Kohti uutta kasvukautta (ja vielä vähän ajatuksia vuodesta 2020).Perjantai 15.1.2021 - Sirkku Hei! Tästä se lähtee, uusi vuosi ja uusi kasvukausi. Pakkasten paukkuessa ja lumitöiden keskeltä. Kuten tammikuussa kuuluukin. Vuosi käynnistetään uudella blogikirjoituksella, blogin oltua tauolla n. 6kk. Vuosi 2020 yllätti monella tapaa. Vuoteen mahtui niin epävarmuutta, pelkoa, omista arkipäivän virheistä oppimista ja stressiäkin kuin onneksi myös uusien asioiden opettelua, innovointia, toivoa, verkostoitumista ja työkiireitä. Jälkimmäisistä asioista saan yrittäjänä olla kiitollinen ja ehkä myös niistä edeltävistäkin, varsinkin kun ja jos se auttoi oivaltamaan omat voimavarat. Yhden ainoan kerran vuoden aikana olen joutunut pistämään yrityksen tauolle odotellessani negatiivisia koronatestituloksia ja tietenkin se 5vrk osui Kodin Terra Tuusulan kevätmessujen ajankohtaan. Pahoittelut vielä kerran etten päässyt paikalle! Korona pelästytti varmasti kaikki, etenkin yrittäjät ja sai meidät tarkastelemaan omia toimintatapojamme, tuotteitamme ja palvelujamme uusin silmin. Turhia asioita karsittiin ja suurimmaksi osaksi nämä uudet toimintatavat osoittautuivat toimiviksi. Perheessämme on riskiryhmäläinen ja aina kun se vain on ollut mahdollista, työt ja palaverit ovat olleet etänä. Sähköpostit liikkuvat ja tarvittaessa asioita on hoidettu puhelimitse kun fyysistä etäisyyttä on pidetty. Toki puutarhurin työtä on pääsääntöisesti hankala tehdä etänä, mutta kaikki suunnitteluun liittyvät palaverit sentään onnistuu näin. Se näkyy ainakin auton ajetuissa kilometreissä ja polttoainekustannuksissa, lasku on melko paljon pienempi kuin vuonna 2019! Kevään koulujen sulkeminen sai aikaan sen että yrittäjällekin tuli eteen yllättäviä "tuo lapsi mukaan työpaikalle"- päiviä, mutta onneksi asiakkaat ymmärsivät ja joustivat kun kaikillahan meillä tilanne oli sama. Kun rajoitteet sitten helpottivat, alkoi meillä kiire. Kevät oli ollut viileä ja kausi starttasi viheralueiden hoitotöiden kohdalta paria viikkoa normaalia myöhempään. Koko kevät oli ollut kummallista köyden vetoa melkeintalvi- sään ja kevään välillä. Päätyen siihen, että keväällä puunleikkuuaikaan oli liian lämmintä ja silloin kun kasvukauden piti alkaa niin tuli kylmät ilmat. Varsinkin puuvartiset kasvit tuntuivat olevan rytmissään sekaisin ja se tuntui jatkuvan ihan syksyyn saakka. Lehtipuhallukset venyivät marraskuulle ja siirsivät näin ollen havuaitojen leikkauksia kun lehdet eivät tulleet alas puista. Korona-aika sai ihmiset viettämään aikaa kotioloissa ja se tiesi mm.viheralalle töitä. Selkeästi näkyi myös halu auttaa pienyrittäjiä ja moni halusi tilata palveluja oman kylän yrittäjiltä. Voin varmasti puhua meistä jokaisen suulla kun haluan teitä kiittää! On tärkeää tilata pieniltä/ Suomalaisilta yrityksiltä ja pitää raha liikkeellä sekä Suomi pyörimässä. Tätä yhteishenkeä tarvitaan edelleen, pienikin ostos voi auttaa mikroyritystä selviämään. Vuosi 2020 toi asiakaskuntaan myös uusia asiakkaita jotka eivät ehkä ole tilanneet viheralan palveluita ennen tätä aikaa. Siinä itsellekin tuli ahaa-elämys siitä, että palvelujen hintoihin vaikuttavia seikkoja kannattaa ehkä avata hieman tarkemmin, vaikka ne meillä onkin melko hyvin esillä nettisivuillamme. Kaikille ei ole selvää pihakonsultoinnin ja pihasuunnittelun ero ja joskus saattaa ihmetyttää se mistä asioista pihasuunnitelman korkeahko hinta koostuu ja miksi pihakonsultoinnin hinta on eri kuin sen että puutarhuri tulee pihaan tekemään puutarhatöitä tunnin ajaksi. Myös verovähennyskelpoisuus monia