutkin joutuvat vain havahtumaan talven tuloon. Vielä kauden viimeisiä hoitotyökäyntejä tehdään nyt loka- marraskuussa ja sitten siirrytään havuaitojen leikkaukseen.

 

Lokakuun ajankohtaiset puutarhatyöt.

  • Lehtien silppuaminen, haravointi ja puhallus ja lehtikompostin täyttö. Muista laittaa kompostiin riittävän ohuita kerroksia ja muista lisätä väleihin rouheampaa ainesta, kuten esim. oksasilppua tai haketta, joka pitää kompostin ilmavana.
  • Tyhjennä kasvilavat, muokkaa kasvimaat tarvittaessa. Tee viimeiset syyskylvöt, esim. valkosipuli kylvetään nyt voimakkaaseen ja multavaan maahan.
  • Kukkasipulien istutus.
  • Pese ulkoruukut ja tuo ne varastoon.
  • Lisää tarvittaessa ohut multakerros perennojen juuristojen päälle, jos kesä on kuluttanut vanhan mullan ja juuristot ovat liikaa näkyvillä.
  • Puiden tuentojen tarkistus ja tarvittaessa uusinta. Puiden ja pensaiden mentyä lepotilaan, voit tehdä vielä myös pienimuotoisia leikkauksia. Mieti kuitenkin tarkkaan onko leikkaustarvetta todella. Syksyleikkauksia pyritään nykyään välttämään sateisten syksyjen ja lisääntyneiden lahottajasienten itiöiden vuoksi.
  • Jänisverkkojen asennus. Muista tarkastaa myös vanhojen ja paikallaan olevien jänisverkkojen kunto.
  • Aurauskepit paikoilleen, valaistus kuntoon ja hiekoitussepelin lisäys hiekoitusastiaan. Muista huolehtia, että hiekoitussepeli on kuivaa ja ettei sinne pääse sadevettä, jos astia on ulkona.
  • Laita ikivihreiden kasvien ympärille tuet, jotta saat varjostuskankaat helposti laitettua paikoilleen tammikuussa.
  • Suojaa herkkäjuuristen kasvien juurakot ruukkusoralla, havuilla ja/tai pakkaspeitoilla ja tee ruusuille syysleikkaukset. Laske talvenarkojen köynnösten oksistot maahan ja suojaa ne.
  • Tarkasta, että pihan talvityövälineet ovat kunnossa ja valmiina.
  • Ottaessasi kesätyövälineet pois käytöstä, huolla ne.
  1. Teroita pistolapio, istutuslapiot, sekatöörit/ oksasakset ja heilurihara ja öljyä teroitetut pinnat esim. rypsiöljyllä.
  2. Puhdista ruohonleikkurin koppa ja terät, teroita terät ja öljyä koppa ja terät ruokaöljyllä.
  3. Vaihda koneiden suodattimet, tulpat ja öljyt ja lisää nippoihin ja siimaleikkurin kulmavaihteeseen rasvaa.
  4. Tee inventaario työvälineisiin ja uusi tarvittaessa rikkinäiset. Syksyisin näistä voi olla yllättäviä varastojen loppuunmyynti tarjouksia.
  5. Tyhjennä letkut ja tuo ne sisätiloihin.
  6. Poista vesiaiheiden pumput ja kasvihuoneen tihkuletkut ja tuo ne sisätiloihin säilytykseen kannelliseen vesiastiaan.
  7. Myös siimaleikkurin siimat kannattaa säilyttää talven yli vesiastiassa.
  8. Siivoa ja järjestä puutarhavarasto. Vaihda etualalle ne välineet, joita tarvitset talven aikana. Kuten esim. hiekoitussepelit, lumikolat ja varjostuskankaat.
Auringonnousu_puidulla_pellolla.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lehtipuhallus, haravointi, lehtien silppuaminen, lehdet katteeksi, kukkasipuli, kukkasipulien istutus, ajankohtaiset puutarhatyöt