mietityttää. Mm. näitä asioita olen ajatellut avata täällä blogissa tämän vuoden aikana. Tammi-helmikuussa yrittäjän työpäivät täyttyvät kirjanpidosta, markkinoinnista, vuosisuunnittelusta, tarjousten kirjoittamisesta ja kurssimateriaalien kokoamisesta. Päiviin mahtuu myös pihasuunnittelua, yrityksen somen päivitystä, lumitöitä, yrittäjän työkyvyn parantamista ja ylläpitoa sekä toivottavasti myös opettamista/ kurssien vetämistä ja kasvihuoneen ensimmäisiä kylvöjä! Tämän lisäksi pidetään muistissa myös tuo alla oleva lista :) . Ajankohtaisia puutarhatöitä tammikuussa: - Huolehdi että kylmänarkojen kasvien juuristoilla ja toivottavasti myös oksistoilla on riittävästi lunta ilmavana kerroksena. Lumi on yksi parhaista eristeistä pakkasta vastaan! Eilen mitattuna ulkoilmassa oli -14 astetta pakkasta, lumikerroksen alla -2 astetta. Mikäli lunta ei ole, käytä juuristojen suojaamiseen muita ilmavia materiaaleja kuten ruukkusoraa, havuja ja pakkaspeittoja. - Mikäli istutusalustasi on korotettu maanpinnan yläpuolelle, muista suojata kasvien juuristot myös istutusalustan pystysivuilta. lämmittämättömässä kasvihuoneessa talvehtivat kasvit on suojattava pakkaselta erityisen hyvin esim. kasaamalla lunta niiden ympärille. - Karistele liiat lumet puuvartisten kasvien päältä pois ettei tule lumivaurioita. - Laita havuille aurinkosuojapeitteet päälle, kohta se aurinko alkaa taas havuista nesteitä haihduttamaan. Suojapeitteet (ne vihreät varjostuspeitot) laitetaan havujen ja muiden ikivihreiden kasvien päälle ilmavasti. Ilman on päästävä kiertämään kasvin ja suojan välissä. Suojia suositellaan käyttämään esim. tuijilla n. 5 ensimmäistä talvea, kovin aurinkoisilla paikoilla voi käyttää pidempäänkin tai jos kasvin valo-olosuhteet ovat yllättäen muuttuneet esim. ympäröivien puiden kaadon myötä. - Lumen polkeminen hedelmäpuiden suojaverkkojen ympäriltä, ettei jänikset yletä puiden runkoihin lumen päältä. - Mikäli haluat että routa muokkaa maaperää kasvimaan kohdalta tai osasta kasvimaata, on ilmava lumikerros käytävä lapioimassa sieltä pois tai ainakin se kannattaa tiivistää. Muista jättää osa kasvimaasta lumen peittoonkin jotta pääset tekemään aikaiset kevätkylvöt myös avomaalle. - Kevättalvella starttaa toivottavasti myös monen kansalaiopiston puutarhakurssit. Ilmoittaudu mukaan! Allekirjoittaneen puutarhakursseja ja luentoja löydät Jokelan kansalaisopistosta, Tuusulan opistosta niin Hyrylästä kuin Kellokoskelta ja Mäntsälän opistosta. Aihealueina tällä kertaa ovat Ihanat ruusut, Kasvihuoneviljely, Puutarhan kalenterivuosi. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet: Jokela: https://www.opistopalvelut.fi/jokela/course.php?l=fi&t=2556 , Tuusula: https://opistopalvelut.fi/tuusula/course.php?l=fi&t=6418 , https://opistopalvelut.fi/tuusula/course.php?l=fi&t=6419 ja Mäntsälä ja Pornainen: https://opistopalvelut.fi/mantsalanopisto/search.php?l=fi&search=puutarha . Kiitos kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille, kasvitoimittajille, kollegoille ja sparraajille vuodesta 2020. Tulkoon vuodesta 2021 kaikin puolin paljon parempi kuin edeltävästä. Pysytään kaikki terveinä! Puutarhuri- Sirkku |
Avainsanat: Puutarha, Piha, Pihasuunnittelu, Hyötyviljely, Kasvihuone, puutarhakurssit |
|
Kursseista vielä: mikäli kurssit päästään järjestämään lähiopetuksena, noudatamme tarkkoja hygieniaohjeistuksia ja turvavälejä. Suurimmassa osassa kursseja ja luentoja on myös mahdollisuus järjestää kurssi etäopetuksena. Näistä kansalaisopistot infoavat tarkemmin. Joten ilmoittaudu rohkeasti mukaan!